Tämä Legendaarinen, Ällistyttävä, Tosi Sankareiden Äksönkertomus (LÄTSÄ (tm)) sai alkunsa Esgarothista 11.7. Erûn vuonna 1640 Kolmatta Aikaa.
[Seuraava osa] [Edellinen osa]
Detlef: Noidanmetsästäjä Tharbadista, joka jahtaa noitiaan Broadswordillaan. Taistelee hyvin harkitsevaisella tyylillä. Tuttu myös Legendaarisista Lausahduksista. Ilaninissa odottaa päästä 40 kr palkkio. Osti Adnan 'isännälleen' orjaksi.
Askar: Merirosvo, joka on ruma. Tosi ruma. Sai onneksi lahjaksi Dimmulta kommandopipon, tietenkin kylmyyttä vastaan. Varsijousellaan ammuskelee ainakin lähimatkalta osumia.
Brynch: Arabi. Ei niin hirveän kaunis, mutta ryhmäänhän mahtuu rumatkin.
Bruenor: Kääpiötaistelija Sumuvuorilta. Hienolla sotavasaralla on kiva tappaa örkkejä. On kokenut ensimmäisen kuolemansa. Tylsä kokemus. Haluaisi kovasti toisenkin kääpiön ryhmään.
Moraeg: Nomen est Omen. Yllään rengaspaita ja metsänväriset haltiavaatteet hän näyttää tavalliselta metsänhaltialta. Taisteli urheasti eturivissä kun Bruenor oli kuolleena. Moraegin koira Mithkarak sen sijaan oli koko ajan takarivissä, mutta sai paljon luita syödäkseen.
Aradrine: Naispuolinen maallikkoparantaja Umbarista. Ihmettelee itsekseen hiljaa muun ryhmän toimia, mutta parantaa kuitenkin kaiken minkä pystyy. Tarvittaessa ylitason loitsuilla. On jo päässyt isänsä jäljille.
Adna: Hippipuolituinen Konnusta. On jotenkin huumehuuruissaan eksynyt Sumuvuorten tälle puolelle. Pulisee ja höpisee kauheasti kaikille, joskus jopa soittaa huuliharppua. Ei pysty puhumaan sateella, mutta soittamaan pystyy aina. Ostettiin orjana. On onnistunut ärsyttämään Dunnaealcin oikein kunnolla.
Durthang: Metsämiesnuorimies, joka löytyi tajuttomana. Ystävien kesken Dimmu.. "Se sydän oli kauheen evil, mutta mä onnistuin hallitsemaan sitä". Osaa taikoa Firewalleja, ja sittemmin on myös erilaiset boltit lentäneet.
(NPC) Fëanim: Moraeg osti orjaksi Strayholdissa. Uskomattoman kaunis Noldo-haltia. Laulaa kauniisti ja unettavasti.
(NPC) Dunnaealc: Nomen est Omen. Väittää kovasti olevansa Moraegin poika. On kovasti kiinnostunut Fëanimistä ja Aradrinesta.
(NPC) Kosti: Suomalaissamooja Pohjoiselta Autiolta. Sai ryhmän mukaansa tappamaan pahasti haavoittunutta lohikäärmettä.
Segisin kuolemaa ei kauaa murehdittu, vaan jatkettiin matkaa kohti Forodrimiä. Matkalla kohdattiin useita varjaageja (kaikkiaan kolme ryhmää) joista tosin muut olivat liian pieniä hyökätäkseen kuin ensimmäinen. Ensimmäinenkin halusi käydä mielummin kauppaa kuin tapella. Aradrine ostikin julmetun suuren korvakorun (jota muu ryhmä luuli rannerenkaaksi). Varjaagi olisi halunnut ostaa Aradrinen, mutta siihen ryhmä ei suostunut, eikä Aradrine itsekkään ollut kovin ilahtunut asiasta, varsinkin kun herra Varjaagi puhutteli häntä tuttavallisesti "naaraaksi".
Forodrimissä Adna halusi vankkurinsa takaisin, mutta Samahin vankkurit sai jäädä kylään. Kylässä Askar teki suuren paljastuksen. Hän kehui menneensä salaa kihloihin jonkun ruman ja sokean kokin kanssa, ja lähti niille teilleen jättäen ryhmälle varsijousensa. Ryhmähän alkoi välittömästi etsimään heppua joka olisi hyvä käyttämään varsijousta, ja kuin ihmeen kaupalla kylästä löytyikin eräs arabituristi. Niinpä hänet otettiin ryhmään mukaan.
Matka Ivalon ja Olvin ohi sujui hyvin, ja niinpä saavuttiin Pardfanin kylään. Kylässä olikin melkoinen vilske ja vilinä. Majatalo "Janoinen Kameli" edessä oli kaikesta eniten vilskettä. Ryhmä kuuli sellaisia sanoja kuin "..suomalainen..", "..samooja..", "haavoittunut lohikäärme.." jne. Osa enemmän ja osa vähemmän kiinnostuineina ryhmä suuntasikin tuohon hassunnimiseen majataloon. (Miten ne täällä muka ovat kamelin nähneet..).
Majatalossa sitten hohkasikin eräs lyhyt, lihaksikas, likainen ja epäsiisti mies olutmuki kädessä juttuaan siitä, kuinka kohtasi Eldran Kylmän ja jäi henkiin. Eldran oli kuulemma ollut taistelussa erään nuoremman lohikäärmeen kanssa, ja saanut niin pahoja vammoja, ettei edes hyökännyt Kostin (sillä nimellä hän itsensä esitteli) kimppuun. Ei edes jaksanut nostaa päätään, kuulemma. Hetken kuluttua Kosti oli tajunnut lähteä hakemaan apua, ja oli puolitoista viikkoa taivallettuaan saapunut Pardfanin kylään.
Moraeg, Dunnaealc, Fëanim, Detlef ja Bruenor olivat erityisen innokkaita lähtemään lohikäärmejahtiin. Kosti oli valmis lähtemään matkaan, ja kylästä saatiin haalittua 8 miestä mukaan. Lohikäärmeen pesä oli Rautavuorilla, noin 300 kilometrin päässä Pardfanista. Kylän asekauppiaat, Bellian veljekset ja muutamat majatalon omistajat olivat valmiit sponsoroimaan matkaa antamalla ilmaiset ruoat, juomat, hevoset ja vankkurit ryhmän käyttöön.
Palkkion jako sovittiin siten, että Bellian veljekset saisivat kaikki lohikäärmeen ruumiista saatavat käyttökelpoiset palat, eli pään, sydämen, sarvet, kynnet, hampaat ja muutamia muita sisäelimiä. Näistä valmistettujen esineiden tuotosta ryhmä saisi 25%. Kaiken lootin mitä luolasta löytyisi lohikäärmeensurmapartio saisi jakaa keskenään. Kaikki hyväksyivät tämän, ja niinpä lähdettiin matkaan.
Eräs nätti nainen, Biarda Jampett nimeltään, olisi kanssa halunnut lähteä matkaan, mutta Bellian veljekset eivät päästäneet häntä mukaan. He sanoivat, että hänen äkkipikaisuutensa voisi tappaa koko ryhmän. Moraeg kävi tapaamassa Biardaa myöhemmin ja jututti tätä. Siitä lisää myöhemmin.
Matkaan käytiin seurailemalla Athorn -jokea. Matkalla nähtiin yksi valkoinen susi, peuralauma, toinenkin peuralauma ja viisi mäkipeikkoa aivan lähes aamun sarastaessa. Ryhmä taisteli jälleen aivan uskomattoman taitavasti, tappaen tai halvauttaen yhdellä kierroksella kolme peikkoa. Nopeasti kaikki peikot makasivat maassa kuolleina, ja ainoastaan yksi ryhmästä (kyläläinen) makasi tajuttomana. Kosti oli ottanut myös hieman osumia, muttei ollut mitenkään pahassa kunnossa. Linkonsa hän tosin onnistui hajottamaan, ja eräs kyläläinen hajotti käsikirveensä.
Peikkolauman jälkeen ryhmä paranteli haavat ja jatkoi matkaa. Leippoisasti kävi matkanteko, ei juuri näkynyt mitään uhkaavaa. Joitain lehmän näköisiä otuksia näkyi, mutta ne eivät olleet agressiivisia. Niinpä päästiin Rovajärven pieneen kylään, jossa sitten viivyttiin yö. Täältäkin yritettiin värvätä porukkaa mukaan, mutta koska kylässä oli vain noin 20 taloa niin kukaan ei ollut halukas auttamaan. Aamulla matka jatkui.
Kaikki sujui hyvin ja luntakin satoi hieman, kunnes perjantaina 26.2.1641 noin klo 1400 ryhmän huomasi 18 nälkäistä valkoista sutta. Ryhmä asettui puolustusrinkiin, ja sudet levittäytyivät kaukana vastaavasti saartorenkaaseen. Ryhmä jopa kiisteli hetken siitä menevätkö he kaikki puuhun ja jättävät hevoset vai taistelevatko he. Valittiin taistelu. Dunnaealc ampui ensimmäisen nuolensa hieman yli sataan metriin, mutta ampui reilusti ohi. Sudet etenivät noin sata metriä kierroksessa (vaivattoman näköisesti), mutta ennenkuin ne ehtivät kiinni oli Fëanim saanut nukutettua kaksi sutta. Dimmu ampui yhtä vasamalla, mutta susi ei ollut moksiskaan. Detlefin loitsu kahlitsi ja pökerrytti kaksi sutta. Näin oli enää 14 sutta vastaan 18 ryhmän jäsentä.
Taistelu oli raivoisaa, ja siinä lenteli niin Firewalleja kuin nuolia. Kyläläiset torjuivat minkä pystyivät, ja muut yrittivät hieman iskeäkin välillä. Vapaaksi jäänyt Detlef kävi viiltämässä kahden nukkuvan suden kurkun auki, ja näin Fëanimkin sai jousen käteensä. Ensimmäisten uhrien joukossa oli Bruenor. Hänen selkärankansa murtui ja kääpiö vajosi halvaantuneena maahan. Sudetkin saivat aika paljon osumia, mutta ennen pitkää ryhmä jäi alakynteen. Fëanim yllätti kaikki ampumalla hengiltä kaksi sutta, joka hieman tasoitti tilannetta.
Lopulta ryhmästä oli pystyssä Adna (joka oli puussa), Dimmu, Detlef, Fëanim ja Kosti. Susia oli jäljellä vielä kuusi. Kyläläisistä oli pystyssä kolme. Näistä Dimmu, Detlef, Fëanim ja Adna olivat ilman osumia. Sudet olivat verrattaen hyvässä kunnossa, mutta kyläläisistä kahdella oli pahat haavat ja Kostillakin vakavia vammoja. Sitten tapahtui jotain odottamatonta: Kuin tyhjästä noin 168 metrin päähän ilmestyi 18-19 metrinen sinisuomuinen siivetön lohikäärme, joka liikkui ja jonka haju tuntui jopa ihmisten (ja haltioiden) nenässä. Susista puhumattakaan. Susista kolme lähti välittömästi karkuun, mutta muut taistelivat vielä hetken verran, ennenkuin huomasivat tilanteensa toivottamaksi. Kun yhteenkään jäljellejääneistä susista ei osunut, lähtivät kolme taisteluun jäänyttäkin pois.
Ryhmäkin havaitsi lohikäärmeen, joka ei jostain syystä ollut tullut yhtään lähemmäs. Ainoastaan Adna joutui pelon valtaan, ja puristi tiukasti puun runkoa yrittäen olla piilossa sen takana. Yht'äkkiä lohikäärme katosi yhtä yllättäen kuin se oli ilmestynytkin, ja ryhmä tutki saamiaan vammoja.
Rovajärvelle päästiinkin, ja sieltä jatkettiin takaisin kohti Pardfania. Matkalla ei kohdattu yhtään mitään, ja kolmessa päivässä saavuttiin takaisin. Matkan aikana ryhmä pitäessä leiriä leiriin eksyi salohaltia, jolla oli susi mukana. Mithkarak murisi sudelle ja uudelle tulijalle, mutta jostain syystä tämän tullessa lähemmäs Mithkarak alkoikin heiluttaa häntäänsä iloisena. Tulija esittäytyi Bein Lavanmelloniksi. Hän olikin tervetullut ryhmään, ja kun ryhmä saapui Pardfaniin, kertoivat he valitettavat uutiset. Uutiset kerrottuaan ryhmä jatkoi kohti Riavodia.
Matkalla päätettiin pysähtyä Shrel-Kainiin, josta löytyikin sopiva yrtti parantamaan halvaantumiset. Eräs kaupungin parantaja paransi Aradrinen jalantyngän verisuonet. Jalka oli aikoja sitten mennyt pilalle, ja niinpä Aradrinella ei ollut vasenta jalkaa. Parannusten aikana muu ryhmä tutustui kaupungin alkemistitarjontaan, mutta koska esineet olivat liian kalliita tai sitten alkemistit liian kyvyttömiä ei kauppoja syntynyt.
Riavodissa löytyikin hieman kyvykkäämpiä alkemisteja, ja ryhmä tuhlasikin Galadórësta löytämänsä Mithrilsormuksensa maksuksi. Kaikenlaista he sitten sieltä ostivatkin, Adna osti mm. yönäkö -huuliharpun, joista sai kerran päivässä yönäön. Tämän jälkeen kyseltiin hieman Minas Falathista, mutta kävi ilmi ettei kukaan oikein tuntunut tietävän millainen paikka se oli nykyisin. Joskus aikoinaan se oli ollut varustus itäläisiä vastaan, mutta torni on ollut kauan sitten sortunut. Kaikesta huolimatta ryhmä halusi mennä sinne, ja vieläpä urheasti hevosilla. Laivakyyti ei kelvannut kääpiölle eikä muutkaan oikein ilahtuneet myrskyiselle merelle menosta.
Ruokaa otettiin mukaan ja lähdettiin matkaan. Matkalla nähtiin mm. Rastaita, noita maailman hurjimpia tappajia. Eräänä yönä kimppuun hyökkäsi 21 itäläistä, mutta onnekseen haltiat ehtivät herättää muun ryhmän ja johdattaa nämä pois leirin äärestä. Adna kiipesi puuhun ja meni sinne piiloon. Itäläisten lootatessa ryhmän varusteita (erityinen mielenkiinto kohdistui Detlefin hienoon AT19:ta) Dimmu ja Bruenor hiipivät lähemmäs. Sitten Dimmu käytti elementaalin kutsumissauvaansa ja manasi paikalle suuren maaelementaalin. Muutama itäläinen lähti karkuun saman tien, ja elementaali löi maahan kolme muuta, ennekuin 15 heittokeihästä lävisti sen. Tämän aikana hobitti ammuskeli johtajaa myrkytetyillä tikoilla, ja Fëanim tiputti jousellaan pari.
Kun maaelementaali oli poissa, manasi Dimmu paikalle vähäisen ilmaelementaalin, joka sekin tappoi useita itäläisiä. Loput olivatkin sekasorrossaan helppoa riistaa Bruenorille, Dunnaealcille, Beinille ja Detlefille. Fëanim, Aradrine ja Brynch ammuskelivat vielä jousilla, ja lopulta pakoon lähteneiden itäläisten lisäksi ryhmä oli saanut vangiksi yhden, joka antautui kun näki kuinka toverit kaatuivat ympäriltä. Bein ystävystyi yhden vangiksi jääneen itäläisen hevosen kanssa.
Itäläinen ei kuitenkaan tiennyt mistään mitään, vaikka Detlef kuinka heitteli totuudenkertomisloitsuaan. Bein halusi opettaa Mithkarakia puremaan, ja käski sutensa Arphenin näytää kuinka hyökätään ihmisen kimppuun. Arphen tekikin työtä käskettyä ja puri itäläistä kylkeen. Lisäksi Arphen vielä hieman kynsi itäläistä reidestä. Kun tuli Mithkarakin vuoro, jäi se heiluttamaan häntäänsä Beinin eteen ja katseli tätä pää kallellaan. Lopulta itäläinen päästettiin menemään pää murskattuna kääpiön vasaran toimesta, ja ryhmä jatkoi matkaa kohti Minas Falathia.
Eräänä yönä vartiossa ollessaan Bruenor tunsi yht'äkkiä jotain todella kylmää, kylmempää kuin tavallinen pakkanen. Samassa hänen eteensä ilmestyikin kaksi punahehkuista silmää ja repaleiseen kaapuun puettu häilyvä hahmo. Jostain syystä Bruenor ei saanut katsettaan irti oliosta, ja niinpä ei pystynyt puolustautumaankaan. Muut vartiossa olleet huomasivat olion myös ja herättivät muun ryhmän. Brynch ja Adna säntäsivät välittömästi karkuun moisen kammotuksen nähdessään. Tällä aikaa olio hakkasi Bruenoria miekallaan, joka sekin oli oudon häilyvä. Detlef yritti tulla lähemmäs, ja samalla jäätävä kylmyys osui häneenkin. Otus käänsi vielä katseensa pois todella sekaisin olevasta Bruenorista Detlefiin, ja Detlef jähmettyi paikalleen.
Dimmu oli hautonut jotain jo hetken aikaa, ja sitten lävähti! Dimmun huutaessa "Pysykää kaukana siitä!" lävähti tulipallo, joka tavoitteli otusta. Valitettavasti uusi loitsu ei oikein toiminut, mutta vaikutusalueella otus kuitenkin oli. Fëanimin ja Dunnaealcin ensimmäiset nuolet sujahtivat olennon lävitse kuin tyhjää vain, ja otus vaan hakkasi Bruenoria. Bein sujahti otuksen taa ja sama kylmyys iski häneenkin. Hänen koko vasen jalkansa sai todella pahoja kylmävammoja pettäen hänen altaan. Bein pystyi juuri ja juuri ryömimään pois otuksen ulottuvilta.
Otus vaihtoi taas katsettaan Detlefistä Bruenoriin, ja Detlef heittikin välittömästi epäkuolleiden käännytys -loitsuaan. Ei vaikutusta. Kääpiö alkoi olla jo todella huonossa kunnossa, mutta lopulta Dimmun maagiset oudosti viheltävät (sellaisella noitapillin äänellä lentävät) jäävasamat räjäyttivät otuksen riekaleiksi. Mitään ei jäänyt jäljelle.
Aradrine tutki kääpiön haavoja, ja huomasi kuinka haavoihin oli jäänyt pieniä palasia otuksen miekasta. Otus tunnistettiin Wraithiksi (Lesser), ja ryhmä kiitteli onneaan. Pian kääpiö oli kuitenkin kunnossa. Beinin jalalle kukaan ei mahtanut mitään, se oli todella pahoin jäätynyt. Leiripaikan vaihdoksen jälkeen aamun koettaessa jatkettiin matkaa.
Tultiin joelle, jota lähdettiin seurailemaan sen yläjuoksulle. Joki oli noin 12 metriä leveä ja useita metriä syvä, joten kukaan ei halunnut lähteä ylittämään sitä uimalla. Eorstainin vuorten juurelle tultaessa joki ei ollut merkittävästi kaventunut, ja niinpä Dimmu päätti taikoa ryhmän joen yli. Hän olisi saanut kaikki joen yli, mutta olisi sen jälkeen ollut niin uupunut, ettei mielellään olisi tehnyt sitä. Kuitenkin Detlef, Fëanim, Brynch ja Aradrine pystyivät hyppäämään itsekkin toiselle puolelle. Dimmu siis siirsi eläimet & Beinin ja hyppäytti jäljellejääneet & Arphenin, joka mielellään hyppäsi pitkän loikan. Tämän jälkeen lähdettiin seurailemaan jokea takaisin kohti rannikkoa.
Pari tuntia joen ylittämisen jälkeen Bruenor sattui vilkaisemaan taakse, ja näky oli jähmettää kääpiön. Heidän takaanaan, noin 300 metrin päässä pomppi noin 11 metriä pitkä mato. Bruenor tunnisti sen lohikäärmeeksi, tarkemmin sanottuna maalohikäärme. Muutkin kääntyivät katsomaan otusta, ja Detlef sai sydänkohtauksen. Dimmu ei jostain syystä pelännyt tippaakaan, eikä Bruenor, mutta Fëanim, Brynch, Aradrine ja Adna pakenivat enemmän ja jälkimmäinen vähemmän paniikissa. Hevosetkin pelästyivät ilmestystä, mutteivät lähteneet aivan paikalla karkuun...
Seikkailu jatkuu kivasta Cliffhangerista ...
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen GM Mikko Kakkonen.