Uudisraivaajat 6

[Edellinen osa] [Seuraava osa]
[Ohita hahmokuvaukset]


Elanor: Salohaltia Argothin metsästä. Toimi ennen vartijana ja tiedustelijana. Tykkää kulkea omia polkujaan, ja pysyykin näillä poluilla aika hyvin. "Puukkoa selkään!"


Wainamrun: Hiljainen ja vähän jurottava Noldoparantaja. Oli melko allapäin haaksirikon jälkeen, mutta lähti silti seuraamaan toisia eikä jäänyt omiin oloihinsa. Pikkuhiljaa mieli on piristynyt, kun tekemistä on riittänyt - lähinnä tosin Bogon apumiehenä olemista. Yleensä nukkuu taistelun ajan, mutta havahtuu heti kun joku huutaa lääkintämiestä. Ei epäröi mennä pahaankaan paikkaan.


Malantur: Lyhyt suurihminen, joka on oudon vaaleakarvainen. Kulkee erittäin väljissä vaatteissa vaellussauva kädessä. On luonnossa kuin kotonaan. Villi ja suuri pikkukissa tuntuu seurailevan joka paikkaan. Muuttuu tiikeriksi aina silloin tällöin, useinmiten jopa omasta tahdostaan ja oman mielensä säilyttäen.


Anna Tercenya: Noldotiedustelija, joka myös pärjää luonnon helmassa. Pitkällä jousella kaatuvat niin suuri riista (peikot) kuin pienriistakin (örkit), ja miekalla voi vielä varmuuden vuoksi viimeistellä tuloksen. Leppoisa ja hyväntahtoinen. Liipasinsormi on herkässä etenkin pahoja olentoja kohtaan. Ei pakene taistelusta, ei vaikka mikä olisi. "Anna tulla!"


Páin Rautakoura: Erittäin voimakkaan näköinen ja oloinen kääpiö, jolla on mukana käsikirveitä ja muita aseita. Kääpiöksi liikkuu erittäin nopeasti ja liukkaasti. Rinkasta löytyy kaikkea mahdollisesta alushousuista lapioon. Hieman juro ja itsepäinen, mutta erittäin hyvä apu ryhmälle hommaan kuin hommaan. Ei oikein tykkää siitä että toiset komentelee. On tottunut ottamaan salamoita vastaan - haittapuolena on parran mustuminen. "Ei viattomia olentoja saa tappaa!"


Boggo: Pääkaupungin karvajalka. Palveli Dúnadanaatelisen hovissa monia vuosia viettäen yltäkylläistä elämää, pääasiassa kokkina. Samalla sai omankin vatsan täyteen aina kun siltä tuntui. Kirkkaat värit ovat mieleen, ja paita on kirkkaan keltainen ja housut kirkkaan vihreät. Bogon Ensimmäinen Valtakunta kaatui nopeammin kuin se nousi, mutta Kukkulat sentään jäi jäljelle. Ainakin Bogon mielestä.


Maranwë: Hiljainen pitkä haltia, jolla on pitkä kynac selässä (huotrassa, ei pystyssä). Nahkuri ammatiltaan, ja on kuulemma tehnyt itse vaatteensa. Ei näytä kasvojaan koskaan kenellekään, paitsi kultakolikon kaivoon heitettyään uskalsi ottaa maskinkin pois ja muutti nimensä Ulundosta Maranwëksi. Osaa rakennella taloja ja kaikkea muutakin. Yrittää taitaa vastustajilta niskat aina sopivan tilaisuuden tullen, mutta mikäli se ei tepsi, otetaan apuun kynac.


Sigurd: Onnekas kaupunkilainen, joka pääsi ruttoa pakoon. Viettänyt lähes koko elämänsä opiskellen. Viimeisin opinahjo olikin pääkaupungin yliopisto. Onpa mukana jopa tikari ja pieni kilpi! Tuntuu tietävän kaikesta jotain, ainakin teoreettisesti. Käytäntö sitten onkin eri asia... Onneksi muut hoitavat yleensä käytännön. Toimii melko usein seurueen puhemiehenä. Seurueen sankaritarinoiden kirjoittaja ja kartturi.


Görin Vihreä (NPC): Kalju kääpiö, jolla on erittäin takkuinen ja sekaisin oleva vihreä parta. Kukaan ei tiedä, onko partaan joskus pudonnut ruoantähteitä, jotka ovat alkaneet kehittää omaa älyä, vai onko parta vain värjätty. Laivamatkan ajan kääpiön kasvotkin olivat vihreät. Ja nimikin lausutaan 'Gorin'. Pisteet o:n päällä ovat erokepisteitä. Osaa puhella eläinten ja kasvien kanssa, ja tykkääkin tehdä niin. Kukaan ei ymmärrä miksi. Jo muutaman kuukauden ajan parta on ollut Erityisen Rouhea.


Cúlindë (NPC): Mysteerinen haltianainen, jonka ryhmä löysi nukkumasta ojanvarresta. Suhtautui ryhmään aluksi epävarmaksi, mutta sittemmin pelasti mm. Elanorin hengen. Osaa käytellä ei-maagista liekehtivää miekkaansa melko hyvin, ja jousellakin osuu kohtuullisesti. Ryhmän sisällä hänen nimensä on Laulava Jousi.


Kórekalwen (NPC): Haltianeito, jonka toinen olomuoto ja nimi on Wilda, pohjalainen kilpineito. Annan kehoituksesta ampui Annaa lonkkaan. Sen jälkeen hyväksyttiin ryhmään. Kórekalwen myönsi avoimesti olevansa Dúramaelin puolella, mikä lisää hieman ryhmän jännitystä hänen suhteensa... Kukaan ei usko, että hän roikkuisi pitkään ryhmän mukana.


Palkinto

Linnakkeen tutkiminen ei enää kiinnostanut, joten vammojen hoitamisen jälkeen siirryttiin suoraan takaisin peikkojen luolaan. Siellä odottikin yllätys, sillä kolme uutta peikkoa oli asettunut sinne asumaan. Nämä eivät kuitenkaan aiheuttaneet ongelmia suurelle ryhmälle ja ne hoideltiin nopeasti. Ulkona aurinko oli vielä korkealla, joten matkaa päätettiin jatkaa välittömästi, ja haluttiinhan linnakkeesta päästä mahdollisimman kauas ennen yön tuloa. Matkaa olisi jatkettu pohjoiseen toisia haaksirikkoisia etsimään, mutta Kórekalwen halusi kiitokseksi pelastamisestaan kertoa aseen sijainnin, joka surmaa epäkuolleita ja pystyy muuttumaan tikariksi, lyhyeksi miekaksi, leveäksi miekaksi tai kahdenkäden miekaksi käyttäjän toiveiden mukaisesti. Tämä miekka pitäisi löytyä parin päivämatkan päästä lännestä, toisin varmuutta onko se vielä siellä ei ollut. Ase kuulosti hyödyllisltä ottaen huomioon saaren nykyisen asujamiston, eikä parin päivän kierto länteen haittaisi, sillä vielä ei edes tiedetty pääsisikö pohjoisessa häämöttävien vuorien yli vai pitäisikö ne kiertää lännen puolelta. Niinpä lähdettiin länteen ja yövyttiin pienessä metsikössä joen rannalla samassa paikassa, jossa Cúlindë oli pitänyt leiriä aiemmin linnaketta tarkkaillessaan. Seuraava päivä kului lauttaa rakennellessa, sillä leveä joen yli ei päässyt kahlaamaan. Lautan valmistumista seuraavana aamuna lauttailtiin joen yli ja ensimmäisiltä pieniltä kukkuloilta määränpäänä oleva vartiotorni näkyikin suuren tasangon reunassa. Tasanko jatkui länteen päin silmänkantamattomiin, etelässä näkyi taivaanrannassa metsämaata ja pohjoisessa kaukana siinsivät vuoret. Tornin juurelle olisi luultavasti päästy ennen iltaa, mutta paikallisen asujaimiston arvaten leiri tehtiin muutamien virstojen päähän tornista niin suojaiseen paikkaan kuin tasangolta pystyi löytämään.

Tornista Kórekalwen oli kertonut seuraavaa: Torni oli lännessä asuvien ihmisten itäisin vartioasema, mutta tasangon heimo - Sagathin ihmiset - olivat valloittaneet sen ennen suurta sotaa, eikä sitä ollut ehditty valloittaa takaisin. Tasangon ihmisistä ei oikein voinut sanoa kummalle puolelle he sodassa asettuivat ja saattaa olla etteivät he ottaneet sotaan ollenkaan osaa. Tornin hallitsija oli silloin astrologi Golmoto ja hänellä oli myös haluamanne ase. Sitä, kuka tornia tällä hetkellä hallitsee en tiedä, mutta mitä luultavimmin ase on vielä siellä. Sodan jälkeen täällä on ollut hyvin vähän kulkijoita.

Aamun sarastaessa lähdettiin lähestymään tornia. Torni oli 25 m halkaisijaltaan ja 50 m korkea, katto oli kartion muotoinen ja tehty mustasta (oikeammin mustuneesta) materiaalista. Ampuma-aukkoja oli tornin yhdessä kerroksessa hieman puolivälin alapuolella ja ylemmissä kerroksissa oli muutamia saman kokoisia ikkunoita. Tornin ylimmässä kerroksessa oli myös parveke. Puinen ulko-ovi oli yli 4 metrin korkeudessa ja sen edestä pystyi vielä erottamaan puurakennelman lahonneet jäännökset. Torni oli rakennettu laakealle kumpareelle, jolla kasvoi harvakseen piikkilehtisiä mehitähden tapaisia kasveja. Niiden isot ja paksut lehdet muodostivat reilun metrin korkuisen harvan kasvuston kumpareelle. Lehdet kasvoivat 4-6 lehden ryppäissä, ja ne olivat kärkeä kohti kapenevia. Lisäksi kasveissa oli pienempiä ja tiheämpiä lehtiryppäitä. Suurten lehtien keskellä kasvoi pieni oranssi hedelmä. Kasvi tunnistettiin yrtiksi, jonka suurilla lehdillä oli palovammoja parantavia ominaisuuksia.

Torni päätettiin tutkia ensin ulkopuolelta, joten Elanor taikoi itsensä lentämään ja lähti kiertämään tornissa olevia ampuma-aukkoja ja ikkunoita tutkien olisiko sisällä jotain kiinnostavaa. Vain ylimmässä kerroksessa oli jotain yllättävää, sillä siellä näkyi ihminen. Hän seisoi selin ampuma-aukkoon silloin kun Elanor kurkkasi siitä sisään. Hänellä oli päällään rintapanssari ja käsissään hilpari. Muuten torni näytti yhtä autiolta ja elottomalta kuin ulkoakin. Seuraavaksi yritettiin päästä juttelemaan tornin asujaimiston kanssa ja tornin juurella huudeltiin sekä heiteltiin muutamia kiviä puuoveen. Mitään vastausta ei kuulunut, joten päätettiin mennä sisään. Puuovi oli salvattu sisäpuolelta, mutta parvekkeen ovessa oli lukko, jonka todennäköisesti ryhmän lukkospesialistit saisivat auki. Enää oli ongelmana pääsy 40 metrin korkeudessa olevalle parvekkeelle. Tähän hommaan sopi erinomaisesti Zenonin talosta saatu levitaatiosormus. Kaikki eivät sitä tosin osanneet käyttää, mutta siihen ratkaisuksi keksittiin Bram-Ob-Bramin aarteesta löytynyt reppu; sinne mahtui sisälle isokin henkilö, eikä reppu siitä huolimatta painanut kovin paljoa. Pian koko ryhmä oli parvekkeella ja Anna tiirikoi lukon auki.

Oven takaa avautuvassa huoneessa oli 4 hieman yllättyneen näköistä vartijaa. He vastasivat kuitenkin hyvän huomenen toivotuksiin, tosin vain Kórekalwen puhui heidän kieltään ja he eivät osanneet yleiskieltä kuin muutaman sanan. Heille kerrottiin porukan haluavan tavata Golmoto, mutta tämä ei käynyt päinsä. Astrologi oli kiireinen, eikä ottaisi nyt ketään vastaan. Illalla olisi ensimmäinen mahdollisuus tavata hänet. Vartijat lupautuivat majoittamaan porukan siksi, kunnes Golmotolla olisi aikaa ottaa heidät vastaan. Tässä vaiheessa vartijoita oli tutkailtu jo sen verran pitkään, että heidän hieman epäselvä ja läpinäkyvä olemus oli huomattu. Heidät tunnistettiinkin aaveiksi ja jonkinlaisiksi epäkuolleiksi heitä oli arveltu jo pidemmän aikaa, sillä ihmiset eivät elä niin pitkään kuin nämä olivat tornissa asuneet. Tälläkään kertaa ei haluttu luottaa epäkuolleiden vieraanvaraisuuteen, joten heidät päätettiin tappaa. Ryhmä oli suostuvinaan heidän tarjoamaan lepopaikkaan ja sisälle päästyään hyökkäsi aaveiden kimppuun.

Jokaista aavetta vastaan oli 2-3 ryhmän jäsentä, joten ne saatiin hyvin nopeasti tuhottua. Kórekalwen vastasi taistelun yllätyksestä, sillä hän tuhosti yhden aaveen taikomallaan salamalla. Taistelun äänet eivät ilmeisesti olleen kuuluneet kovin kauas, sillä muita huoneeseen ei tullut. Huone tutkittiin ennen kuin matkaa jatkettiin eteenpäin. Viereisessä huoneessa Elanor oli nähnyt yhden vartijan lennellessään ensimmäisen kerran tornin ulkopuolella, joten kun oven takana oli lisää aaveita se ei ollut yllätys. Tällä kertaa huoneessa oli 3 vartian näköistä ja yksi yötaivaan mustaan kaapuun pukeutunut ihminen. Kaapupukuinen kysyikin ryhmältä miksi häntä häiritään, vaikka hän oli sen nimenomaan kieltänyt. Porukka keksikin pyytää horoskooppia Golmotolta ja tämä ottikin tilauksen vastaan, mutta lupasi horoskoopin valmistuvan aikaisintaan kahden yön päästä, koska hänellä oli muutakin tekemistä tänä yönä. Hänelle toivotettiinkin hyvää jatkoa työn teolle ja poistuttiin ovensuusta. Torni päätettiin tutkia ensin kokonaan ennen kuin päätettäisiin mitä Golmotolle tehtäisiin.

Kerroksen viimeinen huone oli muuten tyhjä, lukuun ottamatta lähes täysin tuhoutunutta kirjaa huoneen nurkassa. Kirja oli Cameth Brinin rakennussuunnitelma. Eli sen linnoituskaupungin, joka nykyään oli Mifflin hallinnassa. Tornin tutkimista jatkettiin katolle. Ylöspäin johtavat portaat päättyivät kartion muotoisen katon alle jonka keskelle oli tehty suuri pyöreä huone. Huoneen ovi oli lukossa, muttei se juurikaan hidastanut ryhmää Bogon tiirikoidessa sen auki. Sisälle huoneeseen oli maalattu tähtiä seitsemän tähden ryppäisiin eri puolille ja lattia oli muuten musta. Seinällä oli pyöritettävä kahva, jolla ilmeisesti saisi katon avattua. Tutkittaessa yksi tähdistä näytti olevan vain hiukan korkeammalla kuin ympäröivä lattia, joten sitä tutkittiin tarkemmin ja painamalla siitä nousikin puolimetrinen pylväs, jossa oli kahva. Kahvasta löydettiin jonkinlainen ansa, jonka Anna mielestään sai purettua. Tämän jälkeen pääteltiin, että kahvasta oikealla tavalla vääntämällä tapahtuu jotain ja Maranwë uskaltautui Sigurdin vakuuttavalla opastuksella kokeilemaan. Kahvan vääntämisen jälkeen pylväästä avautui pieni luukku salalokeroon, josta löytyi pieni sininen varpu. Sen päässä oli sininen kivi ja kahva oli päällystetty sinisellä sametintuntuisella aineella. Tarkemmin tutkittaessa se todettiin maagiseksi ja saatiinpa sen käyttötarkoituskin selville: Se lisää oikean alan taikuudenkäyttäjien mahtia, sen käyttäjä pystyy aina tietämään tarkan kellonajan ja suunnan mihin hän katsoo, lisäksi päässä oleva kivi loistaa jos lohikäärme on lähettyvillä. Muuta kattokerroksesta ei löytynyt, joten siirryttiin alempiin kerroksiin.

Tornin puolivälissä olevan kerroksen seinä oli täynnä ampuma-aukkoja ja keskelle oli tehty kaksi huonetta. Molemmissa oli yksi aave jotka tapettiin sen kummemmin kyselemättä. Alimmassa kerroksessa oli myös kaksi aavetta vartioimassa ulko-ovea ja niistäkin päästiin nopeasti eroon. Kellarissa ei ollut mitään ihmeellistä.

Seuraavaksi rydyttiin kehittelemään sopivaa suunnitelmaa Golmoton pään menoksi. Häntä voitaisiin odotella kattohuoneessa ja yrittää yllättää kun hän illalla tulee katsomaan tähtiä tai huoneeseen voidaan hyökätä suoraan. Suora hyökkäys tuntui paremmalta vaihtoehdolta, sillä silloin ei tarvitsisi odottaa iltaan asti ja eihän ollut mitenkään varmaa, että Golmoto menisi edes tornin huipulle tähtiä katselemaan. Sovittiinkin järjestys huoneeseen ryntäämiseksi ja Páin oli taas ensimmäinen, sillä hän pystyisi raivaamaan tien auki muille. Ratkaisu osoittautuikin oikeaksi, sillä heti oven takana oli aave odottamassa hilpari käsissään. Páin ei saanut aavetta tuhottua ensimmäisellä lyönnillä, mutta Sigurdin tulivastama hävitti aaveen ja huoneeseen päästiin sisälle. Aaveita oli vielä 4 jäljellä, vaikka viime kerralla oviaukosta kurkittaessa niitä oli nähty yhteensä neljä aavetta. Tämä ei kuitenkaan ollut liikaa 11 hengen ryhmälle ja pian kaikki Golmoto lukuun ottamatta oli hävitetty. Tätä ei saatukaan tapettua, sillä hän siirtyi seinän sisään nähdessään vartioidensa kuolevan hyvin nopeaan tahtiin.

Hetken taistelukentällä mietittiin seuraavia toimenpiteitä, kun jostain seinän luota kuului: "Mikä oli todellinen syy miksi te tulitte tänne?" Pienen kiertelyn jälkeen hänelle kerrottiin, että ryhmä tuli hänen aseensa vuoksi torniin. Hän kysyi "Pyydättekö te minulta asettani?" Hieman hämmästyneenä Golmotolta pyydettiin saada hänen aseensa ja se heitettiin seinän suunnasta lattialle. Asetta tutkittiin epäluuloisena tarkasti ja yllättäen se osoittautui juuri siksi aseeksi, jonka Kórekalwen oli kuvaillut tornissa olevan. Astrologi oli sillä välin häipynyt jonnekin, eikä hänen peräänsä yritettykään lähteä, sillä olihan tornista jo saatu se mitä sieltä alun perin tultiin hakemaan. Matkaa valmistauduttiin jatkamaan, sillä päivä ei ollut vielä puolessakaan.

Haudanryöstäjät

Golmotolta saatu miekka päätyi Cúlindëlle, koska hän oli hyvä taistelija ja ollut usein etulinjassa. Nainen halusikin heti päästä tappamaan epäkuolleita uudella miekallaan. Matka jatkui tasangon itäreunaa pitkin pohjoiseen ja illalla saavuttiin pienten kumpujen luokse, joiden huipuilla oli raunioita. Paikka näytti hieman epäilyttävältä, mutta alueella päätettiin silti yöpyä. Oltiinhan sitä jouduttu ikävämmissäkin paikoissa yöpymään. Yön aikana vartiossa olleet haltiat huomasivat yhden kummun oven avautuneen aivan itsestään, sillä vielä illalla tunnelinsuuta ei näkynyt. Pienen miettimisen jälkeen alueella arveltiin olevan haudanhaamuja sillä niiden tiedettiin availevan ovia hautaholveihinsa houkutellakseen liian ahneita seikkailijoita hautakammioihinsa. Ne pystyisi tuhoamaan vain levittämällä niiden aarteet kaikkien saataville ja niiden tiedettiin olevan myös erittäin vaarallisia, mutta se ei estänyt muutamia porukan jäseniä jo suunnittelemasta haamun tappamista. Hautaan päätettiin hyökätä vasta päivällä, sillä yöllä pakeneminen ei olisi niin helppoa, koska haamu voisi seurata porukkaa. Auringonvaloon haamu ei voisi tulla.

Leiripaikkaa siirrettiin kuitenkin jo samana yönä riittävän kauas hautakumpujen eteläpuolelle tasangon itälaitaa reunustavan kallion kupeeseen. Malantur ilmoitti pääsevänsä hautahoveissa olevien ovien läpi muutaman päivän harjoittelun jälkeen, joten päätettiin leiriytyä pidemmäksi aikaa. Seuraavan päivän aikana lepäiltiin ja paranneltiin hätäisesti kyhättyjä nukkumapaikkoja, sillä koillisesta vuorten suunnalta näytti nousevan yöksi oikein kunnon ukkosmyrsky. Yöllä sateen pieksiessä telttoja vartiossa olevat haltiat näkivät suuren kultamustan lohikäärmeen kaartavan jyrkän kallion yli ja laskeutuvan ihan leirin viereen. Wyrin komea olemus tunnistettiinkin heti (paitsi Elanor, joka lähti välittömästi lohikäärmeen nähtyään karkuun) ja sille toivotettiinkin kohteliaasti hyvät yöt. Tällä kertaa Wyr oli tullut pyytämään ryhmältä pientä palvelusta, joten sen käytös oli jo huomattavasti viime kertaa kohteliaampaa. Lohikäärmeen pitäisi saada ihmisen, haltian ja kääpiön verta. Se mihin käyttöön veri menisi olisi hänen oma asiansa. Tähän väliin Cúlinë huusi: ”Miksi ette ole jo hyökänneet tuon lohikäärmeen kimppuun?” Ennen kuin Cúlindë ennätti tehdä mitään käänsi Wry katseensa naiseen ja tämä tiputti aseensa ja jäi tuijottamaan eteensä. Wry totesi pohjoisille vuorille tulleen toisenkin haltian, jolla oli samalla tavalla liian suuret luulot itsestään kuin naisella, mutta ei ole enää. Haltian nimeksi lohikäärme sanoi Lassërunya, joten nyt saatiin toistakin kautta vahvistus siihen, että toiset haaksirikkoiset olisivat saaren pohjoisosissa.

Veren kuljettamiseen tarvittiin leilejä, joten Wyr kävi hakemassa yhden antiloopin, jonka nahkasta ne tehtiin. Leilien valmistuessa pyydettiin lohikäärmeeltä pientä vastapalvelusta: läheisillä kukkuloilla olevan haudanhaamun tuhoaminen. Semmoinenhan olisi mahtavalle lohikäärmeelle pikku juttu. Wry suostui tähän ja Páin lähti mukaan opastamaan lohikäärmettä oikeaan hautaholviin, sillä Wryn mukaan alueella oli niitä paljon. Kun kaksikko laskeutui edellisen yön leiripaikan luokse oli käytävän suu kummussa yhä auki. Wry keksikin mainion idean haudanhaamun tuhoamiseksi: kääpiö houkuttelisi haamun ulos ja hän hyökkäisi ylhäältä sen kimppuun. Niinpä Páin käveli urhoollisesti kohti tunnelia lohikäärmeen lennellessä viidenkymmenen metrin korkeudessa hänen yläpuolellaan. Kun hän oli käytävän suuaukon kohdalla odotellut vähän aikaa erottuivat keltaiset silmät muuten pimeästä tunnelista ja kääpiö siirtyi vähän kauemmaksi seuraamaan tilanteen kehittymistä. Kun haamu oli tullut ulos luolastaan hönkäisi Wry siihen salaman ja kaarsi alas taivaalta iskien haamua suurella sarvellaan. Muuta ei tarvittukaan haamun tuhoamiseen ja Páin kävi nopeasti hakemassa kaikki aarteet mitä hautaholvissa oli ja levitteli ne ympäriinsä. ”Kylläpäs osasitte valita huonon haudan.” Wry kommentoi nähtyään saaliin ja otti itselleen kauniisti koristellun ja ilmeisesti maagisen sauvan. Kaksikon palatessa oli verta saatu jo leileihin riittävästi ja lohikäärme pääsisi palaamaan kotivuorellensa, tai minne ikinä se sitten olikaan menossa. Wryltä kysyttiin vielä pääsisikö saaren pohjoisosiin kulkemalla tästä kohdasta suoraan pohjoiseen, johon lohikäärme vastasi vuoriston kääntyvän pohjoiseen mennessä itään, joten ylitettävän tässä kohdalla oli vain pieniä kukkuloita. Myöskin Cúlindën tilasta oltiin huolissaan ja pyydettiin lohikäärmettä palauttamaan hänet normaaliksi. Wry totesi homman hoituvan ja lähti lentämään takaisin vuorille. Kymmenisen minuutin kuluttua Cúlindë palasikin normaaliksi ja hänelle jouduttiin selostamaan kaikki yön aikana tapahtunut uudelleen. Seuraavan yllättävän ukkosmyrskyn aikaan päätettiin kaivautua mahdollisimman syvälle ihan vain varmuuden vuoksi, sillä eihän koskaan tiennyt mitä Wry seuraavaksi keksisi ryhmältä pyytää.

Aamuun mennessä ukkonen oli loppunut ja aurinko nousi paistamaan repaleisten sadepilvien lomasta. Lepäämistä jatkettiin vielä yhden päivän ajan ja seuraavana päivänä suunnattiin hautakummuille tutkimaan saalista. Mitään erityisen tarpeellista hautakummussa ei ollut, joten se oli pienoinen pettymys. Osa porukkaa halusi silti käydä kurkistamassa muutamiin lupaavamman näköisiin hautoihin, joten etsittiin seuraava kumpu ja ryhdyttiin toimiin. Malanturin hommana oli tehdä aukko oveen loitsulla, että Páin, Cúlindë ja Maranwë pääsisivät juoksemaan sisään. Heidän tehtävänä olisi päästä eroon haamusta, jonka jälkeen arvoesineet rahdataan pihalle ja tutkitaan. Homma toimikin hyvin siihen saakka kunnes Páin pääsi sisälle. Hänen jäljessään juokseva Cúlindë törmäsi katosta putoavaan kivilaattan ja kaatui. Kivilaatta tukki käytävän jättäen kääpiön sisälle pitämään hauskaa haudanhaamun kanssa. Malanturille tuli kiire tehdä toista loitsua kivilaatan hävittämiseksi ja Wainamrun alkoi hoitamaan loukkaantunutta haltianaista. Páin pärjäsi haamua vastaan kuitenkin ihan hyvin ja lisäjoukot saapuivat sisään ajoissa. Cúlindën miekka osoittautui erittäin tehokkaaksi epäkuolleita vastaan, mutta nainen sai siitä sähköiskun taistelun päätyttyä lyötyään haamun hengiltä. Hän kuitenkin vakuutteli olevansa aivan kunnossa. Haudasta löytyi rahojen ja korujen lisäksi muutamia hyviä aseita, jotka otettiin mukaan. Haudan ympärille jäi kuitenkin kasa tavaraa, vaikka porukan jäsenet ottivatkin käyttökelpoisimmat esineet mukaansa.

Seuraavaa hautaa ei oikeastaan kukaan muu kuin Cúlinë halunnut tutkia, mutta hän sai vielä Páinin, Maranwën ja Annan suostuteltua mukaansa. Muut eivät aikoneet kurkistaakaan hautaan sisälle, mutta heidän annettiin mennä jos niin kerran halusivat. Seuraavan hautakummun luona valmistauduttiin taisteluun hieman edellistä paremmin ja loitsittiin sisälle menijöille valo sekä suojaava aura. Tämänkertainen haudanhaamu saatiin hengiltä ilman kommelluksia. Haudasta löytyi lähinnä hyvin tehtyjä aseita ja tietysti rahaa & koruja. Elanor sai tähän mennessä parhaimman haudoista löytyneen esineen: lohikäärmeensurmanuolen. Iltapäivä päätettiin levätä jo tutuksi tulleessa leiripaikassa ja seuraavan päivänä palattaisiin takaisin tuhoamaan epäkuolleita. Aamulla riennettiinkin seuraavalle hautakummulle ja Malanturin avattua kulkuväylä näkyi haamu tutulla paikallaan hautaholvin takaosassa. Tätä haamua Maranwë pelästyi erityisen paljon ja hänen sydämensä pysähtyi. Onneksi Wainamrun oli lähellä ja aloitti elvyttämisen, tosin tuloksetta. Viimeisenä keinona Maranwën ruumis säilöttiin loitsulla, jotta Wainamrunille jäisi aikaa yrittää jotain muutakin kuin perinteistä elvyttämistä. Hän arvelikin seuraavan päivänä saavansa Maranwën kuntoon. Sillä välin haudanhaamu oli tapettu ja taas Cúlinë, joka oli lyönyt ratkaisevan iskun, sai miekastaan sätkyn. Haudasta löytyi taas käyttökelpoisia aseita ja rahaa. Maranwëa siirryttiin hoitamaan leiriin kumpujen eteläpuolelle. Sigurdin tutkiessa porukan taikaesineitä hän sattumalta tutki myös Cúlindën miekkaa ja löysi siitä yllättäviä uusia ominaisuuksia: Miekka muuttaa käyttäjänsä vähitellen aaveeksi. Muuttumisen nopeus riippuu siitä kuinka monta epäkuollutta miekalla tapetaan ja kuinka mahtavia surmatut epäkuolleet ovat. Käyttäjä myös haluaa tappaa lisää epäkuolleita. Itse muuttuminen tapahtuu ehkä päivien tai viikkojen kuluessa, kunhan epäkuolleita on miekalla riittävästi tapettu. Cúlindë oli tappanut jo 3 haudanhaamua, joten asialle pitäisi tehdä jotain ja pian. Miekka päätettiin viedä naisen nukkuessa ja piilottaa mahdollisimman kauas ja siirtyä sen jälkeen pois alueelta. Cúlindë vartioi yöllä muiden haltioiden kanssa ja nukkui vasta aamun sarastaessa, joten silloin olisi ensimmäinen mahdollisuus viedä miekka, sillä arveltiin ettei hän muuten siitä suostuisi luopumaan. Olihan hän epäkuolleita niin innokkaasti halunnut tappaa koko sen ajan kun hänellä miekka oli ollut.

Yöllä suunnitelmiin tuli muutos, sillä hautakumpujen suunnasta leiriä kohti jolkotteli viidentoista suden lauma. Nämä sudet olivat normaalia suurempia ja niiden silmät hehkuivat keltaisina, joten niiden arveltiin olevan hukkia, eli lisää epäkuolleita. Viisitoista hukkaa olisi kova pala ryhmälle, mutta onneksi kallio oli aivan leirin vieressä, joten hukat eivät voineet hyökätä kuin yhdestä suunnasta. Cúlindëlle kerrottiin pikaisesti, ettei hänen kannattaisi käyttää miekkaansa, koska hän itse voisi samalla muuttua epäkuolleeksi, mutta hän ei ottanut varoituksesta kuullakseen. Hukat piirittivät leirin ennen kuin hyökkäsivät yhtä aikaa joka suunnalta. Malantur sai pysäytettyä kaksi loitsullaan ja Cúlindë tappoi hukkia miekallaan nopeaan tahtiin. Ilman vammoja ryhmä ei kuitenkaan selvinnyt: Boggo, Anna ja Görin haavoittuivat vakavasti ja Wainamrunilla riitti töitä haavojen paikkailemisessa. Kun kymmenen hukkaa oli kuollut (9 Cúlindën tappamana) loput pakenivat. Vammojen parantelun aikana päätettiin pysytellä aiemmassa suunnitelmassa hukata Cúlindën miekka, mutta haltia ei enää aamulla käynytkään nukkumaan.

Wainamrun käytti seuraavan päivän parantajan taitojensa harjoitteluun iltaa varten. Illalla ryhmä sitten kokoontui Maranwën säilötyn ruumiin ympärille pitämään peukkuja ja toivomaan parasta. Kaikkien helpotukseksi operaatio meni kuten pitikin ja Maranwë alkoi jälleen hengittää ja oli hetken päästä kutakuinkin oma itsensä. Yö nukuttiin rauhallisesti, tosin osa ryhmästä pani merkille, ettei Cúlindë meditoinut yön aikana ollenkaan. Naishaltian silmät olivat myös alkaneet näyttää jollain tapaa omituisilta...

Jatkuu seuraavassa osassa!


Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Tuukka Kotiranta. Pienet korjaukset ja nimien lisäykset ovat Kuittaan tekemiä.