Uudisraivaajat 30

[Edellinen osa] [Seuraava osa]


Pieni väestönsiirto

Aamun kajossa Jarlaxle kömpi teltastaan naama verinaarmuilla, oli kuulemma pikkaisen painiskellut vankinsa kanssa. Yön kuluessa ryhmä oli saanut suunnitelmansa tehtyä, ja sai sanottua hyvästinsä palkkasoturin rajattoman puhetulvan väliin. Kun leiristä oli poistuttu, Sigurd käytti Galadrielin sauvaa ja pomppasi Bogon linnoitukseen. Sillä välin muu ryhmä taivalsi Kuunkiven linnoitukseen ja aloitti oman urakkansa, arvion mukaan heillä olisi reilut kuukausi aikaa ennen kuin Sigurd palaisi. Zir'bah löysi itsestään sisäisen maansiirtokoneen ja aloitti loitsimaan tietä linnoitukselta rannikolle. Rannikolla oli kylä jossa muinoin oli ollut satama, tätä voitiin käyttää hyväksi. Läheisen joen ympärillä olevan metsän yksisarvisen kanssa tehtiin sopimus puun käytöstä, ja Malantur pisti peltoja alulle ja nostatti merenpohjasta kivipaaseja tulevan sataman laiturien perustaksi. Muut puuhastelivat omia vähän pienimuotoisempia hommiaan linnakkeen muuttamiseksi asuttavaan kuntoon tuleville asukeille. Wainamrunin yritykset saada Rakel ja tämä toveri takaisin tähän maailmaan olivat melko tuloksettomia, sai kuitenkin puristettua miekkosesta tämän nimen selville, hän on Lothar.

Sillä välin Bogon linnoituksella. Sigurd selitti Algorille että Boggo oli suuressa viisaudessaan päättänyt jakaa voimansa, ja ryhmän uudisasukkaita tulisi lähteä asuttamaan Kuunkiven linnoitusta sekä rakentamaan satamaa ja kuninkaallisia merivoimia. Kun tovi mahdollisia johtajavaihtoehtoja oli palloteltu, päätyivät he tarjoamaan pestiä Nataselle ja Zumarille, jotka sen ilomielin ottivatkin vastaan. Algor lähetti miehensä kutsumaan kansaa seuraavaksi aamuksi koolle, ja Sigurd painui kaupungin pimeille kaduille supattamaan omaa sanomaansa oikeisiin korviin.

Aamuauringon valaistessa linnan pihaa Sigurd "luki" Bogon terveiset kansalle. Sigurd maalaili ruusuista kuvaa uudessa linnakkeessa odottavissa mahdollisuuksista ja pyysi kaikkia halukkaita lähtijöitä ilmoittautumaan, päätökset lähtijöistä tehtäisiin pikaisesti ja karavaani kohti pohjoista lähtisi muutaman päivän kuluessa. Lähtijöiden omaisuus, jota he eivät voisi ottaa mukaan, korvattaisiin ja kaikille maksettaisiin kuningaskunnan varoista kultarahan muuttokorvaus. Kuunkiven linnakkeesta oli löytynyt mukavasti pikkurahaa moiseen tarkoitukseen. Puhe oli huomattava menestys, linnakkeen noin viidestäsadasta asukista puolet oli valmiita muuttamaan. Sigurd ja Algor valitsivat hakijoista sata lähtijää, ensisijaisesti niitä joilla oli osaamista laivanrakentamisessa tai merenkulussa, kisällejä joiden tie mestariksi linnakkeella olisi tukossa, sekä niitä jotka eivät vielä oikein omaa paikkaansa olleet löytäneet. Kääpiöistä 70 lähtisi matkaan, ja puolet heistä jäisi Kuunkiven linnoitukseen vartiostoksi. Ennen matkaan lähtöä Benedictus kävi kuiskuttamassa Sigurdin korviin että hänellä olisi erittäin tärkeää asiaa Bogolle, ja kuninkaan pitäisi pikimmiten palata linnakkeeseensa.

Karavaanin matka eteni hitaasti, muuttokuormiin kun oli pakattu kaikki mahdollinen ja mahdoton. Reilun kuukauden kestäneen taivalluksen ainoa kohokohta koettiin kun vihreä lohikäärme kultaisine suomunkärkineen laskeutui matkaajien eteen. Suurin osa porukasta tunki päänsä pensaaseen tai singahti karkuteille, mutta Sigurd, Natase ja Zumar säilyttivät malttinsa ja lähtivät kohtaamaan liskon. Eipä tällä sen kummempaa asiaa ollut, halusi vain tietää oliko muunvärisiä lohikäärmeitä näkynyt kulmilla, ja mitkä louharit olivat eniten matkaajien mieleen. Sigurd selvitti vaativan älykkyystestin ja ilmoitti että vihreät lohnarit on ihan ehdottomia suosikkeja, ja kultaiset tulevat heti hyvänä kakkosena. Lohikäärme poistui ja matkaajat jatkoivat matkaa.

Kun uudisasukkaat saavuttivat Kuunkiven linnakkeen, siellä oli uuden elämän aloittaminen hyvässä mallissa. Linnakkeen luovuttamiseen liittyvien muodollisuuksien jälkeen ryhmä vietti siellä muutaman päivän varmistaen että Zumar ja Natase saivat tilanteen haltuun. Heidän ohjeiksi jätettiin linnakkeen turvaaminen, sataman ja laivaston rakentaminen sekä linnakkeen edustalla olevan saariston tutkiminen. Ristiriitatilanteessa Natasella olisi ylin päätösvalta. Sigurd oli Bogon linnakkeella tutkinut linnakkeen varastot, ja sen perusteella ryhmä päätti jättää kaiken löytyneen tavaran Kuunkiven väelle, joten kantajiksi meinatut kääpiöt saivat taivaltaa tyhjin käsin kotiin.

Vallananastajat

Ryhmä lähti hiljalleen palailemaan kohti Bogon linnaketta, reitiksi valittiin hivenen pidempi polku itärannikkoa seuraillen. Se alue kun oli aiemmin nähty vain laivan kannelta katsottuna. Mitään järin jännittävää matkalla ei kuitenkaan osunut silmiin. Sentään yksi poikkeava kohtaaminen tuli eteen, reitit ristesivät suurehkon örkkipartion kanssa, nämä aloittivat välittömästi valmistautumisen hyökkäykseen, kunnes hokasivat ryhmää seuranneen kääpiöosaston, jolloin hyökkäysmuodostelman haku muuttui sulkeisharjoitukseksi. Mutta kaikesta näki että örkit olivat eliittisotilaita. Örkkipartion johtaja ja Boggo vaihtoivat jonkun aikaa kohteliaisuuksia tyylillä johon hobitti ei tarvinnut Sigurdin diplomaattisia neuvoja. Tajutessaan kohdattuaan tässä lajissa vertaisensa, örkki astui vielä ryhmästään enemmän erilleen, ja rauhanmaljaksi kulautti ison kulauksen leilistään. Boggo seurasi perässä ja kaatoi nestettä kurkkuunsa. Pirtua perkele. Onneksi sen verran elettyä elämää kuninkaalla takana että ryyppy meni alas, vain pari silmänräpäystä paljasti että jokin poltteli. Tämä miehuuden osoitus riitti örkeille ja he jatkoivat matkaansa ilman verenvuodatusta. Jonkinlainen palkkasoturisakki oli kyseessä.

Bogon linnakkeella Benedictus tuli nykimään hobittia hihasta heti kun alkumuodollisuuksista oli selvitty. Huolestuneena hän selvitti kuinka linnakkeella oli päässyt peseytymään kultti, jonka tavoitteena oli varastaa valta. Kulttia johti Sisar Amma, Adravin palvoja, jonka mielestä vain naiset olisivat riittävän hyviä johtamaan maailmaa. Ja ylpeänä jatkoi, kuinka hän oli vanginnut Sisaren ja lukinnut tämän tyrmään. Ryhmä lähti haastattelemaan vangittua Sisarta, ja siitä sekava juoni lähti purkautumaan kohti veristä päätöstään…

Vankityrmästä löytyi nälkiintynyt ja kuivunut naisihminen, joka kuitenkin sai ryhmän uskomaan omaan vilpittömyyteensä. Vartijoita jututtamalla saatiin selville että Benedictus oli laittanut naisen tyrmään ohi Algorin ja muun virallisen reitin, ja uhkailemalla kieltänyt vartijoita antamasta tälle mitään ravintoa tai juomaa. Malantur ja Zir'bah lähtivät kiertämään linnakkeen kapakoita etsiäkseen todisteita mahdollisista salaliitoista. Sovelias suurisuinen juoppo löytyikin, ja tätä lisää juottamalla pojat saivat selville ainakin jonkinlaisen näkemyksen kaupungin tilasta. Linnakkeen alueelta löytyi suuri joukko väkeä, jolla ei ollut työtä tai ruokaa, ja arpaonnikin oli ollut niin huono, ettei päässyt edes kuunkiven linnakkeeseen kultaa vuolemaan. Onneksi oli Sisar Amman kaltaisia henkilöitä joiden soppajonosta sai edes päivittäisen ruokalautasensa, vaikka sitten siinä yhteydessä vähän pyhää sanaa joutuikin kuuntelemaan. Mutta että se herttainen nainenko olisi vallankumouksellinen, ei sentään. Joku muu sen sijaan sille pirun hobitille jotain voisi tehdäkin, harvan tulisi ikävä.

Juoppoa juottaessaan Malantur otti itsekin yhden lasin liikaa, iso pyörä irtosi rattailtaan ja lapsuuden demonit ottivat vallan. Amman palvoma jumala Adrav oli käännös suurihmisten äitijumala Vardasta, ja Benedictus puolestaan palvoi tämän vastinparia isäjumala Zodaria. Kelpo tiikerimme vanhemmat olivat osittain mukana tuossa samassa jumaluussopassa. Malantur pyysi Bogon mukaansa, otti tiikerimuodon ja lähti raivoamaan Benedictukselle, etsien totuutta joko lapsuudestaan, Amman vangitsemisesta tai vain traumojaan purkaakseen. Tuloksetta kaikki, Benedictus pysyi vakuuttavasti omassa näkemyksessään.

Aamun tullen palvelija herätti Bogon, tällä oli mukanaan Benedictuksen tekemä ilmoitus jonka mukaan Boggo oli määrännyt Sisar Amman poltettavaksi roviolla päivällä klo 13. Kuningas veti herneen molempiin sieraimiin. Malantur löytyi huoneestaan edelleen maanisesta olotilasta, Bogon tarvitsi vain kuiskuttaa pari oikeaa sanaa tämän korviin ja tuupata kevyesti toiminnan käynnistämiseksi (kuninkaan muistikirjaan; hieno mies, tunteeton paskiainen). Toiminnan seurauksena siivoojat löysivät Benedictuksen huoneesta lammikon pitkin lattiaa levinnyttä verta ja muutaman hurmeisen tassunjäljen.

Boggo antoi ajan kulua niin kauan että Amma sidottiin paraatikentällä rovion keskellä olevaan paaluun, ja vihelsi pelin poikki vasta kun vartija oli laskemassa soihtua öljyllä valettujen risujen päälle. Kuningas käski vapauttaa vangin, ja kertoi hämmentyneelle yleisölle että toimivaltansa ylittänyt Benedictus oli antanut tämän aiheettoman käskyn ja on sen takia määrätty maanpakoon. Kiitollinen Amma yritti rukoilla kiitosta Ardavin nimeen, mutta Boggo lähetti hänet pois, tämä kuningaskunta kun ei kumartaisi yhtenä yhden jumalan suuntaan.

Myöhemmin Boggo raivosi aikansa neuvonantajakaartilleen, ei jäänyt epäselväksi millaiseen maanpakoon Benedictus oli ajettu, ja että kuka tahansa yrittäisi antaa kuolemantuomion kuninkaansa nimissä päätyisi myös "maanpakoon". Algorin parta vapisi siihen malliin että viesti oli sekä kuuluvasti kuultu että ymmärretty. Yön tullen edelleen samoilla silmillä vaeltava Malantur hankkiutui Sisar Amman pieneen huoneeseen. Jäi epäselväksi löysikö hän pitkän keskustelun päätteeksi sieltä sitten pelastuksen vai valoa lapsuutensa synkkiin pimentoihin, mutta ainakin nukkui seuraavan yön rauhassa.

Huonoja ja huonompia uutisia

Amman ja Benedictuksen tapaus ei ehtinyt edes siirtyä jälkilämmöille kun Cúlindë tuli tuomaan oman lisänsä kuninkaan raskaaseen taakkaan. Hän oli yhdessä Elanorin, Annan ja Arwenin sekä lasten kanssa päättänyt siirtyä Galadrielin joukkoihin. Boggo ei siinä mielentilassa ollut järin vastaanottavainen huonoille uutisille, joten huolimatta Cúlindën vakuutteluista siitä että olisi hädän tullen aina valmis tarttumaan miekkaan Bogon puolesta, haltiat jättivät linnakkeen jäätävän hiljaisuuden vallitessa.

Seuraava aamu ei valjennut yhtään sen kirkkaampana. Hälytyshuutojen vaiettua paljastui että gnollit olivat käyneet yöllä kaappaamassa pienokaisen yhdestä laitakaupungin mökistä. Ryhmä kasasi pikavauhdilla varusteensa ja lähti jäljittämään kaappareita. Jäljillä pysyminen oli sen verran helppoa, että tuli selväksi tämän kidnappauksen motiivi, aavekuningas halusi selvitellä välit, lopullisesti.

Muutaman päivän jäljityksen jälkeen vana vei kohti luolan suuaukkoa. Normaalien luolastoon tunkeutumisrituaalien jälkeen suuaukon yläpuolella oleva ansa purettiin ja edettiin luolaan. Lyhyen matkan jälkeen käytävä päättyi huoneeseen, jossa kivivallien takana oli muutamia kymmeniä gnolleja varsijousien kanssa odottamassa. Toki myös käytävän loppuosa oli ansoitettu. Malantur alkoi loitsimaan vaihtoehtoista sisääntuloreittiä, ja kun seinä mureni niin Zir'bah laittoi tulimyrskyn valloilleen. Sen jälkeen ryhmä rynni huoneeseen, gnollit olivat muidenkin kuin Painin mielestä niin sanotusti nyrkillä tapettavia ja verilöyly oli sangen yksipuolinen. Yksi gnolleista alkoi muuttamaan muotoon ennen kuolemaansa, samalla tavalla kuin aikanaan linnakkeen vankityrmässä ollut yksilö, mutta kuoli ennen kuin muutos pääsi maaliin saakka. Huoneesta erkani kolme käytävää, josta oletetusti vasemmanpuoleista lähdettiin seuraamaan.

Matkan varrelta löytyi vipujärjestelmä josta ansoja saattoi laukaista. Seuraavassa isommassa huoneessa oli jälleen gnolleja, mutta sotureiden sijaan nämä olivat lapsia, naisia ja maatyöläisiä heinähankoineen. Tappamisen epäröinti kostautui, sillä yksi gnolleista ehti muuntautua, ja aave pystyi tämän olomuodon kautta räväyttämään kylmäpallon ryhmän keskelle. Pahimmin osumaa ottivat Agarbas jonka korvat ja nenä jäätyivät ja tippuivat pois, sekä Sigurd jonka toisen jalan luut jäätyivät ja pirstoituivat repien verisuonet siipaleiksi. Tolkkuihinsa jääneen ryhmän vastaisku teki kuitenkin selvän gnollien pyristelyistä. Kun Wainamrun oli saanut hengenvaaralliset vammat vakautettua, hän totesi että tässä parannushommassa menisi päiviä. Ryhmä otti kaatuneet kantoon ja lähti turvallisen etäisyyden päähän luolasta parantelemaan vammoja.

Toipumisajan jälkeen luolaan tunkeuduttiin uudestaan. Tällä kertaa osattiin jo tehdä vaihtoehtoinen reitti sivukäytävään, ja uudelleen muodostettu vartiokaarti päästiin tuhoamaan sivusta. Seurasi pitkä hiippailuretki, koska gnollien kansanmurha ei ihan kaikkia kiinnostanut, niin aavekuningasta etsiskeltiin hyökkäilemättä siellä täällä sankoin parveilevien gnollien kimppuun. Kun kaikki loogiset reitit oli tuloksetta tutkittu, alettiin tekemään omia reittejä. Yhden tällaisen tuloksena löytyi kilometrejä pitkä pakotunneli vuoren toiselle puolelle. Seuraavan omatekoisen tunnelipätkän takaa sitten löytyi jättipotti. Seinä murtui suoraan aavekuninkaan huoneeseen, joka oli jo aiemmin löydetyn gnollikuninkaan huoneen takana. Nähtävästi aave hämmentyi enemmän, koska Malantur ehti loitsia sen ikuiseen hävitykseen.

Naapurihuoneesta rynnivät gnollilaumat pysähtyivät kun tarpeeksi oli huudeltu rauhaa ja ystävyyttä, heidän kuninkaansa kun osasi sentään muutaman sanan yleiskieltä. Huoneessa oli pieni vankityrmä jossa oli etsitty poikalapsi sekä yksi gnolli. Kun tämän aaveen tavat jo tunnettiin, niin sen jäämiä osattiin etsiä epäsovinnaisista paikoista. Zir'bahilla on kyky aistia magian läsnäolo, ja kun hän tunsi sen gnollivangista, niin epäilyksille ei enää jäänyt sijaa. Ennen poislähtöä Boggo joutui taas kerran juomaan rauhanmaljan, tällä kertaa etikaksi muuttunutta punaviiniyritelmää. Ei voimakasta tai myrkyllistä, ainoastaan helvetin pahaa.

Vetäytymä tehtiin löydettyä pikkutunnelia pitkin vuoren toiselle, Malantur nostatti vielä muutaman esteen matkalle siltä varalta että gnollit innostuisivat takaa-ajoon. Tunnelin toisessa päässä Boggo testaili käskyvaltaansa, ja kuiskutteli että Zir'bahin korvaan että tämän tulisi polttaa salamalla gnolli sisälmyksineen, mutta tämä ja muutama muu oli sitä mieltä että Wainmrunille pitäisi antaa mahdollisuus leikata pahuus pois ja pelastaa gnollin henki (kuninkaan muistikirjaan; epäluotettava yksilö, herkkämielinen). Matka takaisin linnoitukselle oli tapahtumaton.

Pimeyden sydän ja toivon pilkahdus

Linnoituksella ryhmä sai ansaitsemansa sankarillisen vastaanoton palautettuaan varastetun poikalapsen. Matkan rasituksista toivuttuaan Wainamrun suoritti lääketieteellisen ihmeteon ja poisti gnollista aavekuninkaan sielun jäänteet. Se oli päivien operaatio. Jos joku vain olisi ymmärtänyt kuinka vaikeaa se oli, siitä laulettaisiin leirinuotioilla. Vaan ei, bardit ymmärtävät vain miekan iskut, eivät skalpellin viiltoja. Jäänteet poltettiin Eölin ahjossa ikuisesti tuhkaksi. Gnollin toipumisaikana Sigurd ehti opiskella muutaman haukahduksen tämän kieltä, kaverista tulee hetki hetkeltä vaikeammin ymmärrettävä.

Sillä välin Boggo taisteli hallinnollisten tehtävien parissa. Benedictuksen karkoituksen jälkeen kuningaskunta oli ilman uskonnollista johtoa, vaikka muutama noviisi kävi tehtävää kärkkymässä, ei heitä todettu riittävän kyvykkäiksi Benedictuksen saappaisiin. Joten toistaiseksi kuningaskunta ajelehti sen asian tiimoilta omillaan. Mutta Boggo ei ollut unohtanut Malanturin ja Zir'bahin raporttia kylän juoppojen murinoista. Hän määräsi Algorin kokoamaan kaikki kaupungin työttömät nurisijat sekä vetelehtijät, ja pistämään nämä sitten työkolonniin rakentamaan teitä kohti Joensuuta, Kuunkiven linnaketta ja Galadrielin leiriä. Oli Sisar Amma sitten hyvällä tahi vallankumouksen asialla, hänellä tulisi olemaan pulaa kuulijoista.

Kun linnakkeen hallinnolliset asiat oli saatu järjestykseen, ja kuningas neuvonantajineen oli tuopin jos toisenkin kumonnut miettien mitä tehdä seuraavaksi, otettiin linnakkeen laumasta muutama hevonen, istutettiin Rakel ja Lothar satulaan ja lähdettiin matkaan. Ensimmäinen pysähdys oli gnollilinnakkeen suuaukon lähistöllä, jonne leikkaushaavoistaan toipunut kaveri jätettiin, Sigurdin haukahtelemat rauhantoivotukset muassaan.

Sitten otettiin suuntima kohti Toivomuskaivoa. Koska reitillä oli ikävä jyrkänne, niin sen ylärinteellä käytettiin muutama päivä jotta maansiirtoyhtymä Malantur, Zir'bah & Co sai jyrsittyä hevosen mentävän luiskan kallioon. Ennen luolalle pääsyä vielä yksi lohikäärme yhytti ryhmän, mutta ne tuntuivat nykyisellään olevan vain kiinnostuneita tiedoista lajitoveriensa menemisistä, ei tehtävien annosta, saati taistelemisesta.

Luolan suuaukolla Vaesille höpötettiin tarina siitä kuinka Wainamrun tarvitsee luolassa olevia voimia kasvattaakseen Rakelille ja Lotharille takaisin heiltä puuttuvat raajat, mutta voimien herättäminen vapauttaa myös luolan ulkopuolella olevat pahat voimat, joiden takia suuren osan ryhmästä pitäisi jäädä ulos vahtiin. Tiedon toivomuskaivosta kun ei haluttu päätyvän Jarlaxlen korviin. Kaivolla sekä Rakel että Lothar heittivät kultakolikon kaivoon, ja heidän raajansa palautuivat ennalleen. Ja heidän mielensä kidutusta edeltäneeseen aikaan. Mutta ymmärsivät sentään kuka oli heidän pelastajansa. Myös Agarbas heitti kolikon kaivoon, mutta mutisi toiveensa niin hiljaa, etteivät sitä muut kuulleet.

Pieni väestönsiirto, osa II

Luolalta ryhmä siirtyi Joensuuhun. Colombo oli kovasti hämillään ja innoissaan kun kuningas tuli ennakolta ilmoittamatta tervehtimään. Vaikka illallisen taso jäi yllätyksen takia hivenen vaatimattomaksi, sujui ilta leppoisasti taistelutarinoita vaihtaen. Colombolle annettiin mahdollisuus loistaa ja hekumoida kuinka oli vallannut Jaskan merirosvosataman. Viinin vaihtuessa kahviin ja konjakkiin päästiin jo asiaankin, Colombo ei epäröinyt antaessaan lainaan pari laivaa lyhyttä evakuointioperaatiota varten. Hinnasta ei puhuttu mitään, joten arvatenkin Colombo olisi jossain vaiheessa linnakkeen kilkuttimessa kiinni vastapalvelusta pyytämässä.

Kun laivat oli varustettu, alkoi pieni merimatka Galadrielin kartanoon, Rakelin entiseen pesäpaikkaan. Pain koki jokaisen vastaantulevan aallon helvetilliseksi vastustajaksi, muille merimatka oli tapahtumaköyhä kokemus. Saarelle rantauduttua ryhmän otti vastaan nuori mies nimeltä Arthur, muista kaltaisistaan hänet erotti heränneen itseluottamuksen lisäksi vain isänperintönä saati saatu komiasti kimalteleva miekka. Kaveri kertoi heidän lähettäneen sanansaattajia Rakelin perään, ja olivat nyt enemmän kuin helpottuneita kun joku saapui. Vaikka Rakel nyt oli päässyt omiensa joukkoon hän vaikutti ihmeen passiiviselta, ikään kuin oma tahto ja halu olisivat jääneet Kuunkiven kidutuskammioon tai Toivomuskaivoon. Arthur joukkoineen ei kuitenkaan paljon suostuttelua tarvinnut kun heille tarjottiin kyytiä varuskunnan vartioiman linnakkeen suojiin, ja liittymistä osaksi Bogon valtakuntaa.

Kyläläisiltä vei muutamia päivä aikaa purkaa, irrottaa ja pakata kaikki mahdollinen mukaan lähtevä, sekä siirtää se laivoihin. Sen jälkeen Painin armahdus kuivalla maalla päättyi ja laivat lähtivät puskemaan kohti Kuunkiven linnaketta. Merellä ei mitään isoin kirjaimin kirjattavaa tapahtunut.

Kuunkiven linnakkeella kaksi keskenään yhdistettyä ryhmää järjestettiin niin että Arthurin johdolla entiset rakelilaiset jäivät joensuistossa olevaan kylään rakentamaan satamaa ja laivastoa, Bogon linnakkeesta tulleet sen sijaan keskittyisivät Kuunkiven linnakkeen kehittämiseen. Arthur joukkoineen olisi kuitenkin Natasen ja Zumarin käskyvallan alla.

Colombon laivat jo aikaa sitten purjehtineet horisonttiin ryhmän istuessa rannalla nuotion ääressä pohtien seuraavaa siirtoa…

Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Heikki Jokinen. Kuittaa höperöi jotain tarkennuksia ja lisäyksiä.