Tämä Legendaarinen, Ällistyttävä, Tosi Sankareiden Äksönkertomus (LÄTSÄ (tm)) sai alkunsa Esgarothista 11.7. Erûn vuonna 1640 Kolmatta Aikaa. Tämä osa alkaa pelipäivämäärästä 21.12.1641 Kolmatta Aikaa.
Durthang: Metsämiesnuorimies, joka löytyi tajuttomana. Nimeksi on vakiintunut Dimmu. "Se sydän oli kauheen evil, mutta mä onnistuin hallitsemaan sitä". Osaa taikoa Firewalleja, ja sittemmin on myös erilaiset boltit lentäneet. Tuliset pallot ovat myöskin saaneet suuren suosion. "Tää on Jedimiekka." Alkaa jo kyllästyä muiden ruikutukseen. Tuliset vasamat ovat vaihtuneet keltavihreäoransseihin. On melkoinen örkinsurma. Dimmun Riimuja haluavat kaikki, joskin niiden taikominen on nykyisin hankalampaa kuin ennen.
Urho Kaataja: Suomalaisparantaja, joka lähti henkilökohtaisista syistä hieman etelämpään. Hämmästyttävän nopeasti oppi perusparantamisen alkeet, ja nyt sujuukin jo hieman vaativammat operaatiot. Pitkäjousi on suosikkiase. Urheasti kaatui yhdestä iskusta maahan leikkien kuollutta lopputaiston ajaksi. Osaa kirurgoida murskaantuneita luita vaikka kenttäolosuhteissa - joten kuten. Viime aikoina ainoastaan laahannut ryhmän perässä sanomatta mitään. Rituaaliparantaminenkin onnistuu.
Dil-Vilya: Harmaahaltia Taur Rómenista. Tuli oppiin Or-Sarniin isänsä käskystä, ja sai heti vastuullisen tehtävän pitää huolta yhdestä Laen-sauvasta. Tikari on lempiase. "Ootsää muka mun opettaja?!" Taikoi omat taikavoimansa kauas pois pariksi viikoksi. Taistelee lentäen, ja lentelee taistellen. Kylmäpallo on kiva taika, sitä voi heittää huoletta vaikka omaan ryhmään!
Gilin Gaarm: Kääpiö rautavuorilta. Tuli Järvikaupunkiin etsimään seuralaisia matkalleen kohti ystävänsä kotia, joka sijaitsi jossain Varjovuorilla. Olipa hänellä jopa karttakin mukana, jonka avulla perillepääsy on varmasti helppoa ja vaivatonta. Lohikäärmeiden suosikkikohde. Ja kaikkein muidenkin. Lonkat ja selkäranka menevät herkästi rikki.
Dínen Faroth: Harmaahaltia Synkmetsästä. Henkilökohtaisista syistä etsiytyi Järvikaupunkiin, tavoitteenaan päästä Varjovuorille. Tykkää ampua jousella, ja tuntee haltioiden historiaa melko hyvin. Väitteli Scathan kanssa ja selvisi hengissä siitä. Haluaa tunkea haltiakorvansa joka paikkaan, painaa jokaista nappia ja vääntää jokaista vipua.
Ari-Mhûn: Gondorin armeijan tiedustelija, joka sittemmin luopui palveluksesta ja vaelteli kohti Järvikaupunkia. Haistaa vaikka mitä vaikka miten pitkän matkan päästä, ainakin jos tuulenvire on sopiva. Välillä tulee outojakin hajuja nenään.
Brad Northrod: Sivistynyt (?) ylhäisöluokan edustaja. Järvikaupungin kauppakillan johtajan poika, jonka pitäisi päästä isänsä mielestä näkemään maailmaa, mutta turvallisesti kuitenkin. Selkeästi isän mielipidettä ei ole noteerattu. Arvailuloitsuun luotetaan sokeasti.
Paldamir: Metsäläis-pohjalainen Hyvyyden soturi. Varsin pätevä heiluttelemaan miekkaa ja pärjää taistelussa isompiakin otuksia vastaan. Osaa myös parantaa pieniä vammoja. Olisi kovasti halunnut jäädä taistelemaan lohikäärmeen kanssa, vai oliko se pelkästään miekan tahto...
Adunavar (NPC): Puolhaltiabardi, joka on asunut Buhr Thurasigissa useita vuosia ja erikoistunut tutkimaan siivekkäitä petoja. Tietääkin niistä jotain, kunhan joku vaan häneltä kysyisi niistä. Suosikkiaseena leveä miekka, joskin yrittää pysyä taistoista sopivan etäisyyden päässä. Kuitenkin niin, että jälkeenpäin pystyy kirjoittamaan tarinan tai laulun.
Lautturihaltioiden kylä oli todellakin pieni. Pikaisesti ryhmä sai laskettua noin parikymmentä rakennusta, joista ainoastaan kolme olivat jotenkin erikoisia muodoltaan tai kooltaan. Ryhmää tiedettiinkin odottaa kylässä, ja vaivatta he saivat saattueen, joka johdatti ryhmän paikan johtajan puheille. Lyhyen kävelymatkan aikana ryhmä sai selville, että iso ympyräpohjainen rakennus oli "kaubamaja", joskaan tähän aikaan vuodesta siellä ei olisi kauppatavaraa. Toinen erikoinen rakennus oli majatalo, ja kolmas oli Ohtarin, Celebannonin ruhtinaan ja hänen palvelusväkensä talo.
Ohtarin talo oli sisältäkin varsin yksinkertainen, joskin kaukana askeettisesta. Ryhmä ohjattiin istumaan tuoleille - selkeästi odotushuone. Odotellessa kutsua peremmälle ryhmä sai kunnian jättää kaikki aseet vartijoiden haltuun vierailunsa ajaksi. Näin kaikki tekivätkin ilman murinaa. Kääpiökin suostui ystävällismieliseen kehotukseen heti. Huoneesta lähti kaksi ovea, joiden vierellä oli kaksi haltiavartijaa. Hetkisen odoteltuaan ryhmä kutsuttiin sisään toisesta ovesta. Huoneessa oli korotettu istuin, jolla istui vetreä haltia. Haltian vieressä seisoi toinen, ylpeän näköinen haltia, ja edelleen hänen vierellä seisoi nuori haltia. Istuimella istuvan haltian toisella puolella istui kaunis haltianainen. Näiden neljän haltian molemmin puolin oli vielä kaksi haltiaa ketjupanssareihin pukeutuneena ja ryhmää tiukasti tuijottaen.
Korotetulla istuimella istuvan haltian yllä oli metallinen rintalaatta, vyöllä leveämiekka ja kapea ja pitkäteräinen pistomiekan kaltainen ase. Samanlainen outo ase oli kaikilla muillakin huoneessa olevilla, paitsi nuorella haltialla. Hänen vierellään seisovalla ylpeän näköisellä haltialla oli yllään samanlainen rintalaatta ja vyöllään leveämiekka ja outo ase. Naisella ei ollut aseita tai panssaria ensinkään, nuorella haltialla oli nahkainen rintalaatta sekä keihäs, ja vartiomiehillä vyöllä miekat ja selässä kilvet.
Ryhmä sai kunnian esitellä itsensä, jonka jälkeen istuimella istuva haltia otti puheenvuoron. Hän esitteli itsensä Ohtariksi, ja vieressä oleva nainen oli hänen puolisonsa. Toisella puolella seisoi Camthalion, "Second-in-command", ja hänen vieressään Celequar, Camthalionin poika. Virallisuuksien jälkeen Ohtar vahvisti, että ryhmä todellakin anoi audienssia Haltiakuninkaalta itseltään. Pian kuitenkin Camthalion alkoi esittää selvästi piikitteleviä ja vihjailevia kysymyksiä ryhmästä ja sen toiminnasta. Selvästi haltia ei uskonut puoliinkaan ryhmän saavutuksista. Kukaan ryhmästä ei kuitenkaan edes hermostunut, vaan vastaili asiallisesti haltian arvosteleviin uteluihin. Jonkin ajan kuluttua Ohtar nousi ylös tuoliltaan, ja sanoi välittävänsä audienssipyynnön eteenpäin. Vastauksen saamiseen menisi parisen päivää, jona aikana ryhmä olisi tervetullut nauttimaan Celebannonista!
Parin päivän aikana ryhmä ei ehtinyt tehdä ihmeemmin pahojaan. Sen sijaan he saivat selville mahdollisen syyn Camthalionin negatiiviseen asenteeseen: hän oli "vähän aikaa sitten" kadottanut tyttärensä. Celequar, Camthalionin poika, osasi antaa enemmänkin tietoja tapahtuneesta. "Viimeaikainen" katoaminen oli itse asiassa tapahtunut 15 vuotta sitten. Narmirë, Camthalionin tytär, oli halunnut lähteä metsänlaidalle kävelemään. Hänellä oli ollut mukana kaksi Käskynhaltijan henkivartiokaartin jäsentä, mutta ketään kolmikosta ei kuulunut takaisin. Kukaan ei tiennyt yhtikäs mitään mitä heille oli tapahtunut.
Niinpä kahden päivän päästä Ohtar ilmoitti, että audienssi oli suotu. Hieman ennen lähtöään ryhmä tarjoutui auttamaan Camthalionia hänen tyttärensä etsimisessä. Camthalion otti tarjouksen vastaan, ja yhdessä Ohtarin kanssa kertoivat vähäiset tietonsa asiasta. Mitään uutta ei paljastunut. Ohtar kuitenkin lisäsi, että ehkäpä Kuningas Thranduil voisi auttaa asiassa enemmän, ainakin kertoa jotain lisätietoa. Ei sikäli, etteikö heti katoamisen jälkeenkin kysytty apua. Ryhmän poistuessa Ohtarin asunnolta Celequar liittyi heidän seuraansa. Camthalion ei tätä vastustellut, vannotti vain ryhmää (etenkin haltioita) suojelemaan poikaansa kaikin keinoin. Kunhan varusteet olivat kannettu laivaan, haltiat lähtivät kuljettamaan ryhmää kohti Aradhryndia (Kuninkaan Saleja).
Iloiset lautturihaltiat jättivät ryhmän haltiakuninkaan salien edustalla olevalle polulle, ja jäivät itse hoitamaan jokilaivaa kuntoon. Ryhmä tuijotti hetken aikaa edessään menevää polkua, joka johti pitkille portaille, jotka taas johtivat kukkulan rinnettä ylös aina riimuin koristellulle jykevälle portille. Jostain syystä kukaan ei edes vihjaissut mitään portin murtamisesta väkivalloin. Hetken pähkäiltyään ja huomattuaan lautturihaltioiden virnuilevan heille, he päättivät lähteä portaita ylöspäin. Portilla he pysähtyivät. Kukaan ei ollut kertonut heille, kuinka portti avataan, eikä Dínenkään suostunut sanomaan asiasta mitään. Hetkisen kuluttua he alkoivat kuulla hiljaista laulua jostain sisältä. Laulu kesti muutaman minuutin, ja sitten portit avautuivat! Laulun yhä jatkuessa ryhmä astui sisään...
Heitä oli vastaanottamassa kolme haltiaa, joista kaksi oli selvästi vartiossa. Kolmas toivotti vieraat kohteliaasti tervetulleiksi ja esittäytyi Galioniksi, Kuninkaalliseksi ja hovimestariksi ja viinivaraston päähoitajaksi. Taas ryhmältä otettiin aseet pois heti ensimmäisessä huoneessa. Kääpiö oli hieman vastahakoinen, mutta suostui ilman suurta nurinaa. Galion kertoikin heti aluksi muutamia käytösseikkoja, ja esitti (hilpeämielisen) valittelunsa kääpiön puolesta. Tämä näet vietäisiin välittömästi johonkin huoneeseen silmät sidottuina kahden haltiavartiomiehen saattamana. Eipä Gilinillä ollut tähän paljoa vastaansanomista, joten hän erkani muusta ryhmästä toivoen näkevänsä heidät vielä joskus uudelleen.
Muutkin (paitsi Dínen, joka vietiin jonnekkin muualle) ohjattiin huoneisiinsa, ja Galion lupasi lähettää jonkun noutamaan heitä, kunhan Kuningas olisi valmis ottamaan heidät vastaan. Hän vakuutteli kuninkaan olevan valmis tähän "aivan hetkisen kuluttua". Niinpä parin tunnin kuluttua ryhmä kokoontui jälleen yhteen, ja lähtivät Galionin opastamina astelemaan kohti valtaistuinsalia.
-- tarinaa tulee tähän väliin --
Juhlat alkoivat haltioille tyypilliseen tapaan bardien soittamisella ja yhteisellä tanssilla. Ensimmäisenä ryhmäläiset huomasivat Dínenin puuttuvan juhlista. Jokaista ryhmän jäsentä haettiin vuoron perään tanssimaan, ja kun kaikki olivat "lavalla", saivat he havaita olevansa siellä ainoita. Haltiat nauroivat "ihmisten oudolle tyylille", mutta seurueen tanssipartnerit tekivät parhaansa pitääkseen askelkuviot edes jotenkin loogisina. Loppujen lopuksi kukaan ei sentään onnistunut kaatumaan kesken tanssin, ja tanssi sujui vähintäänkin kohtuullisesti, ottaen huomioon että haltiat eivät todellakaan soittaneet helpointa ja hitainta rytmiä.
Tanssin jälkeen oli vuorossa ryhmäläisten tarkempi esittely, samalla kun ruokaa ja juomaa tuotiin pöytiin. Dimmu sai kutunmaitoa vasta kun vaatimalla vaati sitä, ja muut nauttivat väkeviä haltiaviinejä ja Dorwinionin tuotteita. Galion itse toimi viinien asiantuntijana ja oli vastuussa tarjoilusta. Samalla kun ruoka ja juoma saatiin kannetuksi, koko isoon saliin laskeutui outo hämärä. Yhtäkkiä Dil-Vilyan ylle rävähti spottivalo, ja oudon vahva ääni kertoi hänestä ja hänen urotöistään pienen otteen. Jokainen kuulija kuuli sanat omalla äidinkielellään (mikä ilahdutti erityisesti Urhoa ja Ari-Mhûnia). Ikävä kyllä esittely ei ollut mitenkään imarteleva, vaan pikemminkin ilkikurisesti leikkiä laskeva. Esittelyn loputtua spotti katosi Dil-Vilyan päältä ja siirtyi seuraavaan, ja näin käytiin jokainen läpi.
Seuraavaksi Dil-Vilyaa pyydettiin mitä ystävällisimmin esittelemään ryhmän suurimmat ja mahtavimmat urotyöt juhlayleisölle. Dil-Vilya ei ollut mitenkään hyvä esiintymään puhumattakaan tarinankerronnasta. Kakistellen hän kertoili ryhmän eri vaiheita, taukoja pitäen ja hieman sanoja hakien. Esitystä sen sijaan tehostettiin luomalla jokaisesta Dil-Vilyan kertomasta aiheesta kuvajaisia isolle seinustalle. Jälleenkään kuvajaisilla ei ollut juurikaan tekemistä todellisuuden kanssa. Esimerkiksi Bairanaxin surmauksesta kerrottaessa kuvissa näkyi ryhmä hakkaamassa noin 20 senttiä pitkää kastematoa. Lothgûr kuvattiin valkoiseen lakanaan pukeutuneena ilmassa leijuvana Kasper Kummituksena, jolla oli ystävällinen hymy ja isot silmät. Dil-Vilya kertoi naurunremakasta huolimatta kaikki tärkeimmät tapahtumat, ja mölystä huolimatta kaikki kuulivat sanat selvästi.
Dil-Vilyan tarinan jälkeen itse kuningas haastoi Dil-Vilyan eräänlaiseen taktiseen koitokseen. Thranduil esitteli haltioiden suosiossa olleen lautapelin, jota Thranduilin väki kutsui nimellä "Shakki". Pelilauta oli jaettu 8 x 8 osaan, ja joka toinen ruutu oli maalattu mustaksi ja joka toinen valkoiseksi. Laudan molempien päiden kahdelle riville molemmat pelaajat asettivat omat pelinappulansa, joita oli useita erilaisia ja eriarvoisia. Eri nappulat liikkuivat laudalla eri tavalla, ja Dil-Vilya ei muistanut ensimmäisen selityksen jälkeen puoliakaan säännöistä.
Kuninkaan selittäessä sääntöjä haltiat innostuivat lyömään vetoa ryhmän jäsenten kanssa. Vaikka ryhmä ei ollut aivan vakuuttunut Dil-Vilyan taidoista, lähtivät he rohkeasti vetoihin mukaan. Summat nousivat jopa useisiin kultarahoihin, ja jokaisesta pelistä lyötiin erikseen vetoa, sekä paras kolmesta "oikeasta" pelistä -systeemistä lyötiin kanssa vetoa. Dil-Vilya hävisi harjoituspelin noin kolmen siirron ShakkiMattiin (haltioiden käyttämä termi tilanteelle, jossa vastustaja ei voi siirtää enää mitään nappulaa). Senpä takia Urho sai lyötyä vetoa mithrilkolikosta, että seuraavassa pelissä Dil-Vilya saa "syötyä" ainakin kolme vastustajan pelinappulaa. Sen Dil-Vilya toden totta tekikin, mutta hävisi silti selvästi. Seuraavankin pelin hän hävisi, joten se oli sillä selvä.
Dimmukin pääsi pelaamaan haltiakuningasta vastaan, ja taas vedonlyönti alkoi. Dimmu laittoi toisessa pelissä tiukan vastuksen, mutta hävisi lopulta sen pelin, kuten kaikki muutkin. Osa ryhmästä (Urho) kuitenkin nettosi kivasti rahaa, koska sai pelattua läpi uskomattomia vetoja huikeilla panoksilla. Pelien jälkeen haltiakuningas kiitteli osallistujia, ja ohjelma jatkui paikallisten musikanttien esityksellä.
Tämän jälkeen haltianeito pyysi Urhoa laulamaan hänelle ihanan serenaadin. Urho kakisteli kurkkuaan ja yritti mitä kohteliammin kieltäytyä kunniasta, koska hän muisti elävästi, kuinka hänen äitinsä oli aina käskenyt häntä olemaan hiljaa leirinuotion ääressä hoilatuissa yhteislauluissakin, jossa karheakurkkuiset suomalaiset hoilasivat kovasti mölyten jotain laulun tapaista. Haltianeito ei kuitenkaan hellittänyt eikä vetänyt pyyntöään takaisin, ja niinpä a href="urho.htm">Urho
tyhjää nieleskellen astui parrasvaloihin. Muu ryhmä oli saanut kasvoilleen ihmeen äkkiä kauhistuneen ilmeen, ja kädet korvilla jännittivät Urhon esitystä.Kaikkien, eikä vähiten itsensä yllätykseksi Urho lauloi todella taitavalla tavalla omalla kielellään kaunista, rytmistä ja melodista joikhausta. Kukaan ei ymmärtänyt sanaakaan (ainakaan kukaan ei tunnustanut), mutta ne sointuvat todella kauniisti kaikkien mielestä. Urhon äänen karheus sopi laulun tunnelmaan kuin panssaroitu piikkinyrkki örkin silmään, ja laulun jälkeen muutkin haltianaiset kuin Urhon valittu katselivat häntä ihastellen. Urho saattoi jopa haltiatkin häpeään sinä iltana omalla laulullaan! [Urho heitti lauluun 100, toisin sanoen parhaan mahdollisen tuloksen. 100 on muuttamaton tulos, ja kuvauksessa sanotaan, että suorituksesta riittää puhetta moneksi päiväksi... Ja Urholla ei ollut edes yhtään laulukykyä!!! -GM huom.]
Urhon bravuurin jälkeen haltiat tekivät parhaansa, mutta käytännön vertailu Urhon ja haltioiden musiikkisuoritusten välillä oli lähes mahdotonta johtuen musiikkityylien erilaisuudesta. Haltioiden esityksen aikana eräs haltia tuli koputtamaan Paldamiria olalle, ja pyysi häntä juomiskisaan kanssaan. Paldamir suostui, ja välittömästi vedonlyönti alkoi. Kun kaikki olivat saaneet vedot lyötyä, ja orkesteri lopetteli soittoaan, sisään kannettiin laakea ja iso malja, jossa oli väkevintä viiniä mitä talosta löytyi. Lisäksi kulhossa kellui puupala. Paldamirin tehtävänä oli juoda kaikki viini kulhosta läikyttämättä sitä yhtään yli. Puunkappaleen oli tarkoitus hankaloittaa juomista. Paldamirin aloittaessa yritystään puunpalanen sytytettiinkin palamaan! Juominen vaikeutui melkolailla jatkuvasti kallistuksen suuntaan kelluvan palavan puunpalan takia. Paldamir ei onnistunutkaan tehtävässä, vaan poltti silmäripsensä ja kulmakarvansa sekä läikytti viiniä maahan. Paldamirin jälkeen hänet haastanut haltia näytti taitojaan, ja onnistuikin tyhjentämään kulhon. Voittajan ilo tosin oli lyhytaikainen, sillä vain hetken juhlittuaan haltia sammui pöytään.
-- tähän tulee (ehkä) tarinaa --
Aamuyöllä, juhlinnan jälkeen muutamat tajuissaan olevat kuulivat aivan suden ulvontaa muistuttavaa ääntä jostain kaukaa alhaalta. Ääni ei ollut voimakas, mutta todella karmiva. Pian se kuitenkin katosi kaikkien mielestä, ja he jatkoivat uniaan. Vierailevat haltiatkin jättivät "jatkopaikan" lopulta, ja antoivat viimeisinkien ryhmäläisten nukkua.
Aamulla käytiin vielä hakemassa Thranduilin lupaamat varusteet, vaihdettiin viimeiset kohteliaisuudet, napattiin Dínen matkaan, ja lähdettiin lautturihaltioiden viemänä takaisin Celebannoniin. Celebannonissa yövyttiin ja kerrottiin uutiset Ohtarille ja Camthalionille - ryhmä siis lähtisi etsimään noldonäkijää, suurta ruhtinasta, jonka nimeäkään kukaan ei tiennyt, asuinsijasta puhumattakaan. "Jossain eteläisessä Synkmetsässä, jonkin aukion laidalla tai sen lähettyvillä", oli kaikki mitä saatiin irti.
Järvikaupungissa Adunavarille toivotettiin hyvästit ja lähdettiin tallustamaan etelään päin. Muutamien päivien matkan aikana ryhmä ylitti Celduinin ja jatkoivat tietä pitkin. Mitään muuta mielenkiintoista ei tapahtunut, paitsi kuuden rosvon hyökkäys. He hyökkäsivät pimeän turvin ampuen myrkytettyjä nuolia. Kuitenkin vartiomiesten valppaus esti suuremmat vahingot, eivätkä pari osunutta nuoltakaan tehneet mitään. Myrkkykään ei toiminut.
Kuudesta rosvosta siis selvittiin helposti, eivätkä he ennättäneet saada mitään vakavaa aikaiseksi. Matkaa jatkettiin Synkmetsän laitaa pitkin pohjoiseen parinkymmenen metrin päässä metsän laidasta, että ehdittäisiin susilauman yllättäessä puihin pakoon. Joillakin ryhmän jäsenistä oli ilmeisesti ikäviä kokemuksia susista. Matkan aikana talvi tiukensi otettaan ja ryhmä sai kokea ensimmäisen kunnon lumimyrskyn. Muutoin Synkmetsä vaikutti turvalliselta paikalta, sillä parin viikon aikana ei näkynyt muuta kuin variksia, kettuja tai muita vaarattomia pikkueläimiä. Harvat sudet, joita alueella oli eivät uskaltaneet suuren ryhmän kimppuun hyökätä. Nähtiinpä myös pariin otteeseen ystävällismielinen metsäläispartio, jolta saatiin tietoja ympäröivistä alueista ja karttaan merkittyjen kylien nimet. Karttaan saatiin merkittyä niin Buhr Widu, Buhr Waeldlas (myös Harhalinnana eli Strayholdina tunnettu), Buhr Ailgra sekä Buhr Waldmarh. Metsäläiset olivat kotoisin samasta kylästä kuin Paldamir.
Ryhmän päästyä seuraavaan kylään (Buhr Widu) kohdattiin odottamattomia vaikeuksia: kylässä ei kelvannut raha, vaan he elivät vaihtokaupalla. Pitkän pohdiskelun jälkeen päätettiin vaihtaa maaginen käsikirves ja hieman muuta tavaraa ruokaan ja majoitukseen. Itse kylä oli Waildung -heimon pääkaupunki - heimo oli alueen pohjalaisista voimakkain. Kylä olikin oikeastaan lähinnä raskaan ratsuväen kasarmipaikka. Buhr Widu oli rakennettu neljän korkean kukkulan päälle, ja kukkuloiden välissä oli yhdistävät sillat. Kukkuloiden välistä kulki pieni joki läheiseen järveen.
Kylän jälkeen matkaa jatkettiin polkua (Râd Angálaladh) pitkin Synkmetsän uumeniin. Ensimmäinen polunristeys ei tuottanut ongelmia, sillä metsäläispartio oli neuvonut, että oikea haara menee syvälle metsään ja vasen ryhmän haluamaan suuntaa. Muutaman päivän jälkeen eteen tullut seuraava neljän polun risteys aiheuttikin enemmän pohtimista ja kaikenlaista arvaamistakin kokeiltiin. Kaksi poluista näytti menevän suunnilleen oikeaan suuntaa, joten toinen niistä valittiin. Illalla Dil-Vilya kävi katsomassa tähdistä summittaisen suunnan ja totesi ryhmän menevän jonkin verran väärään suuntaa, mutta polkuhan voisi kääntyä myöhemmin oikeaan suuntaa. Päivän taivalluksen jälkeen polku päättyi ja palaaminen takaisin risteykseen oli ainoa vaihtoehto. Seuraava polku kulkikin suurin piirtein oikeaan suuntaan.
Parin päivän taivaltamisen jälkeen ryhmän nukkuessa leiriin hyökättiin. Hyökkääjinä oli viisi hämähäkkiä, jotka saivat nopeasti haltian ja a href="urho.htm">Urhon huonoon kuntoon. Nukkumassa olleiden herättyä hämähäkit puolestaan olevat hätää kärsimässä, kunnes puista pudottautui vielä yksi, huomattavasti isompi, hämähäkki. Se oli saanut loitsittua Paldamirin toimimaan oman mielensä mukaan ja hyökkäsi Dimmun kimppuun ensimmäisenä. Ryhmä saikin hakata hämähäkkiä pitkään, ennen kuin se suostui kuolemaan. Taistelun lopputuloksena oli, että Ari-Mhûn kuoli, Celequarin käsi oli melkein irti ja Brad oli tajuton. Muilla oli pienempiä vaurioita. Urholle oli jälleen töitä.
Kaikki panivat merkille taistelun tuoksinassa, että joka ikinen hämähäkeistä oli kalpean valkoinen väriltään. Kukaan ei ollut nähnyt koskaan aiemmin vastaavannäköisiä hämähäkkejä, ei edes Celequar. Lähempi tarkastelu sen sijaan sai vielä odottaa, kunhan alue olisi muuten turvattu. Lähellä olisi varmasti lisää hämähäkkejä...
Urho aloitti ryhmän parantamisen, tosin siihen kului koko seuraava päivä, eikä (onneksi) lisää hämähäkkejä ilmestynyt pusikosta. Celequarin käsi tosin oli niin vaikea parannettava, että Urhon täytyisi toipua siitä melkein 3 viikkoa. Hämähäkkien aarre tosin alkoi kiinnostaa ryhmää entistä enemmän, joten sinne suunnattiin seuraavaksi. Jotenkin ryhmälle oli tullut sellainen ennakkoaavistus, että hämähäkit olisivat keränneet hiukan arvokkaampaakin tavaraa!
Hämähäkkien jäljittäminen ei ollut helppoa, mutta Celequar onnistui siinä silti ja vähän matkan jälkeen päästiinkin seittien ympäröimän aukion luokse. Puussa roikkui muutamia nyyttejä joita alettiin tiputella alas. Nyyteissä oli jo jonkin aikaa sitten kuolleita pohjalaisia. Ilmeisesti hämähäkeillä ei ollut kovin hyvä ruokatilanne, eikä ryhmäkään sitä valitettavasti parantanut. Viimein joku havaitsi suurehkon luolan, joka saattoi olla Ison Hämähäkin luola. Luola haisi saastalta ja lialta, mutta roskan seasta löytyi pieni onkalo, jossa hämähäkkien todellinen aarre oli.
Tavaroista löytyi mm. kultaisesta puusta tehty keihäs, jossa oli Mithrilkärki, taistelukirves, pieni pussi, jossa oli pölyä, pari vyötä, ja jokunen muu taikaesine. Keihäs tunnistettiinkin Valon Keihääksi, ja se oli peräti artifakti. Keihäs oli erittäin älykäs, ja kykeni käyttämään voimiaan itse, riippumatta käyttäjästä. Niinpä nerokkaasti pääteltiin, että mikäli keihästä käyttää joku muu kuin keihään haluama henkilö, keihäs ei juuri auta kantajaansa. Ja mikäli keihästä yrittäisi koskettaa joku paha henkilö, keihäs antaisi välittömästi voimakkaan (D-kriittinen) sähköiskun!
Lootti helpotti hieman taistelussa kärsittyjä kolhuja, mutta kuitenkin Urho täytyisi saada kuntoon ennen seuraavaa taistelua, joten ryhmä kääntyi takaisin kylää kohti. Viikon matkan aikana yöllä vartijat huomasivat, että jotain isoa laskeutui puihin leirin lähelle. Kaikille tuli yhtäkkiä erittäin voimakas kylmän tunne, joka toisin vähän ajan kuluttua hitaasti hävisi. Kukaan ei sillä kertaa hyökännyt leiriin, mutta joku oli varmasti käynyt tarkkailemassa sitä.
Buhr Widuun päästyään ryhmä sai tietää, että kylän majatalon isäntä oli palannut matkoilta ja hän huolii rahaa vastineeksi ruuasta ja majoituksesta. Lähtipä isäntä vielä hakemaan matkaruokaakin lähikylästä/kaupungista ryhmälle kun hinnasta päästiin sopimukseen. Myöskin hevosia sai kylästä ostettua rahalla. Kylän majatalossa oli myös yksi hobitti, joka tunnisti Dimmun. Trahald oli lievästi närkästynyt siitä, että hänet oli aikoinaan jätetty Or-Sarniin. Muiden tiedusteluihin hobitista Dimmu tokaisi, että Trahald oli aikoinaan ollut ryhmässä mukana tiedustelijana. Tähän Gilin totesi: "Sepäs hyvä, sillä edellinen tiedustelija sattui juuri kuolemaan metsässä, että me tarvittaisiinkin uusi."
Seuraavat 2 viikkoa Urho ja Gilin olivat kännissä ja muu ryhmä yritti tappaa aikaa jollain muulla tavalla. Ostettiin mm. hevosia ja poneja, jonka jälkeen huomattiin, että maassahan on lunta ja hevoset tarvitsisivat myös jotain purtavaa matkan varrella. Lopulta suurin osa hevosista kantoi heiniä, yms. ja päästiin liikkeelle. Tällä kertaa matka sujui ilman ongelmia ja kymmenentenä matkapäivänä päästiin uuteen polkujen risteykseen. Tässä vaiheessa Trahaldkin muisti kysyä, että mitä ihmettä me täältä oikein ollaan hakemassa! (Timo ei ollut mukana pelissa muutamalla viime kerralla... -GM Huom.) Dil-Vilya ja Paldamir kiipesivät puuhun ja haltian ihmetellessä miksei päivällä näy tähtiä (yritti star gazingilla saada selville kulkusuunnan) Paldamir huomasi 3 tornia toisen polun suunnassa. Oli jo ilta ja ryhmän pitäisi seuraavaksi päättää yritetäänkö tornien luokse ennen pimeää, vai keksitäänkö parempi suunnitelma.
Jatkuu seuraavassa osassa!
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Tuukka Kotiranta ("Mutka Matkassa") ja GM Mikko Kakkonen ("Celebannon", "Haltiakuninkaan salit"). Yhdessä muisteltiin kappale "Pitkä Marssi".