Uudisraivaajat 8

[Edellinen osa] [Seuraava osa]
[Ohita hahmokuvaukset]


Elanor: Salohaltia Argothin metsästä. Toimi ennen vartijana ja tiedustelijana. Tykkää kulkea omia polkujaan, ja pysyykin näillä poluilla aika hyvin. "Puukkoa selkään!"


Wainamrun: Hiljainen ja vähän jurottava Noldoparantaja. Oli melko allapäin haaksirikon jälkeen, mutta lähti silti seuraamaan toisia eikä jäänyt omiin oloihinsa. Pikkuhiljaa mieli on piristynyt, kun tekemistä on riittänyt - lähinnä tosin Bogon apumiehenä olemista. Yleensä nukkuu taistelun ajan, mutta havahtuu heti kun joku huutaa lääkintämiestä. Ei epäröi mennä pahaankaan paikkaan.


Malantur: Lyhyt suurihminen, joka on oudon vaaleakarvainen. Kulkee erittäin väljissä vaatteissa vaellussauva kädessä. On luonnossa kuin kotonaan. Villi ja suuri pikkukissa tuntuu seurailevan joka paikkaan. Muuttuu tiikeriksi aina silloin tällöin, useinmiten jopa omasta tahdostaan ja oman mielensä säilyttäen.


Anna Tercenya: Noldotiedustelija, joka myös pärjää luonnon helmassa. Pitkällä jousella kaatuvat niin suuri riista (peikot) kuin pienriistakin (örkit), ja miekalla voi vielä varmuuden vuoksi viimeistellä tuloksen. Leppoisa ja hyväntahtoinen. Liipasinsormi on herkässä etenkin pahoja olentoja kohtaan. Ei pakene taistelusta, ei vaikka mikä olisi. "Anna tulla!"


Páin Rautakoura: Erittäin voimakkaan näköinen ja oloinen kääpiö, jolla on mukana käsikirveitä ja muita aseita. Kääpiöksi liikkuu erittäin nopeasti ja liukkaasti. Rinkasta löytyy kaikkea mahdollisesta alushousuista lapioon. Hieman juro ja itsepäinen, mutta erittäin hyvä apu ryhmälle hommaan kuin hommaan. Ei oikein tykkää siitä että toiset komentelee. On tottunut ottamaan salamoita vastaan - haittapuolena on parran mustuminen. "Ei viattomia olentoja saa tappaa!"


Boggo: Pääkaupungin karvajalka. Palveli Dúnadanaatelisen hovissa monia vuosia viettäen yltäkylläistä elämää, pääasiassa kokkina. Samalla sai omankin vatsan täyteen aina kun siltä tuntui. Kirkkaat värit ovat mieleen, ja paita on kirkkaan keltainen ja housut kirkkaan vihreät. Bogon Ensimmäinen Valtakunta kaatui nopeammin kuin se nousi, mutta Kukkulat sentään jäi jäljelle. Ainakin Bogon mielestä.


Maranwë: Hiljainen pitkä haltia, jolla on pitkä kynac selässä (huotrassa, ei pystyssä). Nahkuri ammatiltaan, ja on kuulemma tehnyt itse vaatteensa. Ei näytä kasvojaan koskaan kenellekään, paitsi kultakolikon kaivoon heitettyään uskalsi ottaa maskinkin pois ja muutti nimensä Ulundosta Maranwëksi. Osaa rakennella taloja ja kaikkea muutakin. Yrittää taitaa vastustajilta niskat aina sopivan tilaisuuden tullen, mutta mikäli se ei tepsi, otetaan apuun kynac.


Sigurd: Onnekas kaupunkilainen, joka pääsi ruttoa pakoon. Viettänyt lähes koko elämänsä opiskellen. Viimeisin opinahjo olikin pääkaupungin yliopisto. Onpa mukana jopa tikari ja pieni kilpi! Tuntuu tietävän kaikesta jotain, ainakin teoreettisesti. Käytäntö sitten onkin eri asia... Onneksi muut hoitavat yleensä käytännön. Toimii melko usein seurueen puhemiehenä. Seurueen sankaritarinoiden kirjoittaja ja kartturi.


Görin Vihreä (NPC): Kalju kääpiö, jolla on erittäin takkuinen ja sekaisin oleva vihreä parta. Kukaan ei tiedä, onko partaan joskus pudonnut ruoantähteitä, jotka ovat alkaneet kehittää omaa älyä, vai onko parta vain värjätty. Laivamatkan ajan kääpiön kasvotkin olivat vihreät. Ja nimikin lausutaan 'Gorin'. Pisteet o:n päällä ovat erokepisteitä. Osaa puhella eläinten ja kasvien kanssa, ja tykkääkin tehdä niin. Kukaan ei ymmärrä miksi. Jo muutaman kuukauden ajan parta on ollut Erityisen Rouhea.


Cúlindë (NPC): Mysteerinen haltianainen, jonka ryhmä löysi nukkumasta ojanvarresta. Suhtautui ryhmään aluksi epävarmaksi, mutta sittemmin pelasti mm. Elanorin hengen. Osaa käytellä ei-maagista liekehtivää miekkaansa melko hyvin, ja jousellakin osuu kohtuullisesti. Ryhmän sisällä hänen nimensä on Laulava Jousi. On joidenkin mielestä epäkuollut.


Kórekalwen (NPC): Haltianeito, jonka toinen olomuoto ja nimi on Wilda, pohjalainen kilpineito. Annan kehoituksesta ampui Annaa lonkkaan. Sen jälkeen hyväksyttiin ryhmään. Kórekalwen myönsi avoimesti olevansa Dúramaelin puolella, mikä lisää hieman ryhmän jännitystä hänen suhteensa... Kukaan ei usko, että hän roikkuisi pitkään ryhmän mukana.


Vaaroja täynnä on matkamiehen polku

Kun muuta mielenkiintoista ei löytynyt lähdettiin palailemaan omia jälkiä takaisin paikkaan, jossa jättiläiset hyökkäsivät. Seuraavana yönä leiriin hyökkäsi haudanhaamu neljän pienemmän haamun tukemana. Taistelu ei lähtenyt kovin suotuisissa merkeissä liikkeelle. Anna onnistui liukastumaan ampuessaan ja nuoli singahti taivaalle Annan päätyessä keräilemään kamojaan. Haltiaveljen epäonni oli liikaa Elanorille ja Maranwëlle jotka singahtivat karkumatkalle. Cúlindë sentään onnistui tiputtamaan yhden haamun salamallaan. Kun haamut saapuivat lähitaisteluetäisyydelle ryhmä koki ikävän yllätyksen. Parin metrin säteellä haamuista olevat joutuivat kylmähyökkäysten kohteeksi. Nämä pikku pakkasenpuremat tuhosivat taistelun kuluessa Wainamrunilta molemmat korvat ja Görinin äänijänteet. Páin hyökkäsi taustalle jääneen haudanhaamun kimppuun, mutta vaipui uneen ennen kuin ehti saada iskuja kunnolla perille. Lopulta ryhmä kuitenkin pääsi silkan miesylivoimansa ansiosta voiton puolelle ja sai tuhottua hyökkääjät. Haamuista ei jäänyt mitään jäljelle. Wainamrunilta meni loppuyö uusien korvien kasvattelussa ja muiden vammojen paikkailussa.

Seuraavana päivänä saavuttiin rannikolle ja lähdettiin jatkamaan kohti etelää. Hetkosen kuluttua taivaanrantaan asteli muutama suuri eläin jotka tunnistettiin sotasusiksi. Görin ymmärsi susien haukuntaa ja kertoi niiden kutsuvan laumaa koolle. Ryhmä rakensi puolustuslinjan vedenrajaan ja jäi odottamaan. Pian 17 suurta sutta olikin piirittänyt heidät. Sudet lähtivät hyökkäykseen, mutta ryhmän ensi-isku oli melko vakuuttava. Malanturin loitsu vakuutti kahdeksan sutta siitä ettei niitä oikeastaan kiinnostakkaan hyökätä, Annan nuolet ja Culindën salamatkin löysivät tällä kertaa maalinsa. Kun lisäksi Sigurd onnistui pysäyttämään puolenkymmentä sutta kirkkailla valoilla, ei lähitaistelijoilla ollut kovinkaan suurta ongelmaa nuijia iholle saakka päässeitä susia maahan. Alivoimalle jäätyään hengissä säilyneet sudet luikkivat häntä koipien välissä pakosalle.

Seuraavan kerran matka keskeytyi kun törmättiin yksinäiseen haltiademoniin. Demoni oli samankaltainen kuin ne joita vastaan ryhmä oli taistellut tuliringissä. Ryhmä yritti saada aikaan järjellistä keskustelua demonin kanssa, mutta tämä tyytyi lähinnä jorisemaan sekavia tulen olemuksesta. Toista tuntia sinä sitten jäpitettiin ja ihmeteltiin mitä tuleman pitää kunnes demoni kyllästyi ja poistui paikalta. Kun kotva oli taas saatu kuljettua saavuttiin suon reunaan. Räme rajoittui lännessä mereen ja idässä jyrkänteeseen. Suota lähdettiin kiertämään jyrkänteen lakea seuraten.

Kauniita unia, oman kullan kuvia

Haalea kuun loiste valaisi ensimmäistä yötä suon laidalla nukkuvaa ryhmää kun vartijat huomasivat Bogon pyörivän huovallaan tuskan hien kemmeltäessä otsalla ja tukahdutettujen tuskanhuutojen purkautuessa huulilta. Hobitin silmäluomilla pyöri kuvia raatomadoista jotka mellastivat hänen sukulaistensa silmäkuopissa, isoista ihmisistä jotka toteuttivat sairaita perversioitaan viattomien hobittineitojen ruumiilla sekä helvetin mustista liekeistä jotka hiljalleen kärvensivät lihan ryhmän jäsenten yltä jättäen heidät vaeltamaan luurankoina poltetulla maalla ainoastaan tuska seuranaan.

Aamun sarastaessa Bogon yleiskunto oli selvästi laskenut ja hänellä oli lieviä vaikeuksia erottaa unimaailmaa todellisuudesta. Wainamrunin diagnoosin mukaan unien täytyi johtua kirouksesta joka hiljalleen ajaisi Bogon kauas hulluuden rajan tuolle puolen. Pikku pohdinnan jälkeen päädyttiin siihen lopputulokseen että kirous johtui joko suon läheisyydestä tai sitten se oli Zodarin hienovarainen merkki siitä ettei muumiointitehtävä sujunut aikataulussaan. Oli syy mikä tahansa, ryhmä katsoi parhaammaksi muuttaa matkasuunnitelmaa ja pyrkiä suuntaamaan suoraa kohti Sheruinia. Lähdettiin taivaltamaan poispäin suosta, ilmansuuntana oli suunnilleen koilinen. Puolen päivän taivalluksen jälkeen pysähdyttiin ja Wainamrun aloitti monimutkaisen useita tunteja kestävän loitsimissession jonka tarkoituksena oli parantaa nukkumista pelkäävä hobitti. Ja tämä onnistuikin, sillä yön tullen Boggo sai rauhassa uneksia tulevasta valtakunnastaan prinsessoineen.

Eivät vaarat väisty matkalaisen tieltä

Matkaa jatkettiin suunnilleen kohti itää ilman sen kummempia tapahtumia, kunnes 19-päinen lauma sotasusia päätti tehdä ryhmästä itselleen lounaan. Wainamrun pystytti kolmemetrisen seinän jota vasten puolustuslinja pystytettiin. Tällä kertaa Malanturin loitsu jäi tehottomaksi, eivätkä muutkaan onnistuneet pysäyttämään kuin muutaman suden. Seurasi pitkä ja raivoisa lähitaistelu jonka aikana sekä Culindë että Kórekalwen saivat useita haavoja itseensä, mutta iskivät kyllä samalla mitalla takaisin. Páin iski armottoman tehokkaasti vastustajia maahan. Maranwé onnistui kuluttamaan koko taistelun yrittämällä kampittaa yhtä ainoaa sutta, sangen epäonnistunut asevalinta. Muut ryhmästä tekivät parhaansa pitääkseen itsensä hengissä ja kurittaessaan susia miten parhaiten taisivat. Taistelu oli jo kääntymässä ryhmän voitoksi kun yksi susista onnistui yllättämään Görinin ja puraisemaan tämän kallon halki tuhoten samalla kääpiön aivot. Boggo ja Sigurd saivat kuitenkin tukittua Görinin jättämän aukon puolustuslinjassa ja lopulta jäljelle jääneet sudet lähtivät pakoon.

Görinin saamat vammat olivat turhan suuri haaste jopa Wainamrunin kyvyille, mutta muiden vammat hän sai helposti parannettua. Görinin ruumiiseen kiinnitettiin rintaneula joka suojelee ruumista mädäntymiseltä. Páinin repun kantokyky tuli tässä vaiheessa vastaan, joten kääpiö otti Lassen repusta, päätti lopullisesti tämän maallisen vaelluksen ja pisti Görinin ruumiin reppuun odottamaan toivomuskaivolle pääsyä. Ryhmä hautasi Laseen koruttomin menoin ja jatkoi matkaa. Vajaan tunnin jälkeen kohdattiin jälleen susia, tällä kertaa 32 harmaasuttaa. Väsynyt ryhmä valmistautui hermostuneena uuteen taisteluun kun sudet päättivät lönkötellä pois paikalta. Nähtävästi ne vainusivat tuoreen veren tuoksun edelliseltä taistelupaikalta ja lähtivät etsimään haaskoja.

Tämän jälkeen matkattiin lähes toista viikkoa kohti itää, matka sisälsi ainoastaan pari mainittavaa tapahtumaa. Eräänä iltana Sigurdille nousi korkea kuume ja hän sai kainoloihin ja nivusiin pahoja haavaumia. Wainamrunilta kesti pari päivää taudin syyn keksimiseen ja parantamiseen. Malantur kohtasi metsästysreissullaan leijonan ja yritti tiikerimuodossa saada tietoja alueesta, mutta leijona ei kyennyt kertomaan mitään mielenkiintoista. Lopulta saavuttiin alueelle jossa oltiin oltu pari kuukautta aikaisemmin. Tästä Sheruiniin ja muumiointikirjan luokse olisi enää muutamien päivien matka.

Kenen joukoissa seisot?

Aamun kajo valaisi matkalaisten leiriä heidän kasatessaan varusteitaan ja valmistautuessaan jälleen jatkamaan taivallusta. Puuhastelun keskeytti leiriä lähestyvä haltiademoni. Tervehdysten vaihdon jälkeen demoni tiedusteli oliko ryhmä tehnyt päätöksiä erään heidän kenraalinsa tekemän ehdotuksen suhteen. Tuliringissä käytyjen taistelujen jälkeenhän Kórekalwen oli tiedustellut ryhmän jäseniltä olisivatko he kiinnostuneita johtamaan hänen valtiattarensa joukkoja vihollista vastaan. Tosin siinä yhteydessä Kórekalwen ei kyllä ollut "muistanut" mainita omaa arvoaan, eikä sitä että vihollinen olisi haltiademonin sanojen mukaan 'pohjoisen ihmiset, haltiat ja kääpiöt'. Ryhmä alkoi tivaamaan haltiademonilta mihin heitä tarvittaisiin, eikö demoniarmeija muka kykenisi toimimaan ilman heitäkin. Pienen vänkäämisen jälkeen demoni poistui turhautuneena paikalta todeten että ryhmä tarvitsee näköjään lisää pohtimisaikaa.

Kórekalwen istui vaiti muiden pohtiessa asiaa. Sigurd tiesi etteivät vähäisemmät demonit kyenneet itsenäiseen toimintaan, vaan ne tarvitsevat älykkään johtajan ollakkseen tehokkaita (eikös mm. tulen ääreen lämmittelemään tulleen tapauksen toiminta osoittanut tällaisia ominaisuuksia... -GM Huom). Nähtävästi demoniarmeijan taso ei ryhmän tapaamien yksilöiden jälkeen olisi kovin kummoinen. Mitään ratkaisua asian suhteen ei saatu tehtyä, joten ongelman kohtaamista päädyttiin välttelemään niin kauan kuin mahdollista. Itse itsensä Vapaiden Kansojen Ylipäälliköksi nimennyt Boggokaan ei ruvennut valittamaan ratkaisusta, vaikka Kórekalwenin palkkioksi lupaamat prinsessa ja puoli valtakuntaa hänen pientä mieltään kovasti kiehtoivatkin.

Matkan jatkuessa tultiin yksinäisen hautakammion kohdalle, joka huolellisen tutkinnan jälkeen todettiin täysin tyhjäksi ja mielenkiinnottomaksi paikaksi. Seuraavana yönä vartijat huomasivat leiriä lähestyvän yksinäisen tumman hahmon jonka silmät hehkuivat monen metrin korkeudessa. Annan parisadan metrin päähän ampuma nuoli osui haudanhaamua niin ilkeästi jalkaan että tämä päätii muuttaa suunnitelmiaan ja leijaili muihin maisemiin.

Sheruin - mitä sinne jäikään (ks. osat 3 ja 4)

Päivän matkan jälkeen saavuttiin Sheruinin ulkopuolelle. Levitaatiosormuksen, Páinin repun ja lentoloitsun avulla jyrkänteestä selvittiin ilman ongelmia. Sigurdin päiväkirjasta pengottiin aluetta esittävät kartat ja lähdettiin papin temppeliä kohden. Malantur teki ovenkarmeissa olevat salama-ansat tehottomiksi kiviseinillä. Etsitty kirja, "Neelanin, Zodarin Ensimmäisen Profeetan Kirjoitukset", löytyi sieltä missä Sigurd sen muisti olleenkin, eli papin yöpöydältä. Valitettavasti kirja oli kirjoitettu niin vanhalla Adunaicilla, ettei ryhmän kielitaidot riittäneet sen tulkitsemiseen.

Tämän jälkeen mentiin parannushuoneeseen, jonka toivottiin palauttavan osan voimista, joita useat taistelut haamuja vastaan olivat verottaneet. Valitettavasti tällaista vaikutusta ei huomattu, mutta Boggoa huone iski voimakkaasti salamalla. Tällistä toivuttuaan ja vaatteet käryten hän huomasi voivansa ottaa jälleen kilven käteensä, kirous oli kadonnut (syötyään yksisarvisen lihaan Boggo ei ollut kyennyt käyttämään kilpeä). Cúlindëkin saatiin houkuteltua huoneeseen, mutta mitään ei tapahtunut. Kuten ei myöskään Görinin ruumiin kohdalla. Ryhmälle ei vieläkään selvinnyt täysin minkä periaatteiden mukaan huone toimii.

Edellisellä kerralla tutkimukset olivat hyytyneet alkemistin ovelle, jossa Anna oli saanut hänen sydämensä pysäyttäneen salamaniskun. Hetken asiaa pohdittuaan Malantur päätti testata kasvaneita voimiaan huoneen seiniä suojelevia loitsuja vastaan ja parin yrityksen jälkeen oven viereen muodostuikin aukko. Huone oli alkemistin työhuone täynnä mitä ihmeellisempiä materiaaleja sekä muuta roinaa ja rompetta (kuten erilaisia pulloja ja leilejä ja säilytysastioita, joissa oli jotain nesteitä ja muuta tavaraa, kuten aivot. Hyllyiltä löytyi lisäksi mm. turkkeja ja nahkoja - ihmisenkin - ja luita ja hampaita. Kaikkea mitä alkemisti voisi kuvitella tarvitsevansa johonkin outouteen). Lattialla oli erilaisia metalleja siististi harkkokasoihin pinottuna. Mukana oli eogin ja laenin lisäksi rautaa, kuparia, kultaa ja tinaa. Porukan matkaan tarttui yhteensä kolmekymmentä kiloa eogia ja laenia (eri värisinä malleina). Tosin Sigurd näytti siltä kuin olisi halunnut jäädä penkomaan moisen aarreaitan ihmeitä loputtomiin.

Leijuva miekka vartioi toista huonetta jonka edessä edellisellä kerralla keinot olivat loppuneet kesken. Huoneessa oli sänky, kaappi ja pöytä, jonka päällä oli käärö ja miekka. Malantur loi huoneeseen kivielementaalin jolla hän yritti tuoda pöydän käytävään, mutta miekka heräsi samalla eloon ja iski kivimiehen maahan. Silloin Anna, Elanor ja Maranwë singahtivat huoneeseen ja miekan hyökkäyksiä vastaan puolustaen onnistuivat nappaamaan käärön. Kun he poistuivat huoneesta miekka laskeutui takaisin pöydälle. Käärön tekstiä ei ymmärretty, mutta siinä oli kuvia kaavusta. Tässä vaiheessa huoneeseen jäänyt kaappi alkoi vaikuttamaan mielenkiintoiselta. Malantur tuhosi kaapin puisen oven loitsulla, ja sama ryhmä singahti sisään. Elanor löysikin kaapista kaavun ja lähti perääntymään huoneesta. Kaiken tohinan keskellä miekka ehti saada Elanoriin ja Maranwëen pienet osumat. Kun huoneesta poistuttiin, miekka jälleen rauhottui.

Kaapua tutkittiin, ja sen todettiin tekevän käyttäjästään piiloutuessa lähes näkymättömän, muuttamalla omaa väritystään taustan väritystä vastaavaksi. Anna laittoi kaavun ylleen ja astui huoneeseen, miekka pysyi liikkumattomana pöydällään ja Anna sai otettua sen käteensä. Annan arvion mukaan miekka lisäsi huomattavasti käyttäjänsä mahtia ja teki hänet mm. immuuniksi kylmälle ja kuumalle, mutta valitettavasti nämä ominaisuudet olivat toiminnassa ainoastaan jos käyttäjä on ammatiltaan bardi. Jos miekan käyttäjä menettäisi tajuntansa, heräisi miekka eloon ja yrittäisi suojella isäntäänsä loppuun saakka. Kun Malantur yritti tutkia miekkaa rävähti salama joka vaivutti hänet koomaan hermot kärventyneenä. Tämän pikku opetuksen jälkeen tajuttiin että miekkaa saattoi koskea ainoastaan kaavun kantaja.

Tässä vaiheessa saatiin taas vaihteeksi tarpeeksi tästä rauniokaupungista ja siirryttiin joen varrella olevaan vanhaan leiripaikkaan jossa aiemminkin oli paranneltu koomapotilaita. Wainamrun joutui käyttämään seuraavan päivän monimutkaisen rituaalin suorittamiseen ja siitä toipumiseen jotta Malantur saatiin takaisin tolpilleen. Loput ryhmästä kunnostivat varusteita, kalastelivat ja touhusivat muuten vaan omiaan.

Aamun jälleen koettaessa Malantur muutti vaellussauvansa sillaksi, ryhmä siirtyi joen ylitse ja lähti matkaamaan kohti toivomuskaivoa. Toisen matkapäivän iltana ryhmä havaitsi mustahiuksisen haltian joka lähestyi ryhmää. Ryhmän hämmennykseksi haltia ei ollut demoni eikä epäkuollut, löytyikö saarelta viimein oikeaa elämää? Ei nyt sentään, haltia ilmoitti olevansa projektio, heijastuma siitä mitä hän oli joskus ollut.

Hän kertoi olevansa nimeltään Beren, ja jääneensä n. 1000 vuotta sitten 12 toverinsa kanssa Thauronin joukkojen vangiksi, ja nyt he olivat onnekkaan sattuman kautta saaneet projektioloitsun onnistumaan ja hän oli tässä muodossa päässyt pyytämään apua. Heitä pidetään vankina vuoristossa olevassa linnoituksessa tästä paikasta itään, korkeintaan 500 virstan päässä. Tarkat koordinaatit. Ryhmä lupasi lähteä etsimään linnoitusta vapauttaakseen Berenin kumppaneineen heti kaivolla käytyään. Beren käänsi ryhmälle löydetystä kirjasta muumiointia koskevan osan, sangen monta erilaista ainetta tuli löydettävien tavaroiden listalle:

Loppuilta vaihdettiin Berenin kanssa tietoja alueen tapahtumista, mutta kovin montaa yhtymäkohtaa ei löydetty (vaikka Beren oli elänyt laskujensa mukaan 10 236 vuotta). Beren kertoi kuitenkin hieman omaa taustaansa. Hän ja hänen 12 toveriaan olivat kuuleman mukaansa saanut rosvon leiman useita tuhansia vuosia sitten vääryyden kautta - todellisuudessa he olivat haltioiden sankareita. Thauronin joukko, joka heidät vangitsi, koostui omituisista ihmisen ja suden yhdistelmäolennoista ja ihmisen ja lepakon yhdistelmistä. Hänen vaimonsa nimi oli Lúthien, mutta hän ei tiennyt missä hänen vaimonsa oli. Oliko enää elossakaan... Hänen 12 toveriaan koostuivat pääasiassa hänen sukunsa miehistä, ja olipa hänen isänsä Barahirkin mukana. Toisten nimet olivat Baragund, Belegund, Dagnir, Dairuin, Gildor, Gorlim Onneton, Hathaldir, Urthel, Ragnor ja Radhruin. Puoliltaöin Berenin projektio katosi.

Parin päivän tapahtumaköyhän taivalluksen jälkeen saavuttiin toivomuskaivolle.

Kellä on toiveita käyttämättä?

Aluksi käytiin vaihtamassa kuulumisia Per-Celebozin kanssa. Hänelle ei yllättäen ollut tapahtunut mitään uutta, eikä hän osannut yhdistää ryhmän kohtaamia henkilöitä tai paikkoja mihinkään suurempaan kokonaisuuteen.

Anna halusi laittaa hyvän kiertämään, ja hyvittää sen että hänen henkensä oli palautettu kaivon avulla ja käytti oman toiveensa Görinin palauttamiseksi henkiin. Valitettavasti toiveessa käytetty sanamuoto ei ollut aivan loppuun asti harkittu, joten vaikka Görinin aivovamma paranikin ja hän rupesi hengittämään, niin hänen mielensä ei toipunut ennalleen. Joten siinä sitten ihmeteltiin mitä tehdä vastasyntyneen tasolla olevan seitsemänkymmentäkiloisen rouheapartaisen kääpiön kanssa. Anna innostui pitämään korukielisen puheen ryhmän keskenäisestä lojaalisuudesta, kumppanuudesta ja avunannosta. Kaikkien ihmeeksi puhe vaikutti Cúlindëen niin syvästi että hän uhrasi oman toiveensa jotta Görinin tiedot ja taidot saatiin palautettua ennalleen.

Nämä jalomieliset teot vaikuttivat kaikkiin syvästi; Görin oli kovasti hämillään ymmärrettyään olevansa henkensä velkaa kahdelle haltialle, Korékalwen ihmetteli muiden alttiutta auttaa muita näin suurenmoisilla eleillä ja Culindë vaipui hiljaisuuteen uhrattuaan mahdollisuutensa omien toiveidensa toteutumiseksi. Yöpuulle painuttiin poikkeuksellisesti hämmentyneen hiljaisuuden vallitessa...

Aamuauringon hehkuun herättäessä ryhmä havaitsi että yksi on joukosta poissa, Cúlindëa ei näkynyt missään. Jäljet näyttivät johtavan luoteeseen, mutta hänen peräänsä lähtemiselle ja etsimiselle ei kovin montaa ajatusta uhrattu. Elanor ylennettiin Annan rinnalle toiseksi tiedustelijaksi ja lähdettiin hiljalleen palaamaan kohti paikka jossa Beren oli tavattu. Taivallus ruohotasangoilla oli tylsää ja tapahtumaköyhää. Muutaman päivän päästä saavuttiin metsän reunaan vanhalle leiripaikalle ja Sigurd sijoitti ryhmän kartalle mahdollisimman tarkasti, jotta metsän toiselta puolen löydettäisiin sama leveysaste jonka kohdalta käännyttäisiin kulkemaan suoraa itään.

Matka jatkui synkän sekametsän eteläreunaa seuraillen. Eräänä aamuna ryhmä susia ajoi porukan puihin turvaan, mutta Annan ampuma nuoli sai ne jolkottamaan antoisammille metsästysmaille. Yhtenä iltana leiriä lähestyi tutun näköinen hahmo. Cülinde istuutui leirinuotiolle ja alkoi syömään Bogon valmistamaa lammasrosvopaistia. Malantur oli käynyt metsästämässä lähettyvillä olleesta laumasta pari lammasta muiden tehdessä leiriä. Tuttuun tapaan Maranwe nylki nahat ja Wainamrun auttoi Boggoa valmistamaan maittavaa ruokaa.

Ryhmää kiinnosti kovasti Cúlindën retki, mutta hän ei sanonut sanaakaan käymisistään. Ensimmäinen vuorovaikutuksen merkki oli Culindën maahan heittämä pitkä kynac, joka innosti varsinkin Maranwea. Kynacia tutkittiin innolla, ja Görinin ensimmäinen analyysi vielä varmistettiin. Ase ei ollut maaginen, mutta tehty laadukkaasti teräksestä.

Tämä ei tyydyttänyt kyselijöitä, etenkään Annaa. Pian Cúlindë kaivoikin repustaan tikarin ja kultaisen hämähäkkikypärän. Ja kappas - Cúlindë jopa puhui; kypärä oli tarkoitettu nimenomaan Annalle, "vastapalveluksena", kuten Cúlindë asian ilmaisi.

Tikari oli lumottu, ja se otettiin heti käyttöön. Hetkonen sujui kruunua tutkiessa kunnes todettiin että se on kirottu, käyttäjä olisi kyvytön hyökkäämään kenenkään kimpuun, hän voisi ainostaan puolustaa itseään eikä kypärää pystyisi irrottamaan päästä. Annan kysyvään katseeseen Cúlindë vastasi ilkikurisella hymyllä. Hän ei suostunut kertomaan missä oikein oli käynyt. Hän vain varmisti, että he olivat nyt Annan kanssa sujut. Aamulla matkan jatkuessa hän otti oman paikkansa toisena tiedustelijana.

Parin päivän päästä matkan varrelle osui yksinäinen hautakumpu. Toimittiin hyväksi havaitun metodin mukaan, Malantur teki seinään ylimääräisen kulkuaukon ja iskuryhmä kävi nuijimassa sisällä olleet kaksi haamua. Ulkopuolella Boggo, Görin ja Sigurd löivät keskenään vetoa taistelun kulusta: kuinka monta haltiaa juoksisi karkuun säikähtäneenä, kuka haltioista juoksisi kauemmaksi, kuka palaisi, kuka surmaisi ensimmäisen aaveen ja niin edelleen. Anna ja Elanor kunnostautuivatkin karkuunjuoksemisen saralla, Cúlindë ja Pain taas aaveiden hakkaamisessa. Pikkasen käyttökelpoisia tarvikkeitakin löydettiin, Anna sai hienon siivillä koristellun täyskypärän ja Wainamrun hyppysaappaat. Haudan läheisyydestä siirryttiin läheisen joen toiselle puolen pitämään leiriä.

Taivallus jatkoi tylsänä huonon tarinoinnin säestyksellä. Muunmuassa Maranwe kertoi noin kahdeksatta kertaa (Malanturin laskujen mukaan) erään isoisältään kuuleman tarinan. Tarinassa eräs hurja joukkio oli herättänyt pahennusta kaukaisessa maassa aikoja sitten. Joukkioon kuului demoneja ja puolielementaaleja. Eräs demoni oli niin vahva, että hän pystyi käyttämään arbalestia yhdellä kädellä. Sattuipa kerran niin, että tuon ryhmän kimppuun hyökkäsi joukko susia. Koska tämä demoni oli niin kova, hän otti lauman alfanaaraan tähtäimeensä ja laukaisi ammuksen tätä kohti. Ellei demoni olisi ollut niin kova kuin se oli, ammus ei olisi tehnyt pahaakaan jälkeä, mutta koska demoni oli todella kova, ammus menikin alfanaaraan suusta sisään ja tuli hännän alta ulos. Alfanaaras heitti täydestä juoksuvauhdista pari volttia taaksepäin, ja muut lauman sudet katsoivat viisaammaksi perääntyä noin kovan saaliin näköpiiristä.

Matkustus oli tylsää. Ainoana poikkeuksena metsän reunasta irrottiin tutkimaan erään kylän raunuoita mutta sieltäkään ei löytynyt mitään erityisen kiinnostavaa. Ainoastaan pähkinäpensaita, jota pähkinöitä syömällä saa hetkellisen infrapunanäön. Malantur, Boggo ja Sigurd poimivat sadon talteen. Pähkinät saattaisivat olla tarpeellisia esimerkiksi maan alla taivallettaessa.

Edettiin jälleen muutama päivä kunnes Sigurdin mielestä oltiin kohdassa, josta pitäisi kääntyä suoraan itään Berenin vankilan löytämiseksi. Itään kuljettaessa maa alkoikin loivasti kohota ja matkavauhti hidastui. Ennen leirinteko porukan kimppuun hyökkäsi 38 harmaata sutta. Korekalwen kirosi mielessään Maranwen tarinoita. Ei pitäisi manata susia tuolla tavalla! Onneksi lauma havaittiin ajoissa joten puolustus ehdittiin järjestää huolella. Wainamrun nostatti maasta kaksi vallia, joiden avulla saatii suoja kahdelle sivustalle. Malanturin loitsu vakuutti 8 sutta siitä etteivät ne oikeastaan haluakkaan hyökätä. Osa hyökkäävästä lauma joutui Cúlindën loihtiman tulisateen armoille, toiset puolestaan menivät sekaisin Sigurdin heittelemistä valonvälkähdyksistä. Lähietäisyydelle päässeet sudet joutuivat kokemaan ryhmän miekkojen terävyyden. Nopeasti ja julmasti iskuetäisyyden päähän tulleet sudet iskettiin maahan ja pian jäljelle jääneet sudet pönkivät pakosalle. Wainamrunin ei edes tarvinnut avata lääkintälaukkuaan. Taistelun jälkeen etenkin Cúlindë katseli tekemäänsä taikaa päätään käännellen. Taika oli todellakin hieno, ja pimeässä se olisi näyttänyt varmasti vielä hienommalta. Noin kymmenen metrin halkaiseman ympyrän alueella satoi maahan nopeasti pieniä nyrkinkokoisia tulipalloja, jotka ilmestyivät tyhjästä ja räjähtivät maahan osuessaan. Vielä kun tulipallot saisi eri väreihin, niin...

Kun näkyä ja hävitystä oltiin ihmetelty tarpeeksi, tulen ja veren tahraama taistelukenttä jätettiin taakse ja lähdettiin jatkamaan matkaa...

Jatkuu kunhan pelataan!


Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Heikki Jokinen. Pienet korjaukset ja nimien lisäykset ovat Kuittaan tekemiä.