Uudisraivaajat 24

[Edellinen osa] [Seuraava osa]


Siraus yrttimatskua ja taas mennään

Kun Eol oli saanut taas itsensä kuosiin ryhmä alkoi kyselemään miten tiedottomassa tilassa olevat jäsenet saataisiin takaisin toimintakuntoon. Ja kyllähän Eolilta sopiva yrtti löytyikin, puutarhassa olevassa keinotekoisessa jäätikössä kasvoi pieni puska jossa oli viisi lehteä, niitä haavoittuneeseen kohtaan hieromalla saataisiin tuhoutunut elin korjattua, tai kuten tässä tapauksessa, kaikonnut sielu palaamaan ruumiiseen.

Ilmaiseksihan ei mitään tietysti saa, ja hinta oli tällä kertaa yksilöstä riippuen lähes ilmainen tai korvaamaton. Malanturin piti kasvattaa uusia lehtiä puskaan mahdollisimman nopeasti ja Bogon luovuttaa sauvansa Eolin haltuun tutkimuksia varten. Tämähän ei toki ihan tuosta vaan sopinut, vaan pitkän väännön jälkeen sovittiin että Eol pääsee sauvan kanssa kammioonsa kunhan Boggon saa vahtia ainoan uloskäynnin ulkopuolella. Kun kauppa oli saatu sovittua, Eol valmisteli yrtin hieromalla sitä kämmeniensä välissä ja levittämällä massan potilaan kasvoille, siellä sielu siis piili. Ja päivän aikana yksi kerrallaan he palasivat elävien maailmaan.

Sauvan luovutusta edeltävänä yönä Boggo näki kovasti toden tuntuisen unen jossa täyteen sotisopaan pukeutunut Eol yrittää varastaa sauvan hobitin makuukammiosta, ja tämän yritettyä vastustaa silpoo Bogon kappaleiksi. Unesta havahduttuaan pikkuinen valvoo loppuyön tuolissa tikaria puristaen, siitä varmasti apua olisikin.

Aamiaisen jälkeen kävellessään Eolin kanssa kohti tämän työhuonetta Boggo kertoo näkemästään unesta, haltian silmät näyttävät sen jäljiltä kovasti monitulkintaisilta. Tästä huolimatta Eol hakee huoneestaan paksun sepän hanskan, tarttuu sauvaan jonka Boggo hänelle vastentahtoisesti luovuttaa ja lukkiutuu huoneeseensa. Ryhmän nauttiessa vapaasta pääsystä kartanon eri osiin ja touhuillessa omiaan Boggo istuu työhuoneen oven edessä ja odottaa.

Yhdessä välissä Eol pyytää ryhmää hakemaan lähimetsästä muutaman kanervanoksan tutkimuksia varten, Boggo ei vahtivuorostaan luovu, mutta muut tämä pienen hankkeen käyvät ilman sattumuksia suorittamassa. Ennen kuin päivä kääntyy yöksi, tulee Eol huoneestaan haarniskaansa pukeutuneena miekka kädessään ja vaatii Boggoa luovuttamaan sauvan hänen omaisuudekseen. Ja suuren taistelun kynnyksellä linnanherran alamaiset ovat tietysti ties missä. Vaan unesta jotain oppineena Boggo osaa asettaa tällä kertaa sanansa niin että Eol onnistuu suurin voimanponnistuksin luovuttamaan sauvan Bogolle ja käskee tätä katoamaan tovereineen. Ja niin tapahtuukin, hyvin nopeasti.

Kenen vartiovuoro?

Heti kun porukka sai retkireput kasaan, lähdettiin pikamarssia kauemmas kauhujen kartanosta, tarkoitus oli pitää leiriä, kunnes tulisi sopiva aika hyökätä pilaria vastaan. Vaan jo seuraavana yönä kävi huonosti, Elric ehtii huutaa varoitukseksi ’Droweja, droweja’ kun nuolet läpäisivät hänet, samoin kävi Arwenille, Cúlindëlle ja Wainamrunille, jotka kaikki kaatuivat kuolleina tai kuolevina maahan. Heräävistä ainoastaan Boggo sauvansa avulla näki mitä oli tapahtumassa. Noin 15 pimentohaltiaa piiritti ryhmän leiriä ja jokaisen päälle oli heitetty rinki maagista pimeyttä, joten kun pimeydestä kuului antautumiskehoituksia ei ryhmältä kauaa kulunut kun käpälät nousivat kohti pilarin pimentämää taivasta. Tosin kovasti vastenhakoisesti.

Kuuluvan korkojen kalkkeen saattelemana pimeydestä saapui silmälappuun ja muhkeaan lierihattuun pukeutunut pimentohaltia joka esittäytyi Jarlaxleksi, palkkasoturikillan päälliköksi. Hän lupasi parantaa loukkaantuneet jos ryhmä suostuisi yhteistyöhän, ja siinä asemassa ei kauheasti ollut neuvotteluvaraa. Drowiryhmään kuuluvat papit toivat takaisin jo sydämensä viimeisen lyönnin kuulleet Arwenin, Cúlindën ja Elricin, tosin ensi mainitut kovasti vastentahtoisesti. Sen sijaan Wainamrunin Eolilta saama sormus oli toiminut ja tämän ruumis oli kadonnut. Myös muiden pienemmät vammat parannettiin.

Hiljalleen väijytyksen aiheuttamasta järkytyksestä toivuttuaan ryhmä sai toimintakykynsä takaisin, mutta itseluottamus nyhjäsi edelleen pohjamudissa, sillä niin yksipuoliset olivat neuvottelut Jarlaxlen kanssa. Tutkittuaan ensin Bogon sauvan, tämän sitä sen kummemmin vastustelematta, hän selvitti minne ryhmä oli matkalla, ja miksi. Sen jälkeen hän lupasi toimittaa ryhmän niin lähelle pilaria kuin voimiensa puolesta ja vielä antaa kaupan päälle viitat jotka estäisivät epäkuolleita havaitsemasta heistä hehkuvaa elinvoimaa, siten ryhmällä saattaisi olla jotain mahdollisuuksiakin. Ja vastapalvelukseksi ryhmän pitäisi vaan käydä noutamassa eräs valtikka joka sattui olemaan yhden jo tunnetun astrologin vahtiman tornin kellarissa.

Kun pikkasen vielä väännettiin saatiin Wainamrunkin haettua mukaan ryhmään, piti vaan jättää Cúlindë pantiksi, ottaa yksi papeista mukaan, ja mennä tämän kanssa parantamaan Wainamrun kartanolle. Eol oli vaan siellä kovasti ihmeissään kun ryhmä oli sieltä poistunut ennen kuin hänelle annettiin mahdollisuus tutkia sauvaa, mutta sitä ei siinä vaiheessa sen enempää jääty setvimään.

Kun kaikki olivat jalkeilla, Boggo puhalsi Jarlaxlen antamaan pilliin ja pimentohaltiat ilmestyivät Cúlindë kanssa paikalle, ja samalla tuli huomautus siitä että ensi kerralla pilliin sopisi puhaltaa vaan yöaikaan. Ryhmä havaitsi etteivät Jarlaxlen saappaiden korot tällä kertaa kopsuneet, ja silmälappukin oli toisen silmän päällä. Sitten matkaajien silmien päälle sidottiin hämähäkinseitin kaltaista ainetta ja nämä laitettiin jonoon käsi toisensa olkapäillä, sitten mentiin. Ajantavu hävisi ja moni tunsi ikään kuin merisairauden oireita, mutta kun humina katosi ja auringonsäteet häivyttivät siteet, ryhmä havaitsi olevansa sen saman haamuastrologin tornin juurella joka oli auttanut ryhmää jäljittämään Harria ja selvittämään miten lohikäärme oli kuollut.

Taas kylmä ja pimeä kellari

Astrologia käytiin moikkaamassa, mutta eipä tämä oikeastaan osannut kertoa muuta kuin että Jarlaxlen himoitsema valtikka kuului tornin kellareissa olevien kaivosten louhimisessa käytettyjen orjien johtajalle, jonka kanssa Jarlaxle oli aikoinaan käynyt kauppaa.

Alemmista kerroksista löytyikin aiemmin havaitsematta jäänyt salaovi maan alle. Vanhoja kaivoskäytäviä koluamalla ryhmä löysikin itsensä tilanteesta jossa heitä vastaan hyökkäsi noin nelinkertainen ylivoima epäkuolleita. Nämä olivat kuitenkin voimiltaan niin vähäisiä ettei heistä varsinaista vastusta ollut, vaikka heidän johtajansa saikin ensin olemuksellaan Cúlindën pakenemaan ja Drulin laskemaan alleen, jälleen. Ja tekipä tämä pientä palovammaakin tulipallollaan, mutta kaiken kaikkiaan se oli yksipuolista julmaa verilöylyä. Parin yön takaisen häväistyksen jälkeen oli hyvä olla välillä rankaisevalla puolella. Tavoiteltu valtikkakin löytyi, mutta ryhmä ei saanut sen käyttötarkoituksesta muuta selville kuin että se vaatisi jonkun toisen osan toimiakseen.

Luolasto tutkittiin loppuun, mutta sieltä ei löytynyt mitään mielenkiintoista. Mitä nyt loputtomasti syvenevä ja kapeneva onkalo, ja kun oli arvioitu että sitä jatkuisi kolmensadan metrin jälkeenkin vain muutamien kymmenien senttien levyisenä, kiinnostus lopahti.

Minne haluamme mennä?

Takaisin pinnalle päästyä ryhmä arpoili missä vaiheessa Jarlaxlen pilliin puhallettaisiin, ja minne tätä pyydettäisiin ryhmä viemään. Hyökkäyshetkeen oli vielä viikko ja luvatut viitat antaisivat suojaa vain viideksi päiväksi, joten päädyttiin menemään pilarimetsän länsipuolelle odottelemaan pariksi päiväksi. Yön tullen Boggo puhalsi pilliin ja Jarlaxle ilmestyi ryhmineen paikalle, valtikkaa ojennettiin tälle ja tämä kiersi sen taskustaan ottamaansa jalustimineen, hetken ihmeteltyään ojensi sitten valtikan takaisin hobitille. Tällä kertaa korot jälleen kopisivat ja silmälappu peitti vasenta silmää, kuten ensitapaamisellakin.

Ihan täysin puskasta ja yllättäen pimentohaltia tarkensi tässä vaiheessa kaupan ehtoja, jos ryhmä haluaisi että Elric, tuo maan alla 50000 mantereen kultarahasta etsintäkuulutettu kapinallinen, kulkisi edelleen maan päällä, heidän pitäisi luvata antavansa tietoja soturikillan päällikölle aina kun tämä niitä ilmestyisi kysymään. Pain kuolasi partaansa rahamäärän kuultuaan eikä pystynyt puhumaan, mutta antoivat suostumuksensa, matkalla itsemurhatehtävään ei kauheasti kiinnostanut mitä lupauksia jälkeensä jättää. Joten jälleen siteet silmille ja matkaan, perille päästyä alkoi vaan kovasti ahdistamaan kun siteet silmillä joutui odottamaan auringonnousua tietämättä mitään ympäristöstä. Ajoitus kuntoon mahdollisella seuraavalla kerralla.

Elric oli kovasti kiitollinen kun ryhmä oli lunastanut hänet mukaansa. Hänen mukaansa Jarlaxle oli niitä miehiä jonka jokainen teko perustui oman hyödyn maksimointiin, hän eli maailmassa jossa mikään ei olisi pyhää, kaikesta voitaisiin käydä kauppaa. Ehkä tämäkin suhde saataisiin käännettyä voiton puolelle.

Tiedän kaikesta kaiken

Yön yli nukuttuaan Malantur arveli kykenevänsä selvittämään valtikan voiman, ja sitä yrittäessään saavutti tilan jossa mikään maan päällä ei olisi oleva hänelle mysteeri. Tässä kaikkivoipaisuuden tilassa hän meni koskemaan Valontuojan sauvaan sillä seurauksella että hänen molemmat silmät räjähtivät päästä ja muutama sisäelin grillaantui käyttökelvottomaksi. Wainamrun sai loitsia loitsujaan, tansseja tanssejaan, laulaa laulujaan, joikata joikujaan ja manata mantrojaan kaksi päivää ennen kuin Malantur oli taas toimintakunnossa. Herättyään hän ei osannut kertoa sauvasta mitään, ja valtikasta sen, että kaikki ne, jotka olivat koskeneet siihen, ennen kuin Jarlaxle kiersi sen jalustimeen, olivat nyt jalustimen muistissa, ja sen käyttäjä löytäisi heidät mistä tahansa. Hienoa, taas yksi majakkameininki.

Sauva toi joka yö Bogon unikanavalle kaikenlaista nähtävää, mutta koska Eolin hyökkäystä lukuun ottamatta ne eivät olleet järin ajankohtaisia, niin kerrottakoon tässä lyhennelmä parhaista paloista. Viihde- ja uskottavuusarvo arvatenkin samaa luokkaan kuin Eolin näkökivestä irti saamissa visioissa.

Cúlindë salamurhasi Eolin vaimon, ja kun tämän poika löysi kuolleen äitinsä hän syöksyi jyrkänteeltä omaehtoiseen kuolemaan. Mantereelta lähteneistä laivoista neljä haaksirikkoutui Saarelle, näistä luoteiskulmaan tuhoutuneessa matkustajana oli punatukkainen hobittinainen, josta on tuleva Bogon valtakunnan kuningatar. Boggo seisomassa vuorenharjanteella katsomassa tuhkan peittämään laaksoon, etäisyydessä näkyy tulivuori ja torni jonka huipulla pyörii kaikkialle näkevä silmä. Malantur syleilemässä rakastuneena Fionaa kulmahampaat kovasti kasvaneena.

Reitti kohti metsää vei merenrantaa pitkin, ja sen varrelta löytyi yksinäinen nuori haltiamies kovasti murheissaan. Boggo tunnisti tämän unestaan Eolin pojaksi, ja vaikka ryhmä koetti kovasti puhua tätä matkaan mukaan tuhoamaan ikuista pimeää ja pelastamaan maailmaa niin tämä päätti jäädä jyrkänteen reunalle pohtimaan itsensä tuhoamista. Koska kaverilta näytti olevan fokus ja tempo kateissa niin eiköhän hänet ehdittäisi pelastaa itsetuholta sitten kun Saari on pelastettu, joten matka jatkui ilman sen suurempia toimintoja.

Kohti pimeää

Metsän reunassa ryhmä veti Jarlaxlelta saamansa viitat ylleen ja lähti pikamarssia kohti pilaria, Malanturin paranteluun kulutettu aika oli vienyt aikataulun melko tiukoille, demonit ja kääpiöt hyökkäisivät tuota pikaa. Muutaman päivän marssi pilarille sujui ilma mainittavia välikohtauksia. Metsä oli matkalla täysin eloton, eläimiä ei näkynyt missään ja havupuutkin olivat tiputtaneet neulasensa.

Pilari itsessään oli harmaa savuseinä, jossa savu muodosti hämmentäviä ja mystisiä kuvioita. Ryhmän skeptikot epäilivät että savu pystyy takuulla havaitsemaan sinne tunkeutujat, joten läpäisystä saatiin aikaan iso numero. Tai sitten kaikkia vaan pelotti niin että etsittiin tekosyytä perääntymiselle. Vaan kun huomaamattomuussormuksen avulla Anna oli ensin selvittänyt, että seinämä on kolmisen metriä paksu, kuljetti Malantur ryhmäläiset sormuksen ja arkkunsa avulla yksi kerrallaan savuseinän toiselle puolen. Sitä ennen kaikki olivat valmistautuneet tulevaan taistoon käyttämällä kaikkia mahdolliset kääröt, juomat, yrtit ja taiat joita heillä vaan mahdollisesti oli kannossa.

Savun toisella puolella maailma oli yllättävän valoisa, mutta vielä kuolleempi. Maa oli täynnä eläinten luurankoja, ja puista oli elinvoima imetty pois että niistä oli vain rangat jäljellä. Ikään kuin valtaisa tulipalo olisi pyyhkäissyt alueen läpi, niin nopeasti ettei kellään tai millään ollut mahdollisuutta päästä alta pois.

Noin puolen virstan päässä odotti Lynnin temppeli, sitä kiersi hiljalleen viisi aavetta. Muuten alue oli täysin tyhjä, joten siltä osin harhautus taisi olla onnistunut, mutta mitään tietoja demonien ja kääpiöiden hyökkäyksen sujumisesta ei ollut. Vartijat kulkivat niin harvakseltaan että ovesta oli mahdollista päästä sisään näiden huomaamatta, muisti- ja unikuvien mukaan sen pitäisi olla lukitsematon. Lähdön hetkellä Agarbas ja Malantur jähmettyvät pelosta paikalleen, ei tämä mikään hyvä idea ole. Hetken päästä heidät saatiin mukaan matkaan, ei muuten kiire olisi ollut, mutta loitsuista virta oli juoksemassa vähiin.

Pimentohaltioiden viitat toimivat erinomaisesti ja temppelin ovelle päästiin ilman hälytystä, mutta niiden sisäpuolella olevat vartijat havaitsivat tunkeutujat. Arielin ja Fionan lisäksi sisällä oli kaksi muuta vampyyriä, tässä vaiheessa pilvimuodossa, sekä viisi aavetta, vähän erilaisia kuin ulkopuolella olevat vahdit, mutta arvatenkin vähintään yhtä voimakkaita.

Taistelusuunnitelman mukaan Boggo, Drul ja Elric hyökkäsivät Fionan kimppuun, Cúlindë, Pain ja Agarbas Arielin, Anna ja Arwen antaisivat tulitukea, Malantur paukuttelisi loitsujaan, Wainamarun ja Sigurd olisivat reservissä. Alku näytti lupaavalta, Malantur sai yhden vartijan pakenemaan, Boggo ja Drul pääsivät lyömään pilaria halaavaa Fionaa, tosin saamatta juuri naarmua pahempaa haavaa aikaan. Valontuojan sauna ei toiminutkaan, ainakaan näin. Sitten kaikki alkoi menemään pieleen.

Yksi vartijoista käytännössä halkaisi Agarbasin miekallaan kahtia, ovesta tunkeutuneet ulkopuoliset vartijat jäädyttivät Wainamrunin lähestulkoon hengiltä. Cúlindën tehottomiin iskuihin herännyt Ariel puukotti tämän melkein hengiltä, samoin kävi Drulille. Pilvimuodosta humaaniksi muuttunut vampyyri iski hampaansa Elricin kaulaan otteella josta ei oltaisi irti pyristelemässä. Pain oli tuhonnut taisteluhanskansa Arielin selkään. Arwen oli hätää kärsimässä toisen vampyyrin kanssa. Pihalta tulleet vartijat saivat Malanturin toimintakyvyttömäksi ja olivat hyökkäämässä Sigurdin kimppuun. Anna ei tiennyt kenen vihollista ampua kun kaikki olivat niin pahassa kusessa.

Sitten Boggo onnistui irtaantumaan vartijan iskujen alta ja tunkemaan Valontuojan sauvan pilariin. Valtaisa kirkkaus täytti huoneen ja vei kaikilta tajun. Toivuttuaan ryhmä havaitsi että pilari ja kaikki viholliset olivat kadonneet, kuten myös sauva. Kaikista tuntui hyvältä, taistelussa tulleet vekit ja vammat olivat parantuneet, täysin. Mutta samalla tuntui olo myös hyvin voimattomalta, ikään kuin jotain olisi kadonnut.

Yrittäessään selvittää kauanko taju oli ollut poissa, Sigurd havaitsi ettei hänen aika- ja paikkavarpunsa enää toiminutkaan. Ja kun asiaa oikein ihmeteltiin tajuttiin ettei missään maagisessa esineessä ollut enää voimia jäljellä. Samoin olivat kadonneet yksisarvisten lihan syömisestä aiheutuneet muutokset, hyvät tai pahat.

Äkkiseltään tuntui hyvin alastomalta ja voimattomalta, näinkö pitäisi poistua temppelistä ulkomaailmaan katsomaan miten Suuressa Pilarin Sodassa oli käynyt…

Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Heikki Jokinen.