Uudisraivaajat 5

[Edellinen osa] [Seuraava osa]

[Ohita hahmokuvaukset]


Elanor: Salohaltia Argothin metsästä. Toimi ennen vartijana ja tiedustelijana. Tykkää kulkea omia polkujaan, ja pysyykin näillä poluilla aika hyvin. "Puukkoa selkään!"


Wainamrun: Hiljainen ja vähän jurottava Noldoparantaja. Oli melko allapäin haaksirikon jälkeen, mutta lähti silti seuraamaan toisia eikä jäänyt omiin oloihinsa. Pikkuhiljaa mieli on piristynyt, kun tekemistä on riittänyt - lähinnä tosin Bogon apumiehenä olemista. Yleensä nukkuu taistelun ajan, mutta havahtuu heti kun joku huutaa lääkintämiestä. Ei epäröi mennä pahaankaan paikkaan.


Malantur: Lyhyt suurihminen, joka on oudon vaaleakarvainen. Kulkee erittäin väljissä vaatteissa vaellussauva kädessä. On luonnossa kuin kotonaan. Villi ja suuri pikkukissa tuntuu seurailevan joka paikkaan. Muuttuu tiikeriksi aina silloin tällöin, välillä jopa omasta tahdostaan ja oman mielensä säilyttäen.


Anna Tercenya: Noldotiedustelija, joka myös pärjää luonnon helmassa. Pitkällä jousella kaatuvat niin suuri riista (peikot) kuin pienriistakin (örkit), ja miekalla voi vielä varmuuden vuoksi viimeistellä tuloksen. Leppoisa ja hyväntahtoinen. Liipasinsormi on herkässä etenkin pahoja olentoja kohtaan. Ei pakene taistelusta, ei vaikka mikä olisi.


Páin Rautakoura: Erittäin voimakkaan näköinen ja oloinen kääpiö, jolla on mukana käsikirveitä ja muita aseita. Kääpiöksi liikkuu erittäin nopeasti ja liukkaasti. Rinkasta löytyy kaikkea mahdollisesta alushousuista lapioon. Hieman juro ja itsepäinen, mutta erittäin hyvä apu ryhmälle hommaan kuin hommaan. Ei oikein tykkää siitä että toiset komentelee. On tottunut ottamaan salamoita vastaan - haittapuolena on parran mustuminen. "Ei viattomia olentoja saa tappaa!"


Boggo: Pääkaupungin karvajalka. Palveli Dúnadanaatelisen hovissa monia vuosia viettäen yltäkylläistä elämää, pääasiassa kokkina. Samalla sai omankin vatsan täyteen aina kun siltä tuntui. Kirkkaat värit ovat mieleen, ja paita on kirkkaan keltainen ja housut kirkkaan vihreät. Bogon Ensimmäinen Valtakunta kaatui nopeammin kuin se nousi, mutta Kukkulat sentään jäi jäljelle. Ainakin Bogon mielestä.


Maranwë: Hiljainen pitkä haltia, jolla on pitkä kynac selässä (huotrassa, ei pystyssä). Nahkuri ammatiltaan, ja on kuulemma tehnyt itse vaatteensa. Ei näytä kasvojaan koskaan kenellekään, paitsi kultakolikon kaivoon heitettyään uskalsi ottaa maskinkin pois ja muutti nimensä Ulundosta Maranwëksi. Osaa rakennella taloja ja kaikkea muutakin. Yrittää taitaa vastustajilta niskat aina sopivan tilaisuuden tullen, mutta mikäli se ei tepsi, otetaan apuun kynac.


Sigurd: Onnekas kaupunkilainen, joka pääsi ruttoa pakoon. Viettänyt lähes koko elämänsä opiskellen. Viimeisin opinahjo olikin pääkaupungin yliopisto. Onpa mukana jopa tikari ja pieni kilpi! Tuntuu tietävän kaikesta jotain, ainakin teoreettisesti. Käytäntö sitten onkin eri asia... Onneksi muut hoitavat yleensä käytännön. Toimii melko usein seurueen puhemiehenä. Seurueen sankaritarinoiden kirjoittaja.


Görin Vihreä (NPC): Kalju kääpiö, jolla on erittäin takkuinen ja sekaisin oleva vihreä parta. Kukaan ei tiedä, onko partaan joskus pudonnut ruoantähteitä, jotka ovat alkaneet kehittää omaa älyä, vai onko parta vain värjätty. Laivamatkan ajan kääpiön kasvotkin olivat vihreät. Ja nimikin lausutaan 'Gorin'. Pisteet o:n päällä ovat erokepisteitä. Osaa puhella eläinten ja kasvien kanssa, ja tykkääkin tehdä niin. Kukaan ei ymmärrä miksi. Jo muutaman kuukauden ajan parta on ollut Erityisen Rouhea.


Uudet maisemat

Enemmistön päätöksellä lähdettiin kulkemaan pohjoisen haaksirikkoisten luokse. Edessä oleva vuoristo tuntui järkevimmältä kiertää länsipuolelta sillä ylipääsemätön vuoristo näytti loppuvan jo sadan virstan päässä. Matkasta tulisi silti pitkä, sillä pohjoisen kaupungista ei tiedetty tarkkaa sijaintia, eikä voitu olla edes varmoja puhuiko Celebdel totta. Jos demonia tai Zenonia nähtäisiin, voitaisiin heille kertoa olevamme menossa tiedustelemaan mitä pohjoisessa tapahtuu. Illalla nähtiin lauma isoja susia, jotka seurasivat porukkaa. Pääteltiin, että ne aikoisivat hämärän tullen käydä aterioimassa leirissä, jos puolustajat eivät olisi hereillä. Elanor kutsuikin kaksi karhua ja kotkan suojelemaan leiriä yön ajaksi ja se piti sudet loitolla sinä yönä. Tosin ne seurasivat vielä seuraavanakin päivänä ja olisivat varmasti hyökänneet suuremmalla joukolla seuraavana yönä, mutta illalla ylitettiin joki lautalla, joten siinä susista päästiin eroon. Matkaa saatiinkin jatkaa rauhassa seuraavan päivän iltaan asti. Hämärän laskeuduttua nähtiin 6 sutta, jotka olivat suurempia kuin edellisen lauman sudet. Nämä uskalsivatkin hyökätä leiriin sen enempää ihmettelemättä. Taistelu kesti pitkään ja hukat saivat kaadettua maahan 4 ryhmän jäsentä. Onneksi kenenkään vammat eivät olleet niin vakavia, ettei parantaja niistä olisi selvinnyt. Kuollessaan hukkien ruumis katosi, joten nämä eivät olleet tavallisia susia. Saari ei enää tuntunut niin turvalliselta paikalta ja jokin oli selvästi aiheuttanut muutoksen huonompaan suuntaan. Liekö Zenonilla osuutta asiaan.

Loppuyö nukuttiin rauhassa ilman välikohtauksia. Pari seuraavaa päivää saatiin matkata rauhassa kukkuloita pitkin pohjoiseen. Eräänä iltana vähän ennen leiriytymistä saatiin näkyviin luolan suuaukko parin virstan päässä kukkulan kyljessä. Luolaa ei haluttu mennä tutkimaan yöllä aaveiden ja muiden inhojen olijoiden pelossa, joten päätettiin leiriytyä heti ja pitää luolaa yöllä silmällä. Sieltä tulikin keskellä yötä utuinen hahmo, joka hyökkäsi leiriin monista pysähtymiskomennoista huolimatta. Yksinään tällä aaveella ei ollut mahdollisuuksia ja se hävisikin ennen kuin pääsi iskemään ensimmäistäkään kertaa. Aamulla tutkittiin aaveen kotikolo josta löytyi muutamia pronssikolikoita. Páin laittoi kolikot taskuunsa todeten: "Eihän nämä nyt paljoa paina." Ilmeisesti Peldeluinëen jäänyt suunnaton omaisuus täytyi jollain tavalla saada uudelleen kasaan.

Matkaa jatkettiin kauniissa syyssäässä kohti pohjoista ja seuraavana päivänä kohdattiin jälleen jotain yllättävää: toinen haltia! Tämä oli nukkumassa nurmikolla kahden puron yhtymäkohdassa. Yllään haltialla oli repaleiset, monesta kohtaa korjatut vaatteet, vyöllään miekka ja vieressä jousi nuoliviineineen. Haltia ei ollut herännyt kun ryhmä saapui vuolaan puron toiselle rannalle, joten hänelle toivotettiin hyvät päivät. Herätessään hän säikähti haaksirikkoisia ja alkoi etsiä joustaan maasta, kunnes huomasi ettei hänen kimppuun oltu hyökkäämässä. "Mitä ihmeen demoneja te olette?" hän totesi. Ryhmän jäsenet esittelivätkin itsensä ja haltia sanoi nimekseen Cúlindë, eli yhteiskielellä Laulava Jousi. Pian haltia uskoi ryhmän haaksirikkoistarinan ja alkoi kyselemään mustaihoisesta demonista. Elanor kun oli luottavaisena mennyt mainitsemaan, ettei ryhmä koostunut demoneista vaikka niitä ollaan kyllä tavattukin. Páin ja Elanor selittivät demonin halunneen ryhmän heidän puolelleen ja oltiin alustavasti suostuttukin. Sen vuoksi nyt suunnattiin pohjoiseen mahdollisimman kauas kyseisestä demonista. Pohjoisesta voisi myös löytyä lisää haaksirikkoisia. Miten paljon Laulava Jousi selityksestä uskoi jäi arvailujen varaan, mutta kovin paljoa luottamusta kangerteleva kertomus ei ainakaan herättänyt.

Haltia kuitenkin kertoi näiden demonien olleen sodan aikana vihollisen korkeiden upseerien alaisuudessa. Hänen ryhmänsä tehtävänä oli vapauttaa prinsessa Alquawen läheisestä vihollisten linnakkeesta. Ennen linnakkeelle pääsyä oli yöllä ryhmän kimppuun hyökätty ja hän oli haavoittunut. Hyökkääjiä hän ei ollut nähnyt, vain tuntenut piston selässään seistessään vartiossa. Seuraava muistikuva hänellä oli, kun hän makasi yksin metsässä aivan eri paikassa missä heidän leirinsä oli ollut. Hän oli käynyt katsomassa kohteena ollutta linnoitusta myöhemmin, mutta sen kimppuun oli jo hyökätty ja linnoituksen alla avautuva kaupunki tuhottu. Muutenkin koko maa oli ollut autio reilun viidensadan vuoden ajan mitä hän täällä yksin oli asunut. Ainoastaan erilaisia hirviöitä, peikkoja ja eläimiä oli enää jäljellä. Itse hän oli jäänyt asustelemaan linnakkeen lähelle pieneen metsään, sillä olihan hänen tehtävänsä vielä suorittamatta. Prinsessa oli varmaankin vuosien saatossa jo kuollut, mutta ainakin hänet voitaisiin haudata. Yksin hän ei voinut mennä vuorella olevaan linnoitukseen tai sen alla olevaan kaupunkiin, sillä siellä asusti karhuja. Ne olivat harvinaisen isokokoista lajia, eikä hänellä yksin olisi niitä vastaan mahdollisuuksia.

Haltialle puolestaan kerrottiin temppelissä olevista aaveista ja seuraavana päivänä, kun luottamusta haltian tarkoitusperiin oli vähän enemmän kerrottiin myös lohikäärmeen antamasta omituisesta tehtävästä ja valkoisesta yksisarvisesta. Tällöin haltiakin uskalsi mainita, että linnakkeeseen olisi toinenkin sisäänkäynti jossain läheisessä kaivoksessa. Sitä hän itse ei ollut löytänyt, mutta sitä kannattaisi etsiä. Eihän koskaan voinut tietää mitä kaikkea linnoituksessa nykyään karhujen lisäksi asusti.

Linnoituksen valtausta

Ryhmä lähtikin katsomaan lähellä sijaitsevaa linnoitusta ja kaupungin raunioita, jonka edustalla metsän suojassa yövyttiin. Illalla auringon vasta laskettua nähtiin kahden peikon astelevan huolettomasti länteen läheisen puron rantaa pitkin. Niillä täytyi olla luola jossain lähellä ja hyvällä tuurilla tämä luola olisi sama, josta löytyy salainen sisäänkäynti linnoitukseen. Yön aikana peikot eivät palanneet takaisin ja aamulla lähdettiin niiden jälkiä seuraamaan tulosuuntaan. Anna pystyikin vaivattomasti seuraamaan pehmeään rantaan jääneitä isoja jalanjälkiä. Muutaman virstan jälkeen nähtiinkin kivellä peitetty luolan suuaukko. Kivi oli suuri, eikä sisään päässyt muuten kuin kiipeämällä pienestä aukosta kiven yläpuolella. Kiven takana käytävä haarautui. Tämä muodosti myös erinomaisen väijytyspaikan luolan puolustajille, sillä kapeissa käytävissä ei voinut auttaa edessä taistelevia ja sisään tulijat joutuisivat puolustautumaan molemmista suunnista tulevaa hyökkäystä vastaan. Ensimmäisenä sisään mennyt Páin aavisti vaaran ja odotti kunnes Elanor ja Anna olivat sisällä, ennen kuin kurkisti käytävään. Tämä olikin järkevää, sillä 3 peikkoa ryntäsi molemmista suunnista kohti luolan suuaukkoa. Molemmissa suunnissa ensimmäinen peikko taisteli nuijan kanssa kahden muun etsiessä kapeasta käytävästä tilaa heittää kivellä sisään tunkeutujia. Ryhmän taistelijat pärjäsivät kuitenkin peikoille, varsinkin kun vain yksi peikko kerrallaan mahtui käytävässä taistelemaan.

Pian peikot olivat lyöty ja siirryttiin tutkimaan niiden pientä asuinkammiota. Yhteen nurkkaan oli kasattu niiden aarre: luita, likaisia ja repeytyneitä vaatteita, erilaisia aseita ja arvoesineitä. Tosin ne eivät näyttäneet erityisen kiinnostavilta Sheruinin rikkauksien jälkeen. Kammiosta lähti käytävä, joka kiersi pienen lenkin kallion sisällä. Sen varrella oli pieni vankityrmä, jossa luuranko. Vankityrmän vierestä Anna löysi pienen salakäytävän, joka johti syvemmälle kallioon. Käytävä vei linnoitukseen päin, joten luultavimmin oikea onkalo oli löytynyt ja sitä lähdettiin seuraamaan. Vähän matkan jälkeen käytävän vierellä kulki maanalainen puro. Kului pari tuntia, ennen kuin päästiin avarampaan tilaan. Käytävä ja puro haarautuivat vähän ennen luolaa ja käytävän suuaukko oli tukittu kivellä samaan tapaan kuin ulos johtavan käytävän suuaukko. Luolan keskellä oli suuri lampi ja ilma oli lämmintä. Koko luolaa ei pienessä valossa pystynyt näkemään, mutta lammen rannalle tultaessa huomattiin pienessä saaressa olevan suuri kilpikonna. Oikeastaan sana "valtava" kuvaa otusta paremmin, sillä se oli melkein kymmenmetrinen. Otus tunnistettiin kuuluvaksi samaan sarjaan lohikäärmeiden ja muiden suurten olentojen kanssa, joten sen tappamista ei ryhdytty vakavissaan miettimään ja siirryttiin takaisin kiven taakse turvaan.

Elanor lähetettiin etsimään mahdollista sisäänkäyntiä linnoitukseen muiden odottaessa kiven takana, sillä nukkuvan kilpikonnan ohi meneminen tuntui silti turvallisemmalta kuin tuhoutuneen kaupungin läpi tallustelu. Pian haltia tulikin takaisin ja kertoi lammen oikealla puolella vajaan sadan metrin päässä olevan lukittu metalliovi. Seuraavaksi Anna lähti hieman muuta porukkaa aikaisemmin tiirikoimaan oven auki, että muu porukka pääsisi suoraan sisään tarpeen vaatiessa. Suunnitelma toimikin muuten hyvin, mutta vähän ennen ovelle pääsyä kuului lammen keskeltä kova napsahdus, aivan kuin suuret leuat olisivat sulkeutuneet. Ryhmä pääsi kuitenkin oven turvallisemmalle puolella, eikä kilpikonnakaan poistunut saareltaan, vaikka selvästi sen unta oli häiritty. Ovi laitettiin takaisin lukkoon, ettei kenestäkään tulisi kilpikonnanruokaa säikähtäessään haamuja tai muita mahdollisesti tavattavia pelottavia olentoja. Görinillehän oli Sheruinissa käydä huonosti juostessaan spektreä karkuun suoraan hukan suuhun. Ryhmä oli saapunut vankilaan, jossa oli useita sellejä, vartijoiden luurankoja muttei yhtään vangin luurankoa. Eikä yhtään uloskäyntiä! Ilmeisesti etsitty tie linnoitukseen sijaitsi lammen toisella, vielä tutkimattomalla rannalla.

Jos kilpikonna todella oli herännyt ja nälkäinen olisi pakeneminen takaisin tulosuuntaan hankalaa ja vastarannan tutkimisen voisi unohtaa. Jos kilpikonna taas olisi nukkumassa voitaisiin yksi lähettää tutkimaan vastaranta, kunhan muut ovat päässeet turvallisesti kiven osittain peittämään kilpikonnalle liian kapeaan käytävään. Onneksi puolessavälissä rautaovea ja käytävän suuta laski samainen puro järveen, joka oli haarautunut käytävästä vain vähän ennen kilpikonnan luolaa.

Elanor ehdotti voivansa mennä häiritsemään kilpikonnaa lentämällä, jos se on hereillä muun porukan hipsiessä sillä välin lampeen laskevan puron vartta karkuun. Puron varressa oli pieni polku, jota pitkin pääsi kuivin jaloin kulkemaan. Kun ovi saatiin auki ja Elanor oli liihotellut vähän matkaa huomattiin kilpikonnan siirtyneen lammen rannassa olevan kummun päälle loikoilemaan. Se kuitenkin oli kiinnostuneempi lähellä lentelevästä kivillä heittelevästä haltiasta kuin kauempana olevasta isosta porukasta ja näin taistelu saatiin vältettyä. Samalla reissulla Elanor tutki vastarannan ja löysi kalterilla suljetun käytävän ja ansoitetun salaoven. Elanor kävi katsomassa myös lammen päällä katossa olevaa reikää, joka ei kuitenkaan johtanut minnekään. Parinkymmenen metrin korkeudessa käytävä päättyi kivilaattaan, ilmeisesti sen saisi yläpuolelta jotenkin auki. Hereillä olevan kilpikonnan ohi kukaan ei halunnut yrittää mennä, joten päätettiin viettää pari päivää läheisiä kylän raunioita tutkiskellen.

Mitään mielenkiintoista raunioista ei kuitenkaan löytynyt. Takaisin tultaessa kilpikonna oli mennyt nukkumaan ja toista käytävää päästiin tutkimaan suhteellisen turvallisesti. Ensin vuorossa oli salaovi, sillä se varmaankin veisi oikeaan paikkaan. Anna ja Elanor pystyivät hiippailemaan kilpikonnan huomaamatta salaovelle ja Anna sai sen avattuakin. Vasta ryhmän rymistellessä paikalle kilpikonna heräsi, mutta silloin oltiinkin jo turvallisesti oven takana avautuvassa pienessä käytävässä. Takaisin kilpikonnan luolaan ei olisi vähään aikaan asiaa. Käytävä johti lopulta kaupungin laidalla sijaitsevaan torniin, eli taas valittiin väärä reitti. Loppupäivä tutkittiin läheisiä rakennuksia joista löytyi Sigurdille sopiva nahkapanssari.

Seuraavana aamuna jälleen uskaltauduttiin katsomaan kilpikonnaa. Tällä kertaa olisi Páinin vuoro yrittää saada kosteassa ilmassa ruostuneet kalterit väännettyä. Annan avustuksella tämä onnistuikin ja päästiin viimein oikeaan paikkaan. Tai ainakin se oli viimeinen reitti kilpikonnan luolasta ulos. Seuraavassa kerroksessa oli suuri määrä erilaisia huoneita louhittuna kallioon. Sänkyjen määrästä pääteltiin tänne majoitetun n. 300 sotilasta. Kummallista asiassa oli, ettei luurankoja nähty kuin kourallinen ja nekin näyttivät kuollessaan olleen rauhallisesti vartiossa omilla paikallaan. Kaikki ovet olivat lukittuja ja muutamat ristikot olivat alhaalla, tosin ne sai nostettua seinässä olevasta vivusta. Seuraava kerros oli suunnilleen yhtä laaja kuin edellinenkin, mutta täällä oli enemmän oleskelutiloja kuin makuutiloja.

Yhdestä käytävästä löytyi salaovi, jonka takana oli koristellut portaat alas ja portaiden juurella toinen ovi. Ennen portaisiin menemistä Sigurd kysyi tietäisikö kukaan miten lähellä lammen päällä olevaa kivilaattaa tällä hetkellä oltiin. Páin miettikin asiaa ja totesi kääpiön varmuudella luukun olevan todella lähellä ja niin portaat tutkittiin erityisen huolellisesti. Kun mitään ei löytynyt siirryttiin portaita pitkin alhaalla olevalle ovelle. Kun Páin oli ennättänyt astua muutamia askeleita kolahti salaovi portaikkoon kiinni, Anna oli jäädä oven väliin ja portaikko kääntyi alta pois tiputtaen neljä ensimmäistä alla olevaan lampeen. Anna, Cúlindë ja Páin tippuivat kaikki hallitusti veteen kukin omalla tavallaan, mutta Elanor ei onnistunut yhtä hyvin. Tämän jälkeen alkoi epätoivoinen uiminen lähimpään rantaan, sillä kaikki tiesivät lammessa asuvasta kilpikonnasta. Eikä se tällä kertaa ollut nukkumassa.

Jälleen kerran Elanor oli joukon epäonnisin. Hän oli päässyt parin metrin päähän rannasta muiden jo kivutessa ylös lammesta, kun kilpikonna haukkasi häntä. Hän kuitenkin kesti vielä toisenkin puraisun, ennen kuin vajosi pinnan alle. Seuraavaksi taistelemaan jääneestä ryhmästä vuorossa oli Anna, joka ei kilpikonnan vahvoja leukoja pystynyt pidättelemään yhtään sen pidempää. Tähän mennessä oli Malantur ehtinyt juoksemaan paikalle tiikeriksi muuttuneena lopun porukan seuratessa vähän matkan päästä perässä. Kilpikonna valitsi seuraavaksi kohteekseen Páinin, mutta tämä oli liian vikkelä ja pystyi välttämään isojen leukojen pihtimäisen otteen. Muu ryhmä yritti löytää kilpikonnan paksusta panssarista heikkoja kohtia sen jahdatessa kääpiötä. Myös Sigurd ennätti paikalle ampumaan tulivasaman ennen kuin kilpikonna ryömi takaisin lampeensa parantelemaan haavojaan. Cúlindë kävi nostamassa jo reilun minuutin veden alla olleen Elanorin rantaan ja Wainamrun paransi hänet. Taitelu oli mennyt yllättävän hyvin, sillä kukaan ei ollut loukkaantunut vakavasti. Paljon tavaraa sen sijaan oli menetetty, eikä järven pohjasta niitä saataisi takaisin. Seuraava yö vietettiin vammoja parannellen ylöspäin johtavassa käytävässä. Aamulla lähdettiin katsomaan samaa ansaluukkua uudelleen ja tällä kertaa huomattiinkin, että muutamassa askelmassa oli sama ansa ja portaiden alapäässä oleva ovi ei ollutkaan ovi, vaan kiveen hakattu oven kuva. Pettyneenä kerroksen tutkimista jatkettiin, sillä odotukset aarrekammion löytymisestä olivat olleet korkealla.

Samasta kerroksesta ei kuitenkaan löytynyt mitään ihmeellistä. Seuraavassa kerros puolestaan suorastaan pursusi erilaisia taikaesineitä yms. arvokasta. Ensimmäisiin törmättiin portaiden yläpäässä avautuvassa suuressa salissa. Saliin johtavaoviaukko oli suljettu laskuristikolla, seinässä käytävän puolella oli ristikon avaava vipu, salin puolella näkyi useita marmoripöytiä ja salin keskellä korokkeella kolme luurankoa. Kaksi oli hyvin panssaroituja kahdenkäden miekkaa käyttäviä vartioita ja kolmas istui pöydän takana. Hänen päässään oli kruunu, kädessä valtikka ja päällään viitta. Luurangot eivät kuitenkaan reagoineet millään tavalla kalteriristikon takana olevaan hyvin valaistuun joukkioon, joten niiden ohi päätettiin kävellä sen kummemmin häiritsemättä. Tähän johtopäätökseen tultiin, kun tunnistettiin kruunupäinen luuranko lichiksi ja vieläpä voimakkaaksi sellaiseksi. Tosin kruunupään outo käytös ei tuntunut sopivan licheille, joten salin poikki asteltiin hyvin tarkkaavaisesti. Salin toisessa päässä oli samanlainen laskuristikko ja koroketta vastapäätä suuret puiset pariovet. Ryhmän päästessä pariovien luo korokkeella istuva lich nosti päätään, tervehti ja kyseli millä asioilla porukka linnassa liikkui. Samaan aikaan ilmestyi kolmas haarniskoitu luuranko vartioimaan alas johtavaa portaikkoa. Jälleen kerran käytettiin perinteistä haaksirikkoistarinaa lisättynä uteliaisuuteen käydä kurkistamassa vanhoja raunioita. Ja porukkahan ei ollut tavannut saarella muita kuin muutaman haamun omituisessa temppelissä… Selitys tuntui sen verran uskottavalta, ettei lich ainakaan heti ryhtynyt porukkaa tappamaan ja suostuipa valaisemaan kaupungin historiaakin.

"Ennen tämä oli ollut rauhallinen ihmisten asuttama kaupunki, mutta sota Duramaelin johtamia joukkoja vastaan koitui kohtalokkaaksi. Tämän haltianaisen joukoissa taisteli demoneja, haltioita ja suurihmisiä. Minä, Bram-Ob-Bram, olin viimeinen hallitsija, mutten pystynyt suojelemaan alaisiani tuholta. Kaupunki valloitettiin yllättäen sillä sisään oli päässyt petturi, joka päästi hyökkäävät joukot suoraan linnoitukseen. Tämä petturi oli vähäkääpiö Miffli, joka oli aiemmin auttanut suuresti kaupunkilaisia syvällisillä tiedoillaan. Minustakin tuli tällainen Mifflin vuoksi, sillä kuolin sodassa ja myöhemmin herätessäni tällaisena näin ensimmäiseksi vähäkääpiön virnistelevän naaman. Siitä lähtien olen vartioinut tämän linnan alakerroksia. Jos Miffli kuolisi saisin minäkin viimein rauhan. Nyt vähäkääpiö asustaa linnoituksen ylimmissä kerroksissa ja vartioina hänellä on näkymättömiä kääpiöiden haamuja. Pääporttia puolestaan vartioi karhun näköinen olento, mutta se on monin verroin tavallista karhua voimakkaampi. Koska te olette selvinneet näinkin pitkälle linnakkeeseen voisitte olla sopivia tappamaan tämän vähäkääpiön. Mutta ennen kuin päästän teidät menemään on teidän jätettävä yksi joukostanne minulle."

Bram-Ob-Bramin kanssa päästiin kuitenkin sopimukseen, ettei ketään tarvinnut jättää hänen syötäväksi jos hänelle tuotaisiin Mifflin sydän tai vaihtoehtoisesti koko ruumis. Opastipa lich porukan oikealle tielle, että pääporttia vartioiva karhu pystyttäisiin välttämään. Pariovet nimittäin veivät pääportille, joka oli seuraavassa kerroksessa ja toisen laskuristikon kautta pääsi ohittamaan sen kerroksen ja suoraan ylimpiin kerroksiin. Páin sai jälleen kerran näyttää voimiaan ja vääntää kaltereihin kulkuaukon.

Matka jatkui ristikon takaista käytävää eteenpäin, jossa ei ensi silmäyksellä näyttänyt olevan kuin yksi ovi ja päässä pitkät portaat ylöspäin. Tosin pienen tutkimisen jälkeen käytävän mutkan takaa löytyi salaovi. Se oli erityisen hyvin piilotettu, joten toiveet aarrekammion löytämisestä kohosivat korkealle. Oven takaa avautuvassa käytävässä oli kolme ovea, joista kaksi oli erityisen hyvillä lukoilla varustettuja. Kolmannen takana oli varastotila. Hyvät lukotkaan eivät Annaa pidätelleet, vaan ovet aukesivat. Toisen oven takana oli pieni huone, jonka kaikki tavarat olivat rikottu, aivan kuin joku olisi tahallaan halunnut särkeä kaiken mahdollisen. Huoneessa oli myös ovi seuraavaan huoneeseen, jossa nähtiin koreasti pukeutunut suurihmisnainen. Haamulta tämä ei näyttänyt, mutta suurihmiset eivät voineet elää niin pitkään kuin nainen oli linnassa ollut. Nimekseen nainen sanoi Alquawen ja kysyi tuliko porukka pelastamaan hänet? Tämä ei ollut aivan sitä, mitä alun perin odotettiin, mutta naiselle myönnettiin näin olevan asian laita. Alquawen kiittelikin ja lupasi isänsä antavan suuren palkkion pelastamisestaan. Kiitokset hän suuntasi erityisesti Malanturille, joka oli hänen mielestään erittäin ritarillinen ja komea. Kun tilanteen kehittymistä ihmeteltiin aloitti Alquawen laulamaan kauniilla äänellään ja Malantur tunsi suurta myötätuntoa naista kohtaan. Tässä vaiheessa Anna laittoi oven kiinni, mutta Malantur vaati häntä avaamaan sen uudelleen. Sovittiinkin, kun Malantur tuntui erityisesti pitävän naisesta, että hän kertoisi Alquawenille hänen olevan haamu. Naista se ei kuitenkaan tuntunut haittaavan ja hän halusi tulla pelastajien mukaan. Tähän väliin Sigurd kysyi miksei hän aiemmin ollut vain kävellyt seinän läpi? Omaksi yllätyksekseen Alquawen kävelikin ilman ongelmia seinän läpi. Niinpä porukkaan saatiin yksi jäsen lisää Alquawenin halutessa seurata uljasta ritariaan, tosin turvallisuussyistä häntä pyydettiin pysyttelemään muutaman metrin päästä. Lisäksi suuremmalla porukalla Alquawen voisi saada mahdollisuuden kostaa hänen vangitsijalleen Bram-Ob-Bramille.

Matkaa jatkettiin seuraavaan kerrokseen, joka lichin kertomuksen mukaan oli pääportin yläpuolella oleva kerros ja näin vältettiin portinvartijan kohtaaminen. Portaiden yläpäässä oli vartiohuone, josta oli ampuma-aukot käytävään ja molempiin suuntiin avautuvat käytävät oli suljettu laskuristikoilla. Ne eivät tällä kertaa muodostuneet ongelmaksi, sillä Malanturin kohteliaan pyynnön jälkeen Alquawen kävi avaamassa ne toisella puolella olevista vivuista. Toinen käytävä loppui parinkymmenen metrin päässä pieneen vesialtaaseen, mutta sen läheltä löytyi pari salaovea kuten porukka nokkelasti päätteli (laskuristikko oli suljettu paikasta, josta ei ollut uloskäyntiä). Toisen salaoven takana oli portaat alas, ilmeisesti pääportille ja toisen takana lukittu ovi. Ovessa oli symboli, joka tulkittiin kuvaavan kuolemaa. Luultavasti ansa laukeaisi jos ovea tiirikoitaisiin, joten se jätettiin tutkimatta.

Toisessa suunnassa käytävä kiersi pienen lenkin, jonka varrella oli useita huoneita. Näitä alettiinkin tutkia järjestyksessä. Ensimmäisessä huoneessa oli luuranko, joka muuttui melkeinpä tuttavalliseksi kuultuaan porukan olevan Bram-Ob-Bramin asioilla. Nimekseen hän sanoi Briam ja ryhmä saisi hänen puolestaan jatkaa matkaa, kunhan hänen työtään ei häirittäisi. Hän nimittäin vartioi Bram-Ob-Bramia, joka oli tällä hetkellä lepäämässä seuraavassa huoneessa, eikä häntä saanut häiritä. Sitä luuranko ei uskonut, että hänen herransa oli vasta nähty kerrosta alempana. Seuraavankin oven takana oli luuranko, nimeltään Fenndig. Hän tosin ei jakanut Briamin osoittamaa kunnioitusta Bram-Ob-Bramia kohtaan, vaan vihasi tätä. Olihan hän nykyisessä olomuodossaan herransa tahdosta, ei omastaan. Kolmannenkin oven takana oli, yllätys yllätys, luuranko! Hänen nimensä oli Valadan ja seuraavan huoneen luurangon nimi oli Seammu ja sitten tuli Zukka. Toisiksi viimeisessä huoneessa ei ollut luurankoa, vaan siellä nukkui haltianainen. Osa porukasta olisi jättänyt naisen nukkumaan, mutta porukan haltiat halusivat välttämättä Annan johdolla käydä herättämässä tämän. Kun Anna yritti herättää naista tämä katosi sängyltä ja ilmestyi huoneen nurkkaan täysissä pukeissa ja aseistettuna. Lyhyt jousi osoitti Annaa. "Keitä te olette ja kenen puolella te olette?" Kysyi haltianainen. Huoneessa olijat esittäytyivätkin ja kysyivät naisen nimeä, johon vastaukseksi tuli vain terävä "Minä esitän kysymykset! Kenen puolella te olette?" Tähän vastattiin kierrellen nykyisen homman tulleen Bram-Ob-Bramilta ja nyt olisi tarkoitus tavata Miffli. Edelleen haltiaa vaadittiin esittäytymään, mutta vastaus oli edelleen yhtä tyly: "Jos ette vastaa kysymyksiini niin ammun!" Tähän Anna totesi nokkelasti: "No antaa tulla." ja jousi lauloi. Nuolen osuessa Annaa lantioon oli nainen kadonnut yhtä äkisti kuin ilmestyikin ja seuraavassa hetkessä hän seisoi toisessa nurkassa jousi jälleen ladattuna. "Tässä ei ole mitään järkeä, pystyisin helposti tappamaan teidät kaikki." hän sanoi laskien jousensa. "Selvästikään ette ole vihollisen puolella ja teidän tapaaminen Mifflin kanssa ei ilmeisesti ole tarkoitettu pelkäksi kohteliaisuuskäynniksi." Asian myönnettiin näin olevan (Wainamrunin paikkaillessa Annan haavaa, joka osoittautui aika pieneksi) ja hänelle kerrottiin tuttu haaksirikkoistarina. Niin haltia suostui viimein kertomaan oman tarinansa:

"Nimeni on Korekalwen, mutta kaupunkilaiset tunsivat minut peitenimellä Wilda. Enää tosin peitenimillä ei ole merkitystä, sillä sota käytiin aikoja sitten. Sodassa toimin Duramaelin puolella ja tehtävänäni oli päästää joukot tähän kaupunkiin sisään, jossa onnistuinkin erinomaisesti. Meitä oli täällä linnoituksessa useampi toimimassa Duramaelin puolella, heistä tunsin Bram-Ob-Bramin ja Mifflin. Taistelujen jälkeen omat kuitenkin pettivät minut ja jäin tänne loukkuun. Ulos pääsemiseksi on kaksi reittiä, toista vartioi Bram-Ob-Bram palvelijoineen ja toista karhun näköinen olento. Esimieheni Bram-Ob-Bram olisi minulle yksin liian kova pala luurankopalvelijoineen eikä pääporttia vartioivan otuksen ohi ole menemistä. Olen kyllä yrittänyt ja ammuin nuolen suoraan karhun kaulaan, mutta se ei edes huomannut vammaa. Nyt haluan päästä täältä pois ja kostaa Duramaelille tästä törkeästä petoksesta, olinhan tehnyt oman osani sopimuksesta. Yhdessä me varmasti pärjäisimme Bram-Ob-Bramille ja pääsisimme sitä kautta ulos. Olen valmis auttamaan teitä minkä reitin sitten valitsettekin, jos te puolestanne autatte minua pääsemään täältä ulos."

Pieni vahvistus ryhmään ei ollut kenenkään mielestä pahitteeksi, varsinkaan tällaisessa paikassa ja niinpä Korekalwen otettiin mukaan. Nähdessään Alquawenin haltia tunnisti hänet ja osasi kertoa, että tätä vankia oli pidetty tässä kerroksessa vielä tutkimattoman oven takana. Hänestä myöskin oli noituudella tehty kaksoisolento, mutta sen enempää asiasta Korekalwen ei tiennyt. Haltia osasi myös kertoa, että aiemmin tutkimatta jääneen oven takana oli kuninkaan (eli samaisen Bram-Ob-Bramin) asuintilat.

Oven takaa ei kuitenkaan löytynyt Alquawenin luurankoa vaan pieni huone, jossa oli kaksi lukittua ovea ja tarkemmin tutkittaessa näkyi myös salaovi. Ensimmäisen oven takaa löytyi toinen Alquawenin haamu. Uusi haamu oli hieman läpinäkyvä ja se näytti leijailevan, sillä sen jalat olivat kokonaan näkymättömiä. Tämäkin ensimmäiseksi kysyi oliko porukka tullut pelastamaan häntä? Toisenkin Alquawenin kohtaaminen herätti kysymyksen oliko porukan mukana seuraileva haamu aito vai oliko aito nyt löydetyssä huoneessa? Asiaa päätettiin lähestyä kaikkein helpoimmalla tavalle, eli antamalla porukan mukana seuraavan haamun tavata uusi. Ensimmäinen Alquawen hyökkäsi välittömästi uuden kimppuun tämän nähdessään ja voitti lyhyen taistelun. Porukalle hän vain totesi tappaneensa hänestä tehdyn kopion. Tätä oli paha mennä kiistämään, kun kukaan ei asiasta enempää tiennyt. Kun toisenkin oven takaa löytyi Alquawenin haamu päätettiin toimia diplomaattisemmin ja ainakin yrittää selvittää kumpi on alkuperäinen. Molemmat haamut ilmoittivat isänsä olevan Almahtír, pohjoisten alueiden hallitsija ja muutenkin kertomukset olivat hyvin samanlaisia. Ainoana erona oli ammatti, joksi ensimmäinen ilmoitti "laulaja" ja toinen "bardi". Kun uusi Alquawen ei ollut saanut vastausta kysymykseensä olisiko porukka tullut pelastamaan hänet, vaan monia häneen liittyviä kysymyksiä päätteli tämä porukan tulleen hakemaan juuri häntä ja vaikutti varsin tyytyväiseltä asioiden tilaan. Hän sanoi porukan toimineen todella ritarillisesti tullessaan linnakkeeseen häntä pelastamaan ja osoitti sanansa erityisesti Sigurdille. Nyt porukka tunnisti olleensa tällaisessa tilanteessa ennenkin ja tällä kertaa ovi suljettiin ennen serenadia. Haamu luultavasti ei tulisi seinän läpi, koska ensimmäinen Alquawenkaan ei tiennyt pystyvänsä kävelemään niiden läpi.

Viimeisenä vuorossa oli salaovi, jonka takaa johtivat portaat ylöspäin. Myös portaiden yläpäässä oleva ovi oli piilotettu, tosin tällä kertaa toisesta suunnasta. Oven takaa aukesi hyvin matala iso huone. Huoneen mataluuden pääteltiin antavan etua lyhyille taistelijoille, eli tämä voisi olla linnakkeen ylin kerros ja lyhyet taistelijat olisivat Mifflin näkymättömiä kääpiöpalvelijoita. Lisäksi muutamat ryhmän jäsenet tunsivat huoneessa olevan jotain uhkaavaa. Pitkän neuvottelun jälkeen päätettiin jatkaa matkaa, tosin valmistautuneena taisteluun (joka merkitsi mm. sitä, että porukka alkoi hohtaa kuin joulukuusi aura-loitsujen ansiosta). Vaihtoehtoinahan olisi ollut Bram-Ob-Bramin tappaminen tai pääportin vartijan tappaminen. Korekalwen vastusti pääportille menemistä, sillä se todennäköisesti olisi liian kova vastus porukalle, joten todellisia vaihtoehtoja jäi kaksi. (Ja koskaanhan ei npc:n neuvoja pidä aliarvioida!)

Mahdollisimman tiiviissä muodostelmassa edettiin vaivihkaa huoneen toista seinämää pitkin, kunnes huomattiin huoneen toisen puolen syvennyksen olevan huomattavasti arvioitua isompi ja sisältävän Mifflin valtaistuimen, Mifflin ja kuusi henkivartijakääpiötä peltipanssareissa. Näiden lisäksi huoneessa varmasti olisi muutamia näkymättömiä henkivartioita, joten suunnitelman pikainen muutos suorasta hyökkäyksestä taktiseen perääntymiseen tuntui kaikista parhaimmalta vaihtoehdolta. Miffliä tervehdittiinkin kohteliaasti ja hän vastasi: "Tervetuloa Miffli kuolemattoman alaisuuteen!" Ilmeisesti Mifflinkään puolelta ei vihollisuuksia aivan heti aloitettaisi. Hiljaisen hetken jälkeen hän jatkoi: "Näen että teissä on ainesta hyviksi alaisiksi, sillä olette päässeet näin pitkälle." Tämän sanottuaan hän kohdisti huomionsa porukan kääpiöihin: "Teillä näyttää olevan myös orjia mukana." Vieläkään kukaan ei keksinyt mitään järkevää sanottavaa, tosin kääpiöt mutisivat partoihinsa Mifflin kertoessa miten erinomaisia orjia kääpiöistä tulee. Sitten Miffli siirsi keskustelun ryhmän linnakkeeseen pääsyyn: "Olette ilmeisesti saaneet Bram-Ob-Bramin tapettua kun kerran olette täällä." Tähän väliin Páin töksäytti Bram-Ob-Bramin olevan vielä hengissä ja lähettäneen ryhmän tappamaan Mifflin. Tämä ei kuitenkaan vähäkääpiölle ollut mikään uutinen, vaan hän vain kommentoi Bram-Ob-Bramin olevan "aina yhtä luotettava alainen". "Se ettei hän pidä minusta ei ole mitenkään uutta. Pääasia on, että joku vartioi alasaleja." hän lisäsi. Seuraavaksi porukka pääsi jälleen kertomaan haaksirikkoistarinansa Mifflin tivatessa miten he tänne olivat joutuneet. "Te olisittekin erinomaisia vartioita alasaleihin. Tappakaa Bram-Ob-Bram ja varmistakaa ettei alasalien kautta kukaan pääse tulemaan minun kimppuuni niin kerron teille missä on esine jolla voidaan herättää kääpiöiden ikiäidit henkiin." Porukan miettiessä tarjousta Miffli viihdytti kääpiöitä kertomalla miten hän surmasi kääpiöiden viimeisen suuren kuninkaan. Erityisesti tarkasti hän kertoi miten kääpiökuningas oli itkien anonut armoa hänen edessään ennen kuolemaansa ja harmitteli etteivät ryhmän kääpiöt voineet tuntea kuningasta, lisäten: "Jokainen saarella asunut kääpiö varmasti tunsi hänet."

Miffliltä kyseltiin tarkemmin alueen tilanteesta ja hän siitä auliisti kertoikin: "Sodan aikana olin Duramaelin joukoissa ja voitettuani taistelun täällä sain palkkioksi tämän linnakkeen ja muita lahjoja. Duramael ei kuitenkaan kokonaan pitänyt lupauksiaan minua kohtaan ja sen vuoksi haluan kostaa hänelle. Saatte suuren palkkion jos tapatte hänet kostoksi minulle tehdystä petoksesta. Itse en voi jättää tätä linnaketta eikä minulla ole kyllin suurta sotajoukkoa lähettää Duramaelia vastaan. Sodan aikana Duramaelilla oli monia kenraaleita ja osa heistä on varmasti minun tapaan hautoo kostoa täyttämättömien lupausten vuoksi ja heistä te voitte saada liittolaisia. Kaikkein lojaalimmat ovat varmaan vielä hänen puolellaan. Kuulinpa aikoinaan hänen saaneen jopa oman miehensä kunnioitettuun etelän kahdentoista neuvostoonkin. Ja mitä tämän kaupungin ja linnakkeen taisteluun tulee niin se sujui suunnitelmien mukaan, olinhan minä sitä johtamassa. Tosin pääportille jäi vartioimaan karhun muotoon vangittu demoni, joka riistäytyi täysin kontrollista. Mutta tämähän on vain hyvä asia, sillä nyt ei pääportin vartioimisesta tarvitse huolehtia."

Mifflin annettiin ymmärtää porukan suostuvan hänen antamaan tehtävään alasalien suojaamisesta ja paikalta poistuttiin varovasti. Seuraavana vuorossa oli Bram-Ob-Bramin tappaminen tai jos mahdollista lichin ohitse pääseminen. Suunnitelmaksi keksittiin, että oltaisiin menossa hakemaan järven pohjaan jääneitä tavaroita, joista olisi apua Miffliä vastaan. Jos tämä lähes täydellinen selitys yllättävästä halusta päästä ulos vievään käytävään ei menisi Bram-Ob-Bramille täydestä päästäisiin ainakin lähitaisteluetäisyydelle. Ja taistel… eikun neuvotteluun käveltiin suoraan Mifflin luota ennen kuin kaikille heitetty true aura-loitsu ehtii vanhentua.

Suunnitelmaksi kehtiteltiin nopeasti seuraavaa: Bram-Ob-Bramille sanottaisiin ryhmän tarvitsevan Mifflin tappamiseen järven pohjaan tippuneita tavaroita ja nyt mentäisiin niitä hakemaan. Kukaan ei tosissaan uskonut selityksen menevän läpi, mutta ainakin oli jotain jutusteltavaa, että päästäisiin hivuttautumaan lähitaisteluetäisyydelle. Bram-Ob-Bram kummastelikin joukon taisteluvalmiutta, mutta päästi porukan tulemaan huoneen keskelle, jossa viimeksikin oltiin jutusteltu. Hänelle sopikin vallan mainiosti, että tarvittavia tavaroita haetaan alakerroksista, mutta yhden täytyy jäädä huoneeseen pantiksi siksi aikaa. Korekalwen olisi voinut jäädä vapaaehtoiseksi, mutta suunnitelmaan ei kuulunut takaisin tulemista niin taistelu jäi ainoaksi vaihtoehdoksi.

Joukon hyökätessä luurankovartioiden ja lichin kimppuun muuttui lich yllättäen kovin pelottavaksi Maranwen, Wainamrunin ja Bogon mielestä ja he jäivät kauhistuneina paikalleen. Culindë hyökkäsi Bram-Ob-Bramin kimppuun parin muun kanssa muiden pidellessä peltipanssariin pukeutuneita luurankoja loitolla. Pian taistelun alettua huoneeseen johtava iso pariovi aukesi ja sisään syöksyi tusinan verran lisää luurankoja, nämä tosin eivät olleet yhtä hyvin varustettuja kuin huoneessa jo olevat. Taistelu alkoi kääntyä huonoon suuntaan ryhmän kannalta, koska lichin kimpussa olevat Cülinde poislukien olivat sokaistuneen sen taikomasta valonväläyksestä. Muidenkaan tilanne luurankolauman kanssa ei ollut kovin hyvä. Culindë kuitenkin onnistui lichin tappamisessa kohtalaisen nopeasti ja samaan aikaan kaikki luurangot pysähtyivät ja taistelu oli yllättäen ohi. Myös Alquawenin haamu katosi samaan aikaan kun lich tuhottiin.

Vammojen hoitamisen lomassa huonetta tutkittiin ja valtaistuimen alta löytyi kätköstä kahdenkäden miekka, reppu ja uurna. Uurnassa arveltiin olevan Bram-Ob- Bramin jäännökset, joten se tuhoamalla tuhoutuisi myös lich lopullisesti. Reppu oli toinen kiinnostava esine, sillä sinne tuntui mahtuvan yllättävän paljon ja se tuntui olevan yllättävän kevyt raskaallakin taakalla. Pienen tarkastelun jälkeen sen todettiikin olevan maaginen reppu, jolla pystyi helposti kantamaan yli 100 kiloa. Páin sai tämän kantolaitteen uuden tavarakokoelman kokoamista varten, kun edellinen oli tippunut järveen. Hän ottikin heti löytyneen kahdenkäden miekan reppuun, koska se oli huomattavasti tavallista kevyempi. Luurankojen aseet olivat niin huonoja, ettei niitä kannattanut kantaa mukana.

Jatkuu seuraavassa osassa!!


Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Tuukka Kotiranta.