Tämä Legendaarinen, Ällistyttävä, Tosi Sankareiden Äksönkertomus (LÄTSÄ (tm)) sai alkunsa Esgarothista 11.7. Erûn vuonna 1640 Kolmatta Aikaa. Tämä osa alkaa pelipäivämäärästä 8.11.1641 Kolmatta Aikaa.
Durthang: Metsämiesnuorimies, joka löytyi tajuttomana. Nimeksi on vakiintunut Dimmu. "Se sydän oli kauheen evil, mutta mä onnistuin hallitsemaan sitä". Osaa taikoa Firewalleja, ja sittemmin on myös erilaiset boltit lentäneet. Tuliset pallot ovat myöskin saaneet suuren suosion. "Tää on Jedimiekka." Alkaa jo kyllästyä muiden ruikutukseen. Tuliset vasamat ovat vaihtuneet keltavihreäoransseihin. On melkoinen örkinsurma. Dimmun Riimuja haluavat kaikki, joskin niiden taikominen on nykyisin hankalampaa kuin ennen.
Urho Kaataja: Suomalaisparantaja, joka lähti henkilökohtaisista syistä hieman etelämpään. Hämmästyttävän nopeasti oppi perusparantamisen alkeet, ja nyt sujuukin jo hieman vaativammat operaatiot. Pitkäjousi on suosikkiase. Urheasti kaatui yhdestä iskusta maahan leikkien kuollutta lopputaiston ajaksi. Osaa kirurgoida murskaantuneita luita vaikka kenttäolosuhteissa - joten kuten. Viime aikoina ainoastaan laahannut ryhmän perässä sanomatta mitään.
Dil-Vilya: Harmaahaltia Taur Rómenista. Tuli oppiin Or-Sarniin isänsä käskystä, ja sai heti vastuullisen tehtävän pitää huolta yhdestä Laen-sauvasta. Tikari on lempiase. "Ootsää muka mun opettaja?!" Taikoi omat taikavoimansa kauas pois pariksi viikoksi. Taistelee lentäen, ja lentelee taistellen. Kylmäpallo on kiva taika!
Gilin Gaarm: Kääpiö rautavuorilta. Tuli Järvikaupunkiin etsimään seuralaisia matkalleen kohti ystävänsä kotia, joka sijaitsi jossain Varjovuorilla. Olipa hänellä jopa karttakin mukana, jonka avulla perillepääsy on varmasti helppoa ja vaivatonta. Lohikäärmeiden suosikkikohde. Ja kaikkein muidenkin.
Dínen Faroth: Harmaahaltia Synkmetsästä. Henkilökohtaisista syistä etsiytyi Järvikaupunkiin, tavoitteenaan päästä Varjovuorille. Tykkää ampua jousella, ja tuntee haltioiden historiaa melko hyvin. Väitteli Scathan kanssa ja selvisi hengissä siitä. Haluaa tunkea haltiakorvansa joka paikkaan, painaa jokaista nappia ja vääntää jokaista vipua.
Ari-Mhûn: Gondorin armeijan tiedustelija, joka sittemmin luopui palveluksesta ja vaelteli kohti Järvikaupunkia. Haistaa vaikka mitä vaikka miten pitkän matkan päästä, ainakin jos tuulenvire on sopiva. Välillä tulee outojakin hajuja nenään.
Brad Northrod: Sivistynyt (?) ylhäisöluokan edustaja. Järvikaupungin kauppakillan johtajan poika, jonka pitäisi päästä isänsä mielestä näkemään maailmaa, mutta turvallisesti kuitenkin. Selkeästi isän mielipidettä ei ole noteerattu. Arvailuloitsuun luotetaan sokeasti.
Paldamir: Metsäläis-pohjalainen Hyvyyden soturi. Varsin pätevä heiluttelemaan miekkaa ja pärjää taistelussa isompiakin otuksia vastaan. Osaa myös parantaa pieniä vammoja. Olisi kovasti halunnut jäädä taistelemaan lohikäärmeen kanssa, vai oliko se pelkästään miekan tahto...
Adunavar (NPC): Puolhaltiabardi, joka on asunut Buhr Thurasigissa useita vuosia ja erikoistunut tutkimaan siivekkäitä petoja. Tietääkin niistä jotain, kunhan joku vaan häneltä kysyisi niistä. Suosikkiaseena leveä miekka, joskin yrittää pysyä taistoista sopivan etäisyyden päässä. Kuitenkin niin, että jälkeenpäin pystyy kirjoittamaan tarinan tai laulun.
Mielenkiintoisempien asioiden, kuten lootin määrän, selvittyä kiinnitettiin huomiota myös toissijaisiin asioihin kuten demoniporttiin. Portti oli mennyt kiinni samalla hetkellä kuin Lothgûr oli kuollut, mutta se saattaisi avautua itsekseen uudestaan jonkin ajan kuluttua. Dimmu päättikin murentaa seinän portin kohdalta, jotta seinään piirretyistä riimuista päästäisiin eroon ja portti tuhoutuisi lopullisesti. Useiden epäonnistuneiden loitsujen jälkeen seinä viimein mureni, mutta samalla riimuista syöksyi tulisuihku Dimmun päälle, tosin vahingoittaen häntä vain vähäsen.
Kaikki muut olivat selvinneet taistelusta ilman vammoja paitsi a href="urho.htm">Urho
: hänellä oli Dil-Vilyan saamat vammat ja luultavasti paraneminen veisi päiviä. Linnakkeesta oli löytynyt öljyä ja leiri päätettiin perustaa alas, koska Urhoa pitäisi liikutella mahdollisimman vähän ja paikka tuntui turvalliselta. Urhon paranemista odotettiin kokonaista 9 päivää, eikä hän vielä sittenkään ollut tullut tajuihinsa, tosin hänen vammansa eivät näyttäneet enää niin vakavilta. Päätettiin lähteä liikkeelle huolimatta siitä, että a href="urho.htm">Urhoa ja Giliniä jouduttaisiin kantamaan paareilla.Linnoituksen porttiin oli kiinnitetty viesti josta saatiin selville huonon kielitaidon vuoksi vain, että se on partion viesti linnoituksen komentajalle. Paluumatka sujui hitaasti sataneesta lumesta johtuen, mutta matka kesti siitä huolimatta vaan kaksi päivää. Yöllä kohdattiin kaksi peikkoa, mutta niistä ei ollut vastusta kokeneelle ryhmälle. Viimein päästiin takaisin Buhr Thurasigiin. Kaupungin johdon kuultua mitä kaikkea ryhmän jäsenet olivat saaneet aikaiseksi, heille kaikille annettiin 20 kultarahaa palkkioksi. Kaupungissa viivyttiinkin vielä pitkään, sillä Urhon piti parantua ja sen jälkeen hänen pitäisi parantaa Gilinin halvaantuminen.
Viimein, kun matkaa päätettiin jatkaa kohti Järvikaupunkia, oli tasainen lumikerros peittänyt maan. Kaupungista ei löytynyt hevosia tai muitakaan kuormajuhtia joten päätettiin vetää tavaroita parissa ahkiossa, jotta matka sujuisi helpommin. Lunta ei kuitenkaan vielä ollut niin paljoa, että se häiritsisi kulkemista. Muutaman rauhallisen matkapäivän jälkeen illalla leiriä pystytettäessä 6 peikkoa pääsi yllättämään porukan. Peikot olivat tulleet hiljaa aivan nuotion valopiirin ulkopuolelle ja vasta niiden heitellessä kantamansa kivet ne huomattiin. Peikoista ei kuitenkaan ollut vastusta, koska ne eivät onnistuneet vastustamaan Darkbanen shokkia. Päätettiin että aamulla mentäisiin etsimään peikkojen luola.
Lumessa jälkien seuraaminen ei ollut vaikeaa ja ne johtivat tien itäpuolella oleville kukkuloille. Muutaman tunnin kävelyn jälkeen peikkojen luola löytyikin, mutta kaikkien suureksi hämmästykseksi siellä ei ollut rahaa, ei jalokiviä, ei aseita vaan ainoastaan yksi iso kilpi. Kilpi oli maaginen ja siitä pystyi taikomaan Familiar-loitsun (Gate Mastery, lvl 1) neljästi päivässä. Lisäksi kilpi oli tavallista kevyempi. Nyt ryhmän jäsenet pystyisivät nyt hankkimaan lemmikkieläimiä, joita ryhmässä oli ennenkin ollut. Eioon haukka oli osoittautunut erinomaiseksi tiedustelijaksi ja kilven avulla pystyttäisiin neljälle henkilölle hankkimaan kerralla lemmikki. (Tähän väliin a href="urho.htm">Urho ehdottikin että yksi ottaa kissan ja loput ottaa hiiriä.) Gilin otti kilven koska hänellä oli ennestään käytössä samanlainen ja löydetty kilpi oli huomattavasti parempi.
Loppumatka Järvikaupunkiin sujui ilman suurempia vaikeuksia. Silloin tällöin satoi lunta, enemmän tai vähemmän sankasti, ja aina sitä tuntui olevan tarpeeksi ahkion vetämiseen (ja matkavauhdin hidastumiseen). Tilanne helpottui suuresti, kun päästiin Laaksoon asti, josta matkaa jatkettiin veneillä. Seuraavana aamuna Järvikaupunki väistämättä tuli näkyviin, ja kaikki huokaisivat helpotuksesta, ja painelivat niin pian kuin mahdollista paateistaan kaupunkiin. Ilma oli melko sumuinen, eikä pakkasta ollut nimeksikään.
[Pelissä Kesälomatauko]
Useimpien mielissä ollut ryyppää & rällää (eng. drink 'n' drop) -tyylinen talviloma jäi pelkäksi mielikuvaksi. Ei riittänyt, että heti alkuunsa Brad tunsi velvollisuudekseen mennä isänsä puheille kertomaan kuulumiset, vaan pian koko ryhmä sai kutsun Mestari Odagavian puheille. Ryhmä tietysti lähti riemumielin kuulemaan, mitä itse Järvikaupungin Pomolla oli heille sanottavana. Osa ryhmästä jopa siisti itseään tapaamista varten.
Tapaaminen oli lyhyt - toisin sanoen siitä jäi puuttumaan päivällinen ja iltajuhlat. Mestari Odagavia oli noin 45-vuotias, noin 190 senttiä pitkä ja jämäkkärakenteinen. Ohimoilla oli jo hieman harmaata, mutta hiukset ja parta olivat pitkät ja vaaleat. Vaaleanruskeat silmät olivat lempeät ja tarkkaavaiset. Yllään hänellä oli hyvintehdyt ja siistit pohjalaisvaatteet, ja päässä pehmeännäköinen villasta ja sametista tehty baretti, joka oli ommeltu päältä neljään pöyheään osaan. Lakki oli syvän sinertävän purppura väriltään, ja siihen oli kirjailtu sinisillä ja kultaisilla langoilla laivoja lastaamassa ja purkamassa tavaroita.
Odagavia kuunteli tarkasti, kun ryhmä jälleen kerran kertoi urotöistään. Liekö sitten juhlimisen poisjättäminen ollut Odagavian puolelta viisautta, sillä nyt ainakin tarina kesti samanlaisena, eikä muuttunut illan kuluessa, kuten joskus oli tapana. Itse tarinakin esitettiin tiiviinä pakettina, mutta mitään merkittävää kuitenkaan pois jättämättä. Odagavia ilmeisesti piti tarinasta, sillä sen loputtua hän hymyili leveästi. Ryhmä odotti, mitä Mestari kommentoisi. "Vaikuttavaa", oli hänen lyhyt kuittaus asiasta. Jatkoa kuitenkin seurasi. Odagavia kertoi, että ryhmä oli voittanut hänen luottamuksen, ja että heille olisi erittäin tärkeä tehtävä, jonka onnistuminen on kriittistä. Ryhmä valpastui, mutta kuunteli.
Tarkoituksena oli mennä sopimaan Haltiakuningas Thranduilin kanssa kauppasopimus, jonka tarkoituksena oli parantaa molempien osapuolien suhteita ja mahdollistaa tavaroiden helpompi saatavuus. Myös salohaltioiden tulleista oli hieman neuvoteltavaa. Matkareittikin oli helppo - Metsäjokea ylös aina Celebannoniin lautturihaltioiden luo, josta sitten jatkettaisiin Thranduilin saleihin, kunhan audienssi olisi saatu. Antoipa Odagavia mukaan lahjankin Kuninkaalle. Odagavia nimesi Dil-Vilyan pääedustajakseen tässä tehtävässä pitkällisen harkinnan jälkeen, mutta toivoi, että Dimmu toimisi Dil-Vilyan neuvonantajana mahdollisissa ongelmatilanteissa.
Ryhmä sai vielä pieniä vinkkejä, ja mm. kääpiön olisi turha yrittää Celebannonia edemmäs. Koko ryhmän tulisi olla mahdollisimman tahdikas haltioita kohtaan, ja tehdä niinkuin heidän isäntänsä haluaisivat. Varsinkin Kuninkaan saleissa heidän pitää pysyä ruodussa jo oman henkensäkin takia. Kun ryhmä suostui tehtävään, Odagavia teettäisi heti heille edustusvaatteet, jotka olisivat aamulla ennen lähtöä valmiina.
Aamulla sitten lähtö olikin. Ryhmälle oli järjestetty sopivankokoinen paatti, johon kaikki, jopa kääpiö menivät ilman suurempia nurinoita. Kuusi tuntia myöhemmin ryhmä saapuikin Cotstowin laiturille auringon juuri laskiessa. Paitsi että Cotstow olisi houkutteleva yöpymispaikka, siellä oli tapahtunut kauheita. Eräs Ruton aikaan orpoontunut nuori poika oli surmattu, vieläpä melko julmalla tavalla. Tästä ryhmä kuuli jo Järvikaupungissa lähtöä edeltävänä iltana, ja niinpä he kiiruhtivat kylän paalutuaidan portille nähdessään vartiomiesten sulkevan ovia yöksi.
Portilta ryhmä kertoi, millä asialla oli. Heidät ohjattiin oman pienen paaluaidan takana olevan neljän talon ryhmän luo. Siellä asuisi Fennric, savenvalaja vaimonsa ja työväkensä kanssa. Fennric oli toinen kylänvanhimmista, joten hän pystyi kertomaan parhaiten tapahtuneen. Huc, rampa ja orpo poika, joka eli noin sadan metrin päässä kylästä, suon lähellä, oli surmattu. Hänen ruumiinsa, tarkemmin sen erinäisiä palasia oli löytynyt kylän aidan sisäpuolelta raadeltuina ja revittynä. Hucin pienen tönön ympäriltä oli löytynyt jalanjälkiä, jotka olivat ihmismäisiä, mutta kuitenkin varpaiden välissä olisi näyttänyt olevan ihoa siten, että jalkanjälki muistutti myös räpylää. Hucin talosta (ja ruumiinpalasten luota) oli löytynyt suokasvillisuutta, joka haisi mädäntyneelle, ja täten ei voinut olla aivan suon pinnasta. Aidan sisäpuolelta ei kuitenkaan löytynyt yhtään jalanjälkeä.
Kumma kyllä palkkio ei tullut ryhmän mieleen ensimmäisenä. He kertoivat olevansa halukkaita auttamaan (joskin off-game -kiroilut kertoivat varsin muuta. Dimmu näet tunnisti otukset suunnilleen tässä vaiheessa... -GM Huom) kaikin tavoin. Heti, kun ryhmä pääsi omiin oloihinsa, Dimmu kertoi muille tietonsa. Surmatyön tekijänä oli selvästi Naukuhuulet, harvinaiset vedessä elävät epäkuolleet. Naukuhuulet saattavat asua yllättävänkin lähellä asutusta, ja useimmiten vielä suolla. Pahinta naukuhuulissa oli niiden aiheuttama transsi. Lisäksi ne olivat älykkäitä, osaisivat toimia ryhmässä, ja imivät uhriensa veren. Tämän kuullessaan Urholle pälkähti mieleen, että hän voisi mennä juoma-automaatiksi. Hän heittäisi regeneraatioloitsun, ja antaisi otusten imeä itseään...
Ensimmäisenä Brad alkoi selvittää mysteeriä, tai oikeammin sen eri vaihtoehtoja. Pitkällisen pohdinnan tuloksena päätettiin, että suolle ei uskallettaisi mennä yön ajaksi. Niinpä päätettiin jäädä Savenvalajan tilalle yöksi. Haltiat tarkkailivat koko ajan seutua, ja muut olivat valmiudessa herätä heti kun jotain tapahtuisi. Yö kuitenkin sujui ilman Naukuhuulien hyökkäystä. Ainoastaan tikan nakutus kuului jostain kaukaa vähän puolenyön jälkeen. Aamulla syötiin ja jäätiin pohtimaan jatkotoimenpiteitä.
Suunnitelma saatiin muotoutumaan suhteellisen nopeasti. Hucin mökkiin teetettäisiin uusi "hätäovi", ikkunaluukkuja vahvistettaisiin, ja yhdestä ikkunasta tehtäisiin "viestintäikkuna", eli luukun takana palaisi lyhty, ja jos jotain hälyttävää tapahtuu mökin ovella, lyhdyllä vilkuteltaisiin merkkejä. Mökkiin menisivät Dínen ja a href="urho.htm">Urho. Toiset jäisivät paaluvarustuksen taakse kykkimään. Ne, joilla ei ollut muuta tekemistä, päättivät tampata valmiiksi polkuja paaluvarustukselta talolle, että kiireen tullessa lumi ei hidastaisi vauhtia.
Yhtäkkiä muut huomasivat kun Brad katosi näkyvistä, aivan kuin maa olisi hänet nielaissut. Hetken ajan kuului loittonevaa huutoa, mutta sitten sekin loppui. Paikalle päästyään toiset huomasivat kuilun Bradin kohdalla, ja kuilun reunoilla oli muutamia suolta haettuja risuja, kasvillisuutta ja lunta niiden päällä. Itse kuilu ei ollut pystysuora, vaan jo parinkymmenen metrin päässä näkyi mutka. Ilmeisesti Brad oli pudonnut alas seinistä pomppien. Viipymättä ryhdyttiin pelastustoimiin. Dimmu ja Dil-Vilya taikovat itsensä ja Urhon lentämään, ja valoakin taiottiin, että maan alla nähtäisiin jotain. Oletettiin, ettei siellä olisi kuitenkaan valoa.
Kuilu oli kaikkiaan noin 60 metriä syvä (kääpiö arvioi syvyyden hieman myöhemmin) ja siinä oli kaksi loivaa mutkaa, joista on oikein hyvä ottaa kimmoketta vapaaseen putoamiseen. Brad löytyi kuilun pohjalta, joka avautui isoon kammioon. Kammion pohjalla oli vettä noin polveen saakka, ja Brad makasi kasvot vedessä liikkumattomana. Välittömästi Brad nostettiin ylös vedestä ja vietiin kammion kuivaan osaan. Todellakin, kammion lattia nousi yhdessä kohdassa loivasti muutaman metrin, ja nousun jälkeen eteenpäin lähti pimeä tunneli.
Urho tutki Bradia, ja sai tyhjennettyä veden hänen keuhkoistaan. Bradilla oli lisäksi pari kolhua, luunmurtuma ja lihasvenähdys. Lisäksi vesi oli varmasti haitannut hengittämistä. Näistä "pikkujutuista" piittaamatta Urho siirsi kaikki Bradin vammat itseensä, eikä menettänyt tajuuntaansa. Paria loitsua myöhemmin Urhokin oli kunnossa, ja koko poppoo siirtyi ylös joko lentäen tai köyttä pitkin. Ylhäällä muut olivatkin huudelleet koko ajan, ja alhaalta oli huudettu vastauksia, joten maanpinnallan väki tiesi mikä on tilanne.
Cotstowilaiset eivät tienneet mitään moisen kammion tai kuilun olemassaolosta. Kääpiö oli asiaa tutkittuaan tullutkin siihen tulokseen, että vaikka kammio oli luonnollinen, itse kuilu ei ollut kokonaan. Se oli kaivettu auki alhaalta tullen, joskin luonnollistakin kaivantoa oli paljon valmiiksi. Tavallaan koko kuilu oli "loppusilausta" vailla - eli pinta ei ollut kovinkaan kaukana siitä mihin luonto oli kaivertanut kolonsa. Kyläläisiä pyydettiin tuomaan lyhtyä ja öljyä ja tekemään köysitikkaat, että alasmeno olisi hieman helpompaa. Mitään pelkäämättä ryhmä päätti lähteä tutkimaan tuota kammiota ja siitä lähtevää käytävää. Paria kyläläistä pyydettiin jäämään päivystämään kuilun reunalle. Sovittiin, että kun ryhmä olisi tulossa ylös, he nykäisisivät kolmesti köydestä.
Alhaalla järjestäydyttiin siten, että Gilin ja Paldamir olisivat etummaiset, ja heidän takana olisivat haltiat Dínen ja Dil-Vilya. Viimeisenä olisi Brad. Rohkeasti lähdettiin etenemään kääpiön huomatessa yllättävän tarkasti korkeuserot, jopa pienetkin nousut. Lyhyen, selvästi luonnonmuovaaman käytävän jälkeen tultiin pieneen kammioon, jossa oli noin metrin korkuinen kumpu. Kummun laki oli tasainen, ja oudon tumma. Samoin lattialla oli tummia länttejä, kuten myös kummun reunoilla. Läikät tunnistettin ikivanhaksi vereksi, joka oli kosteuden ansiosta pinttynyt kiinni melko jämäkästi. Tämä riitti aiheuttamaan pientä epämukavuutta ryhmälle. Arveltiin, että tämä(kään) maanalainen luola ei olisi vailla asukkeja...
Käytävä jatkui ja tuli pian X -risteykseen. Vasemman käden säännöllä kääpiö johti joukkoa sotavasaraa tiukasti puristaen. Muutaman hetken jälkeen tultiin laajempaan kammioon, jossa oli kolme syvennystä. Ensimmäisessä syvennyksessä oli toistakymmentä ihmisen kalloa ja muita luunkappaleita, toisessa syvennyksessä eläinten vastaavia jäänteitä ja kolmannessa sekalaista rojua. "LOOOOT!!!" oli välitön, spontaani reaktio. Luiden seasta ei löytynyt mitään kiinnostavaa, mutta kolmannesta syvänteestä löytyi toistakymmentä raskasta ja piikikästä lingonammusta, muutama piikitetty nuolenkärki (kärkeen siis oli jätetty teräviä piikkejä, sekä suoria että kieroja) ja toistakymmentä pitkää ja ohutta nuolenkärkeä. Paldamir osasi hetken tutkiskelun jälkeen kertoa, että lingonammukset olisivat melko tehokkaita, kiitos piikkien ja raskauden (ne oli tehty lyijystä). Piikikkäät nuolenkärjet eivät lentäisi hyvin, mutta tekisivät melkoista vahinkoa lyhyeltä matkalta. Pitkät, ohuet kärjet taas olisivat erinomaisia panssarin puhkaisemiseksi, mutta kevyitä panssareja vastaan ne olisivat tehottomampia. Ammukset ja nuolenkärjet tumpattiin reppuun ja lähdettiin eteenpäin.
Seuraava risteyksestä lähtevä käytävä nousi tasaisesti, kunnes tuli avaraan kammioon, jossa oli keskellä loivasti nouseva matala kumpu. Kammiosta lähti lisäksi kaksi käytävää. Ryhmä paineli suoraan eteenpäin, ja saapuivat toiseen lähes samanlaiseen kammioon. Tässä kammiossa oli vain kaksi kumpua, ja siitä lähti yksi käytävä eteenpäin. Käytävä kapeni hieman, ja näytti jatkuvan pitkälle melko suorana. Kellään ei ollut halua lähteä vielä tuohon pitkään käytävään, kun taakse jäisi niin paljon tuntematonta aluetta. Lyhdyn liekkikin lepatti todella levottomasti pitkän käytävän alussa. Niinpä palattiin siihen kammioon, jossa oli yksi loiva kumpu.
Tutkimaton käytävä laski nopeasti ja saapui pian pienempään kammioon. Lattia (ja samalla katto) laskivat edelleen aina kammion puoleenväliin saakka, ja kammion toisella reunalla käytävä jatkui. Vain muutaman metrin jälkeen kääpiö sai näkyviinsä risteyksen Y -risteyksen (ryhmä saapui paikkaan toisesta Y:n sakarasta). Heidän viereisestä käytävästä tuli heikkoa, kelmeää hohdetta, samoin kuin lähes suoraan jatkuvan käytävän päässä olevasta huoneesta. Rohkeasti hohteen syy tutkittiin, ja syy oli pienehkö sienilaji, jota kasvoi molempien huoneiden lattioilla. Kukaan ei saanut sienistä muuta tietoa, kuin että ne olivat oikein maukkaita ruokasieniä, ja vieläpä harvinaisia. Varmasti olisivat suurta herkkua Riavodin ylimystön keskuudessa. Sieniä ei kuitenkaan poimittu mukaan, vaan jatkettiin eteenpäin kauemmasta kammiosta lähtevää käytävää pitkin.
Käytävä oli taas vain muutaman metrin mittainen ja avartui valtavaan saliin. Salin lattia laski loivasti lähtien siitä mihin käytävä loppui. Sali on niin suuri ettei edes haltiat nähneet sen toista reunaa. Mutta pian sekin oli korjattu. Yksi nurkka oli veden vallassa, toisesta lähti leveä käytävä samaan suuntaan kuin mistä ryhmä tuli huoneeseen, ja kolmannesta vielä leveämpi käytävä "menosuuntaan katsottuna vasemmalle kaartuen". Melkein keskellä huonetta oli pienellä kummulla kattoon asti ulottuva kivipilari. Pilari ei ollut maaginen kenenkään mielestä, ja se oli hyvin karkeareunainen. Vedenalaista nurkkausta tutkittiin sen verran, että Dínen havaitsi käytävän jatkuvan veden alla. Sinne ei vielä ollut kenelläkään kiirettä, vaan matkaa päätettiin jatkaa leveää käytävää pitkin.
Pienen käytäväsokkelon jälkeen päädyttiin kammioon, jonka takaosa nousi jyrkästi jättäen takaseinän kohdalla lattian ja katon väliin noin 30 senttimetrin raon. Kammiosta ei löytynyt mitään salaista tahi maagista, ja ryhmä palasi valtavaan saliin. Salista lähdettiin jatkamaan ainoata tutkimatonta käytävää, leveintä kaikista saliin johtavista. Käytävä pysyi lähes 20 metriä leveänä jonkin matkaa ja nousi hieman. Hetken kuluttua se kuitenkin kapeni nopeasti ja kaartui jyrkästi tullen pitkään, suoraan käytävään, jossa lyhdyn liekki lepatti taas varoittavasti. Gilin tiesi, että käytävät oli täynnä suokaasua, ja tiesi myös sen, että jos sitä olisi tarpeeksi, se räjähtäisi.
Päätettiin mennä toisen vastaavanlaisen käytän luo ensiksi. Lyhdyt sammutettiin ja valoa taiottiin tilalle. Kuljettuaa Dil-Vilya arvion mukaan noin kahdeksan minuutin ajan, käytävä kääntyi jyrkästi vasemmalle johtaen isohkoon kammioon. Edessä kulkeneet Gilin ja Paldamir havainneet mitään, mutta kolmantena ollut Dínen kiskaisi molempia takaisin ja huusi varoituksen. Todellakin, kammiossa oli kolme naukuhuulta. Gilin syöksyi kammioon ja huusi muille kehottaen näitä pitämään taistelurintaman. Paldamir, Dínen sekä Dil-Vilya liittyivät rintamaan. Muut eivät nähneet sisälle kammioon, ja olivat epätietoisia vihollisen sijainnista. Taistelu ei ollut helppo, varsinkaan kun kammion sivulta hyökkäsi kolme naukuhuulta lisää. Paldamirin miekka onneksi sai muutaman sekaisin, ja hänen iskunsa tekivät melkoista vahinkoa. Naukuhuulien transsi tosin sai muutamia sekaisin, mutta erityisesti kiitos Dimmun vastustusriimujen (jotka toimivat siten, että mikäli vastustusepäonnistuu, riimu antaa vastustajalle 10 tasoa lisää. Mikäli 10 tasoa korkeampi vastustus onnistuu, riimu kuluu. Mikäli vastustus edelleen epäonnistuu, riimu pysyy seuraavaa kertaa varten).
Ryhmä sai pieniä vammoja, mutta Urho paransi ne vaivatta. Naukuhuulien tutkimisen jälkeen katsottiin tarkemmin kammiota. Eräs sen nurkka oli veden vallassa, ja kammiosta johti käytävä eteenpäin. Käytävää lähdettiin kulkemaan. Se nousi loivasti, ohitti kaksi kammiota, ja kääntyi taas jyrkästi vasempaan. Tällä kertaa Gilinkin oli valppaana, ja huomasi lyhyen suoran jälkeen avautuvassa kammiossa kolme naukuhuulta. Välittömästi ryhmä perääntyi luonan suulta aina mutkaan asti, siten kuitenkin että heillä oli koko ajan suora linja lähestyviin naukuhuuliin. Tosin naukuhuulia ei enää näkynyt, ja ryhmä alkoi ihmettelemään taistelujärjestyksen vaihdosta. Käytävä näet oli kaksi metriä kapea, eli siinä mahtui kaksi rinnan loitsimaan tai ampumaan, mutta vain yksi taistelemaan lähietäisyydeltä. Paldamir asettui polvilleen etummaiseksi, ja kääpiö oli heti hänen jälkeensä. Heidän takaa Dimmu ja Dil-Vilya olivat valmiina loitsujen kanssa. Itse asiassa näin olisi pitänyt olla, mutta kaksi naukuhuulta ilmestyi nopeasti lähestyen käytävän päähän. Toinen ei tykännyt Paldamirin miekasta ja jäi niille sijoilleen, mutta toinen hyökkäsi eteenpäin.
Paldamir valmistautui torjumaan, mutta jäikin tuijottamaan otusta antaen suojansa pudota. Kääpiölle kävi samoin, tosin hetkeksi vain. Kaiken lisäksi taakse jäänyt naukuhuuli sai karistettua miekan sokaisun tyhjistä silmäkuopistaan, ja säntäsi ensimmäisen perään. Dimmun ja Dil-Vilya ansiosta ensimmäinen naukuhuuli saatiin alas melko nopeasti, mutta kaksi lisää ilmestyi kurkkimaan käytävän aukolle. Kääpiö sai revittyä Paldamirin taakseen kaataen tämän selälleen maahan makaamaan. Mutta juuri kun kääpiö oli aikeissa lyödä, hän joutui transsin valtaan. Muut näkivät kuinka naukuhuuli upotti hampaansa kääpiön käteen. Muutoksen jälkeen Urho lähti ryömimään takaa toisen jalkojen välistä auttaakseen etummaisia. Dimmu ja Dil-Vilya pommittivat otuksia salamoilla, noitapillimäistä ääntä pitävillä vasamilla sekä shokkisäteillä. Dimmu havaitsi kauhukseen, että naukuhuulen saadessa vatsaansa sellaisen iskun, mikä olisi tappanut normaalin ihmisen taatusti, se ei edes horjahtanut.
Taistelu alkoi pian mennä todella huonosti, sillä heti kun toinenkin naukuhuuli saatiin kaadettua, kaksi muuta oli jo paikalla. Ennenkuin Dínen sai toisen patsaansa eturiviin, olivat kolme naukuhuulta (yksi oli saatu taas alas, mutta kaksi muuta oli tullut kammiosta) saanet keskelleen Urhon, Paldamirin ja Gilinin. a href="urho.htm">Urho yritti parantaa kääpiötä, joka vuoti useasta haavasta saadenkin vuodot siirrettyä itseensä. Tosin kaksi naukuhuulta puri Urhoa, ja hän menetti kolmannesta iskusta tajuntansa. Muut näkivät, kuinka taaimmainen naukuhuuli otti kääpiön käsiinsä, ja keskimmäinen jatkoi Urhon veren imemistä. Dimmu Dil-Vilya olivat siirtyneet happo- ja kylmäpalloihin... KYLMÄPALLOIHIN! Dil-Vilya ei näet muistanut, että kylmäpallon halkaisija oli kaksi kertaa niin suuri kuin happopallon, ja kun Dimmu onnistui tähtäämään pallonsa siten, ettei se vahingoittanut maassa makaavia ryhmän jäseniä, Dil-Vilya tähtäsi samaan paikkaan tarkoituksenaan osua vain naukuhuuliin. Toisin kuitenkin kävi.
Itse asiassa Dil-Vilyan kylmäpallo oli noiden kolmen epäonnisen seikkailijan pelastus. Kylmäpallo tuhosi yhden naukuhuulen kaulan välittömästi, ja toinen kaatui kylmyydestä ylipäänsä. Ei sikäli: Gilinin lonkka murskaantui iskun voimasta, Paldamir sai pieniä paleltumia, Urho otti lisää vahinkoa jo ennestään massiivisen vahingon lisäksi, ja saipa jopa Dimmu hieman kokea kylmää. Toisaalta yksinäinen naukuhuuli saatiin suht' nopeasti maahan. Ketään ei kiinnostanut Urho, sillä kaikki luottivat parantajan kykyihin. Sen sijaan kääpiö palautettiin tajuihinsa heti kunhan Paldamir sai pudisteltua päänsä selväksi. Muutaman minuutin päästä Urhokin avasi silmänsä.
[Pahimmillaan Urhon sielu oli ollut irti ruumiista 4 kierrosta. Kesti hetken ennenkuin hän sai kaikki haavansa suljettua, ja siinä vaiheessa hän oli lähes 50 kestopistettä alle Ruumiinrakenne-arvonsa. Ei hänellä kuitenkaan ollut suurta hätää, sillä hän sai melko nopeasti riittävästi pisteitä sielun palauttamiseksi. Lähellä kuitenkin koko homma oli. Jos naukuhuuli olisi onnistunut imemään vielä pari kierrosta, ei hänellä olisi ollut mitään mahdollisuuksia. -- GM ja Urhon huom.]
Ketään ei huvittanut enää jäädä tutkimaan paikkaa yhtään enempää. Dil-Vilya oli käyttänyt lähes kaikki mahtipisteensä, ja Dimmukin oli kuluttanut niitä todella paljon. Puhumattakaan siitä, että oli enemmän kuin todennäköistä, että ainakin joku palloloitsuista tai vasamaloitsuista oli kajahtanut kauas. Niin pian kuin mahdollista päätettiin siirtyä jälkiä takaisin maanpinnalle. Kääpiötä retuutettiin varsin epämiellyttävästi, mutta vaihtoehtojakaan ei ollut. Kyläläiset olivat saaneet köysitikkaat, joten pian kaikki olivat ylhäällä. Dimmu vielä avusti toimintaa lennättämällä osan porukasta.
Kyläläiset odottivat uutisia ja katsoivat seikkailijoita kunnioitus ja ihmetys kasvoillaan. Joku oli tajunnut ottaa yhden naukuhuulen pään mukaan ylös, ja kun ryhmä lupasi vielä palata tutkimaan loput, kyläläiset olivat tyytyväisiä. Heille järjestettiin ruokaa ja juomaa ja huoneet. a href="urho.htm">Urhokin lupasi parantaa kääpiön, kunhan ensin olisi käynyt muun ryhmän kanssa alhaalla vielä kerran. Yöllä kukaan ei jaksanut juhlia, vaan kaikki painuivat pehkuihin opastaen kyläläisiä varoittamaan kaikesta epäilyttävästä. Aamu kuitenkin sarasti ilman hälytystä. Ensimmäiseksi aamulla Urho kävi siirtämässä yhden kääpiön vielä parantamattomista vammoista itseensä, ja kertoi muille, että paranemiseen saattaisi mennä useita tuntia. Kääpiö tivasi, miksei hänen lonkkansa vieläkään toiminut, mutta Urho kärsivällisesti selitti sen vaativan rituaalimagiaa. Seuraavaksi kääpiö tilasi tynnyrillisen olutta huoneeseensa, ja jäi murjottamaan loppupäiväksi.
Aurinko oli jo laskenut, kun Urho oli kunnossa. Hetki pohdittiin pimeällä lähtemisen järkevyyttä, mutta päätettiin lähteä kuitenkin. Ensimmäiseksi päätettiin tutkia se kammio, jossa tavattiin ensimmäiset naukuhuulet. Veden alla lähti käytävä, ja Dil-Vilya kävi sukeltelemassa muutaman kerran tutkien käytävän lopussa olevaa kammiota. Yksi kammion osa oli vedenpinnan yläpuolella, joten Dil-Vilya tutki sen. Mätänevien suokasvien joukosta löytyi kaksi hajonnutta säkkiä (molemmat täynnä hopeakolikkoja) ja hapettunut, reikäinen pronssinen ämpäri. Dil-Vilya ei havainnut magiaa missään esineistä. Hän sukelsi takaisin muiden luo, sitoi repun köyteen, kävi laittamassa kaikki kolikot ja ämpärin reppuun, ui takaisin, ja reppu vedettiin toisten luo. Ilman kenenkään kehotusta Dimmu oli jo tutkimassa, josko joku esineistä, kolikot kenties, hohtaisivat taikuutta.
Kolikot eivät olleet maagisia, mutta ämpäri sen sijaan oli. Sen lumous oli sellainen, että mikä tahansa hevonen, poni, muuli tms. eläin, joka söisi päivän ravintonsa ämpäristä, kykenisi sinä päivänä ylittämään tavallisen maksiminopeutensa "yhdellä asteella" (Peliteknisesti, jos otuksen maksiminopeus olisi 'Dash' eli 5x nopeus, se pystyisikin kulkemaan 6x nopeutta 'Dash':in vaikeudella ja väsymyspistekulutuksella. Edelleen, oli pystyisi juoksemaan kävelyn sijasta koko päivän..). Ämpäri pitäisi vain ensin paikata ja kunnostaa, että siitä itseään kunnioittava hevonen kehtaisi syödä.
Aikansa loottia ihmeteltyään päätettiin tutkia toinen huone, missä oli kohdattu naukuhuulia. Kuinka ollakkaan, sieltäkin lähti vedenalainen käytävä. Kammion nurkassa oleva allas syveni todella nopeasti, mutta urhea haltia Dil-Vilya sukelteli siltikin sinne. Hän tajusi, että pienen syvennyksen jälkeen veden täyttämä käytävä kääntyi loivaan nousuun, ja uituaan niin pitkälle kuin uskalsi hän ei nähnyt muuta kuin vettä. Pääteltiin, että tuo käytävä johtaisi jokeen tai lampeen, ja sitä ei tutkittu enempää. Vielä oli yksi paikka, missä lähti vedenalainen käytävä, joten sinne siirryttiin seuraavaksi.
Dil-Vilya uiskenteli innokkaasti taasen, ja tällä kertaa käytävä oli leveä ja suora. Pian hän pulahti pintaan ison kammion sivustasta, eikä nähnyt kammiossa mitään vaarallista. Tutkiessaan kammiota tarkemmin (hän ei nähnyt takaseinää veden ääreltä) hän havaitsi siellä neljä suurta luurankoa nojaamassa selkä seinää vasten, sekä hyvin kätketyn tuhkauurnan. Yhdellä rangoista oli ruosteinen rintalaatta, kilpi ja leveämiekka ja toinen puristi sormissaan sotavasaraa, jonka kahva oli koristeltu jalokivin. Kolmannella oli mukanaan pieni olkalaukku. Dil-Vilya ei havainnut esineissä mitään maagista, ja niinpä kävi hakemassa Dimmun paikalle. Dimmulle uintimatka olikin vähän vaativampi, mutta mitään varsinaista hätää ei ollut. Hän ei vaan ollut yhtä tottunut uimaan kuin veden ääressä lapsuuden viettänyt Dil-Vilya.
Yhdessä he tutkivat rankojen esineitä uudemman kerran, ja Dimmu havaitsikin, että sotavasara hohti sinisenä. Olkalaukusta paljastui muutama valmisteltu riimupaperi, ilman riimuja tosin. Neljänneltä rangoista löytyi pieni pussi, jossa oli pieni kirja. Kirjan kannessa oli huhmareen kuva, mutta kukaan ei osannut lukea sen tekstiä. Myöhemmin Adunavar kertoi, että se on vanhaa Adûnaicia.
Sotavasara, riimupaperit ja kirja otettiin mukaan, ja tuhkauurnan luukku avattiin. Sisällä uurnassa olikin kaikennäköistä tavaraa. Hienosti koristeltuja koruja, taide-esineitä, kuten lasikynttilöitä, upotuskoristeltuja riipuksia ja kierrettyjä käsivarsirenkaita, sekä erikokoisia ohuita hopealevyjä. Dil-Vilya havaitsi yhden tummemman levyn reunan hohtavan virtausmagiaa. Levy ei ollut iso, mutta se oli todella raskas, ja siinä oli yksi riimu. Dimmu halusi lukea sen, ja luettuaan hän tajusi, että hänet oli ehkä kirottu. Jos niin olisi käynyt, hän ei pystyisi nukkumaan yöllä kunnolla, koska näkisi painajaisia. Kaikki arvokkaan näköiset esineet (mukaanlukien riimulevy) sullottiin reppuun, ja päätettiin lähteä takaisin kylään parantamaan kääpiötä.
Kyläläiset odottivatkin ryhmää Fennric ja Flana etunenässä. Ryhmä alkoi esitellä saamiaan koruja, ja hieman vaisun oloisina Fennric otti selkänsä takaa pussin, jossa oli ryhmän palkkio, 200 hopeakolikkoa... Ryhmä kieltäytyi yksimielisesti palkkiosta (koska kääpiö ei ollut mukana), ja päätti antaa suurimman osan koruistakin kyläläisille. Tästä seurasi tietysti melkoiset juhlat, ja bardi Adunavar esitti illan aikana tarkan kuvauksen tapahtumista. Dil-Vilyan pyynnöstä hän ei kuitenkaan maininnut kuinka kääpiön lonkka murskaantui. Kääpiö itsekin ihmetteli tätä, mutta kun hänen eteensä lykättiin pitkälti yli 100 kultarahaa, hän oli hyvin hiljaa ja onnellisen näköinen.
Urho suoritti rituaalinsa, ja kääpiö oli taas elämänsä kunnossa. Urho sen sijaan olisi muutaman päivän lonkka murskaantuneena, mutta silti päätettiin lähteä kohti Celebannonia, lautturihaltioiden kylää, jossa he odottaisivat Thranduilin audienssia. Matkaan lähdettiin jokiveneellä, ja perille kylään päästiinkin parin päivän kuluttua. Cotstowilaiset veneilijät jättivät ryhmän Celebannonin laitureille ja lähtivät takaisin kyläänsä. Ryhmä sen sijaan tutki kylää uteliain silmin...
Jatkuu seuraavassa osassa kunhan pelataan taas.
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Tuukka Kotiranta ("Parantelua") ja GM Mikko Kakkonen ("Haltiat + diplomatia = mahdotonta?", "Ihan lyhyt välipysähdys" sekä "Suokaasuja, vesisyvänteitä ja himoloottia").