Uudisraivaajat 18
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Voiko noin pieniä lyödä?
Oven takaa paljastui noin yhdeksän metriä pitkä käytävä jonka seinät oli kaiverrettu näyttämään siltä kuin ne olisivat muurattu tiilistä. Käytävän toisesta päästä löytyi samanlainen ovi kuin luolan suuaukolta, tämäkin liukui alas kun Arwen kosketti sitä. Ovi avautui suunnilleen kolmekymmentä metriä halkaisijaltaan olevaan pyöreään huoneeseen jonka keskellä olevan korokkeen päällä oli yksinäinen arkku. Arkun ympärillä kulki tutun näköinen hopealankaviritelmä ja seinillä oli neljä lain-ikkunaa joiden takana näytti olevan aseita ja muuta mielenkiintoista. Ikkunoiden edessä hopealankakehän ulkopuolella oli lattiassa neljä noin metrin halkaisijaltaan olevaa ympyrää joista jokaisessa oli yksi vastaava symboli kuin ovessa.
Neuvoston hautojen arkkitehtuuri ja ansoitus oli jo sen verran tuttua ettei suunnitelman tekeminen ollut ylivoimaista. Joukot ryhmitettiin symbolien ympärille ja Anna menisi havaitsemattomuuskorun avulla hopealankakehän sisäpuolelle arkkua tutkimaan. Taisteluvalmisteluja tehdessä tosin havaittiin että huoneessa loitsujen tekeminen vei normaalia kauemmin ja se söi huomattavan paljon voimia.
Kun kaikki olivat asemissa Anna sorkki arkkua ja sieltä kohosi kovasti pelottavan näköinen haudanhaamu. Niin kovasti pelottava että Agarbas joutui paniikkiin ja ryntäsi ulos luolasta, harmillista vaan että hänen reittinsä kulki hopealankakehän poikki, jolloin lattiassa olevat symbolit vetäytyivät sivuun ja alta nousi näkyviin neljä aseetonta hobittinaista. Siis hä, eihän tuollaisia voisi lyödä?
Kukaan ei oikein tuntunut keksivän mitä nyt pitäisi tehdä. Haamu pyysi ryhmää poistumaan, ja keskusteluun valmistautumaton ryhmä sai vain mokellettua jotain epämääräistä jonka sisältö oli suunnilleen ”Ei lähdetä ennen kuin ollaan saatu aarteesi…” Tämä riitti haamulle hyökkäyskäskyn antamiseen.
Boggo yritti ampua lähintä henkivartijaa lingolla, mutta punapään mollottava katse sai miehen sotkeentumaan aseeseensa ja samalla hetkellä poskeen lävähtänyt avokämmen Bogon lattian tasoon ottamaan lukua. Ainakin ne löisivät takaisi.
Ryhmän onneksi Malanturin sinkoama loitsu sai haamun sekoamaan konsepteissaan ja ryntäämään raapimaan luolan takaseinää ulospääsyn toivossa. Hobittien kanssa taistelukin oli ihan riittävän haasteellista, tyttöset olivat sen verran vilkkaita ettei niihin saanut osumia ja vastaiskut osuivat kipiästi. Elrickiltä murtui käsi ja Arwen potkittiin konttauskuntoon. Lopulta Pain sai lyötyä oman vastustajansa maahan ja tilanne kääntyi hiljalleen ryhmän eduksi. Tällä välin Malantur oli lopulta saanut loitsunsa jälleen vireeseen ja pääsi heittämään sen haamun selkään, ja tällä kertaa kuului vain possahdus kun haamu katosi.
Henkivartijat lopettivat taistelun samalla hetkellä ja kääntyivät katsomaan Malanturia uusia käskyjä odottaen. Wainamrun alkoi paikkailemaan loukkaantuneiden vammoja, ja niitä riitti sen verran että siihen menisikin sitten loppupäivä. Jaloillaan olevat alkoivat tutkimaan huonetta, haamun jäljiltä jäi vain riipus johon oli kiinnitetty punainen miniatyyrivasara. Kun vasara tunnistettiin eogista tehdyksi niin jippii, sillähän sai hajotettua lainlasit ja päästiin aarteeseen käsiksi.
Kuka louharin luo lähteekään
Saalis ja loukkaantuneet vietiin ulos luolasta jotta loitsut saatiin toimimaan kunnolla, myös hobittitytöt otettiin mukaan ja parannettiin. Wainamrunin leikkiessä tohtoria muut ihmettelivät mitä taskuihin olikaan jäänyt [tähän lootlista, ei oikein muistikuvia siitä tai kuka otti mitäkin]. Sigurd otti riipuksella ohjattavan miekan, näin takalinjan miehestäkin saatiin etulinjan taistelija, tai ainakin hänen miekastaan.
Hobittitytöt kertoivat että olivat Kontu nimisestä paikasta kotoisin. Juhliessaan siellä täysi-ikäiseksi tulemisensa merkkipäivää oli paikalle saapunut vankkureilla pitkäpartainen mies joka oli tarjonnut heille juhlan kunniaksi muutaman juoman, ja nyt he sitten olivat tässä. Heillä ei ollut mitään käsitystä ajan kulusta tai kuinka luolaan olivat päätyneet, tai edes siitä mitkä heidän nimensä olivat, tiesivätpä vain Derniel oli ollut heille hyvä isäntä, ja nyt he olisivat Malanturin palveluksessa. Malanturin harmiksi vain tyttöjen taistelutaidot olivat jääneet luolaan, nykyisillä iskuilla ei mitään Boggoa isompaa hätisteltäisi kauemmaksi. Sen verran eläväisesti tytöt kuitenkin toivat mieleen aikanaan Garethissa vaikuttaneen Maustetytöt nimisen laulu- ja soitinyhtyeen että heille annettiin nimiksi Ginger, Posh, Scary ja Baby.
Kun kaikki oli saatu jaloilleen jatkettiin matkaa kohti lohikäärmeen luolaa. Mentiin saman salakäytävän aukolle jota aikanaan oli käytetty, se oli odotusten mukaan sorrutettu. Sortumaa tutkimalla selvisi kuitenkin ettei Malanturin tarvitsisi tehdä kuin muutamia metrejä lisäkäytävää jotta luolaan jälleen pääsisi. Kun aukko oli valmis lähtivät Boggo ja Anna Sigurdin sauva aseenaan tutkimaan käytävää, ja kun he olivat arviolta noin sadan metrin päässä arvioidusta pesän paikasta alkoi sauvan päässä oleva jalokivi hehkumaan, joku olisi kotona.
Alhaalla alkoi neuvonpito, ja pitkän jankkaamisen jälkeen lopputuloksena olisi se että Drul ja Elric lähtisivät kahdestaan tapaamaan lohikäärmettä, heille annettiin tarpeettomaksi käynyt mutta arvokas esine lahjaksi vietäväksi ja suunnitelmana oli vaihtaa suoritettava tehtävä vastineeksi Vuoren Sydämestä. Timanttia taas tarvittaisiin jotta Elric saisi takaisin pimentohaltioiden keskuudessa menettämänsä valta-aseman. Jos tämä ei riittäisi he voisivat pelata kortin lohikäärmeen tyttären olinpaikasta. Muut jäisivät odottamaan turvallisen matkan päähän, paikkaan jota Elric ja Drul eivät tietäisi jotteivät voisi sitä myöskään lohikäärmeelle paljastaa. Sitten sovittiin vielä merkit kuinka ryhmät löytäisivät aikanaan toisensa.
Pääosa ryhmästä siirtyi metsän uumeniin Drulin ja Elrickin jäädessä savustamaan itseään nuotiolle hajujälkien peittämiseksi, mutta antaa Drulin kertoa omin sanoin:
”Mitähän kaikkea sitä vielä joutuu tekemään että pääsee täältä saarelta pois. Lohikäärmeelle juttelemaan, mitähän tästäkin seuraa..
Lähdimme joka tapauksessa Elricin kanssa kiipeämään vuoren rinnettä viimeistellen tarinan yksityiskohtia, mutta sen verran pelko vaanii mielissä että keskittyminen alkoi olla vaikeaa. Mutta pysytään vaan suunnitelmassa ja kävellään pää pystyssä luolaan, tervehditään kohteliaasti ja kehaistaan vähän, niin kuin Sigurd neuvoi. Oho siinä se nyt on, nuo silmät vaan hehkuvat kaikkea muuta kuin lempeyttä, ja muutama pikkupentukin löytyy ”grmmh, anteeksi että häiritsemme..” Onneksi hän on armeliaalla tuulella ja antaa meidän ojentaa lahjamme ja kaupan päälle kertoa loistava tarina pimentohaltijoiden valtataistelusta. Mielenkiintoista väkeä kyllä nuo pimentohaltijat…
Tarina upposi kuin veitsi voihin, Vuoren Sydämen saadaksemme meidän täytyy vain selvittää varastetun pennun ja äidin kohtalo. Noh eiköhän me keksitä joku hieno jatkokertomus..”
Kuinka vedättää lohikäärmettä?
Kun Drul ja Elric olivat saaneet tarinansa kerrottua ryhmälle alkoi taas tavaton arpominen mahdollisista vaihtoehdoista. Päädyttiin kuitenkin lähtemään tapaamaan Inia, matkallahan olisi aika keksiä loistavia ja vielä parempia suunnitelmia. Reilun viikon mittaisella matkalla pohjoiseen ei mitään erityisempää sattunut.
Inin luola näytti ulkopäin samalta kuin siellä viimeksi käydessä, joten Malantur teki taas seinään reikiä ja ryhmä meni sisään. Boggo toimi puhemiehenä ja tervehdysten vaihdon jälkeen päästiin asiaan. Ensimmäisenä Inille kerrottiin että ryhmä on tavannut hänen isänsä ja tämä haluaisi kovasti tavata tyttärensä jotta saisi hajonneen perheensä jälleen kokoon. Ini ei tälle ajatukselle kuitenkaan lämmennyt koska pelkäsi isänsä tappavan hänet heti nähdessään. Aika yllättävää.
Joten salamyhkäisyyden sankarit keksivät kerrassaan nerokkaan tuuman; Inin pitäisi lavastaa oma kuolemansa ja paeta pohjoisille vuorille piiloon isänsä vihaa. Tämä ajatelma menikin yllättäen lävitse, joten alkoi vimmattu yksityiskohtien virittely, ja pessimistien loputon tajunnanvirta siitä kuinka monella eri tapaa tämäkin voisi mennä pieleen.
Suunnitelmaksi siis muodostui seuraava: Ini tuhoaisi luolaansa, vuodattaisi sinne vertaan ja raapisi ihostaa suomuja, ottaisi vain osan aarteestaan lentäisi pois. Ryhmä ottaisi jäljelle jääneestä aarreläjästä muutamia esineitä sekä suomuja todisteeksi siitä että olivat löytäneet Inin luolan, mutta että jäljistä päätellen se oli ryövätty ja lohikäärmeen ruumis viety pois luolasta. Ja tämän näköisenä isukki myös luolan löytäisi jos joskus tulisi tutkimaan paikkoja. Wyrin ruumiin he puolestaan olivat löytäneet Elrickin tiedustelijoiden avulla, ja tämän ruumiista muutama suomu olikin vielä kannossa mukana todisteeksi. Ja näin sitten tehtiin.
Ja taas samaan luolaan vieraisille
Paluumatkaa vanhemman lohikäärmeen luolalle tehtiin hyvin hitaasti jotta aikaa kuluisi sen verran että luonnostellun tarinan yksityiskohdat voisivat pitää paikkansa, aika paljon virstoja kuitenkin olisi kuljettavan jos myös Wyrin ruumis olisi samalla reissulla löydetty. Oikeasti sinne ei haluttu lähteä jottei lohikäärmeen huomiota vedettäisi Bogon linnoitukseen, Wyrin ruumishan oli ihan niillä kulmilla.
Lohikäärmeen vuoren juurella tehtiin samat varotoimenpiteet kuin muutamia viikkoja aiemmin ja sitten Drul ja Elric lähtivät kipuamaan kohti vuoren rinnettä:
”Asioiden pitäisi olla helpompia toisella kerralla, mutta tälle vuorelle kiipeäminen tuntuu varmasti aina yhtä kaamealta. Mutta miksei mieli tuntuisi raskaalta, taskussa on muuta suomunpala ja tarina joka silti tuntuu kovin heppoisalta vaikka sitä on kaksi viikkoa hiottu leirinuotioilla jokaiselta mieleen juolahtaneelta kulmalta. Niillä sitten pitäisi saada itselleen timantti lohikäärmeen aarreläjästä, helppoa.
Kun astumme jälleen sisään luolaan hänen silmissään välähtää yllätys. Ei varmaankaan uskonut meidän tulevan takaisin, tai kuten hän sen ilmaisi ”olette varmasti rohkeimmat tai tyhmimmät pikkumiehet jotka olen koskaan tavannut”. Sitten hän antaa meidän esittää asiamme.
Ja taas se nielaisi syötin, ja todellakin antaa meille valtavan timantin. Täytyy myöntää että ei tarinassamme loppupelistä paljon aukkoja ollutkaan. Vuoren Sydän saatiin kyllä epäilyttävän helposti, no enpä valita. Tietysti tässä vaiheessa jo alkaa ahdistamaan tieto että tänne pitäisi palata kolmen kuukauden kuluttua mukanaan tieto siitä kuka tappoi Wyrin ja Inin, mutta nyt jaksa murehtia sitä, tyytyy vaan olemaan onnellinen että on edelleen hengissä.
Lähdemme palaamaan ryhmän luokse Vuoren Sydän viitan sisään käärittynä, on aikaa vähän miettiä. Jaksaakohan siihen jatkotehtävään panostaa, tosin onhan se jo puoliksi tehty kun kävimme ”tutkimassa” linnakkeen jo aikaisemmin... Kuinkahan pahasti lohikäärmeet suuttuvat pienestä huijauksesta, ehkäpä tenttaan vielä Sigurdia”.
Se onnistui sittenkin
Kun Drul sai kertomuksensa päätökseen ja veti kimaltelevan timantin viittansa kätköistä innostus ja onni valtasi ryhmäläiset, uskomatonta että tämä oli toiminut. Vai oliko kaikki mennyt sittenkin liian helposti, missä oli koukku? Timantista kukaan ei pystynyt sanomaan muuta kuin että se oli valtavan kokoinen timantti. Ja olihan tässä vielä lohikäärmeen antama lisätehtävä, mutta kun vedätyksen makuun oli päästy niin kierot mielet alkoivat jo punomaan uusia juonia. Mikä olisikaan hienompaa kun saada lohikäärme suuntaamaan kostoiskunsa puolison ja tyttären menetyksen takia Zenonia ja tämän joukkoja vastaan…
Painin silmät kiiluivat kun hän siirsi timantin oman reppunsa suojiin ja hoputti ryhmän marssille kohti Bogon linnoitusta. Kohta esiäidit saisivat elämän. Matka linnoitukselle oli raskas ja tylsä. Ei edes Maustetyttöjen jatkuva pölpötys jaksanut enää piristää marssin puuduttamia mieliä.
Synnytystuskia
Bogon linnoituksella vartijat huomasivat lähestyvät ryhmän ja alaovella oli Algor vastassa normaaliakin enemmän täpinöissään. Jotain oli taas sattunut. Kun kohteliaisuuden vaatimat muodollisuudet oli hoidettu veti Algor ryhmän sivuhuoneeseen kertoakseen mikä hänen sydäntään painoi. Sitä ennen Pain päätti kuitenkin lohduttaa miestä ja veti Vuoren Sydämen repustaan. Algor meni hiljaiseksi, mutta ei ihan riittävän hiljaiseksi. Hän kertoi että pojat olivat taas vähän tutkineet kirjoja ja selvisikin että jotta Vuoren Sydäntä voitaisiin käyttää herätysrituaalissa se pitäisi ensin jauhaa, joten se aiemmin palasina tuotu timantti olikin ihan kelpo tavaraa. Se oli kohtuu kylmän rätin läpsähdys vasten kasvoja, mutta eihän siinä mitään, ihan pikkuvaivallahan näitä kiviä käy pitkin maita ja mantuja etsimässä… Katseista päätellen moni unelmoi tunkevansa timantin jonnekin minne aurinko ei paista.
Mutta eihän homma tietysti pelkällä timanttijauheella toimisi, tarvittaisiin myös kuninkaallista verta. Tämän kuullessaan Vapaiden Kansojen Valtakunnan Kuningas Boggo Ensimmäinen oli jo repimässä ranteitaan auki mutta kääpiöpapit olivat kovasti sitä mieltä että veren pitäisi olla vähän sinisempää kuin mitä itse itsensä kruunauttaneen hobitin suonissa virtasi. Sitten Elric röyhisti rintaansa ja ilmoitti olevansa vanhaa kuninkaallista sukua. Epätoivon saattoi lukea kääpiöpappien silmistä heidän lähtiessä kellareihin pohtimaan näitä vaihtoehtoja.
Illallisen yhteydessä Boggo ratkoi Algorin ja muiden eteen tuomia hallinnollisia ongelmia, mitään hälyttävää ei ollut ilmaantunut ja varustelutyöt mahdollista hyökkäystä silmällä pitäen sujuivat suunnitelmien mukaan. Cülindé oli edelleen yhtenä palasena, vaikka vatsa jo kovin pompottikin. Laskettu aika olisi seitsemän viikon kuluttua, joten niihin aikoihin olisi ainakin Wainamrunin sitten syytä ilmaantua paikalle. Malantur vapautti Maustetytöt henkivartijan vastuusta ja nämä päättivät jäädä linnakkeeseen.
Illallisen jälkeen aikaan kääpiöpapit ilmoittivat että Elrickin veri kelpaisi heidän tarkoituksiinsa, hän ja Pain voisivat seurata heitä kellarissa pidettävään rituaaliin, mutta muilla sinne ei olisi mitään asiaa. Ja taitaakin jäädä ryhmältä ikuisiksi ajoiksi pimentoon mitä siellä tapahtui.
Mutta aamulla valtaistuinsaliin marssitettiin seitsemän valkeapartaista kääpiönaista joilla oli tumma pimentohaltioiden iho. Algor sai mutistua vain ”Eihän tässä näin pitänyt käydä, eihän tässä näin pitänyt käydä…” Muut eivät oikein tienneet itkeäkö vaiko nauraa.
Ryhmä esittäytyi esiäideille ja kertoi heille pitkän kaavan kuinka olivat tulleet Saarelle, mitä siellä tehneet ja kuinka vaivoja säästämättä olivat herättäneet kunnianarvoisat Äidit jotta nämä voisivat suojella täällä olevaa kääpiöyhteisöä, ja linnoitusta siinä ohella. Itsestään äidit eivät kertoneet oikeastaan mitään, mutta lupasivat seuraavana aamuna näyttää miten kykenisivät linnoitusta auttamaan.
Täyttäkää maa
Aamiaiselle esiäidit marssittivat perässään seitsemän tummaihoista kääpiösoturia, joissa oli havaittavissa vain hiuksenhienoja persoonallisia piirteitä, muuten näyttivät samalta massalta. Hienoa, vampyyrien herättäminen on yksi arveluttava juttu, vaan mahtaako Saaren peittäminen kääpiöilläkään ihan viisasta olla…
Kääpiöiden ohjaaminen töihin jätettiin Algorin huoleksi ja alettiin pohtimaan mitä sitten tehtäisiin. Algor esitti toiveena että kylmäahjo olisi kiva juttu, sitten tälle kasvavalle armeijalle voitaisiin tehdä kunnon aseita. Joo, mutta kun Eolin juttusille meneminen ei tuntunut vielä hyvältä ajatukselta, ainakaan jos aiheena olisi vain lisätavaran pyytäminen. Kun karttaa tutkittiin ja mietittiin minne olisi jätetty helposti noudettavissa oleva asevarasto kääpiöarmeijan tarpeisiin iski silmään että linnakkeen itäpuolista aluetta ei oltu tukittu kovinkaan pitkälle, sieltä voisi löytyä tarvikkeita ja lisää elintilaa kasvavan valtakunnan tarpeisiin…
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen Heikki Jokinen.