Uudisraivaajat 36

[Edellinen osa] [Seuraava osa]


Juhlavalmisteluja ja hämäriä sopimuksia

Suureen päivään oli nelisen viikkoa, kun linnakkeen kaikki merkittävät, ja suuri osa vähemmän merkittävistä, henkilöistä oli kokoontunut kuulemaan Jurin selvitystä turnajaisten ja hääjuhlallisuuksien valmistelujen etenemisestä. Kaikki tuntui olevan valmiina suurta juhlaa varten.

Kuninkaan pieni neuvosto jatkoi vielä tarinointia muiden poistuttua. Turnajaisten katsomossa olisi neljä kolmen hengen pöytää, äänettömyyssuojalla varustettuna, jossa Bogon ritarit voisivat isännöidä valittuja vieraita. Sir Sigurd isännöisi Galadrielia ja Colomboa, tarkoituksenaan saada nämä liittymään yhdessä samaan rintamaan Zenonin ja lohikäärmeiden muodostamaa uhkaa vastaan. Sir Wainamrunin puolestaan pitäisi onnistua värväämään Cúlindë ja Arwen Lohikäärmesurmaajien Veljeskuntaan, heidän puolisonsa seuraisivat sitten kyllä perässä. Sir Malanturin tehtävänä olisi onkia Draculalta ja Jarlaxlelta mahdollisimman paljon tietoa mantereen tapahtumista, ja pohjustaa maastoa niihin vaikuttamiseksi. Siinä puhuessaan Boggo raapi kaulaansa, vihjaten Sir Malanturin mahdollisesta henkilökohtaisesta kiinnostuksesta siitä kuinka Draculan tyttäriensä etsinnät sujuivat. Eölin puolestaan pitäisi kalastella Indielilta ja Súlkanolta paljastavia yksityiskohtia Varjokansasta, ja siinä samalla voisi hienovaraisesti vihjata Súlkanolle että Jel’Na rouva oli hyvin lähellä Smeagolin muistin palauttamista, ja kuninkaan temperamentin tietäen kaikille olisi varmasti parasta jos Súlkanon versio tapahtumien kulusta vastaisi hobitin mielestä löytyvää tarinaa. Tosiasiassa Jel’Na ei ollut edennyt asioissa yhtään, tuleva kuningatar oli pitänyt hänet kovin kiireisenä juhlakoristelujen kanssa.

Jel’Nan tehtäväksi turnajaisten aikana oli mennä kansan pariin, erityisesti alueelle jossa turnajaisten jälkeen oli markkinat ja kansanjuhlat, ja selvitellä minkälaista väkeä juhlavieraiden vanavedessä paikalle oli saapunut kojujaan pystyttämään. Ambon ja Shaun edustaisivat Bogon värejä turnajaisissa, julistetun 100 kultarahan palkinnon lisäksi, jos jompikumpi heistä voittaisi, olisi tiedossa ritarin arvonimi ja kunniatehtävä olla Bogon Kuninkaan Kaartin ensimmäinen päällikkö.

Muiden poistuttua Boggo ja Drul jäivät vielä supattelemaan jotakin. Boggo halusi Drulin ja tämän salaisen palvelun seuraavan herkeämättä oletettavasti paikalle saapuvaa Jarlaxlea. Lisäksi, Colombohan oli viimeksi vieraillessaan kertonut että Paavi Francisin miehet olivat mantereella kivittäneet kuoliaaksi Adravia palvoneen munkin, tätä samaa Adravia palvoi Äiti Amma. Soluttautumalla Amman järjestöön olisi varmasti mahdollista saada tietoa mantereesta. Ritarin arvonimeä vilauteltiin Drulin silmien edessä palkkiona mahdollisesta onnistumisesta.

Yömyssyä nauttiessaan Boggo ja Sir Sigurd hahmottelivat turnajaisten avajaispuhetta, ja jotenkin ajatus siitä kääntyi prinssi Tyrionin koulutukseen, ja siihen ettei Saarelle oltu vielä saatu minkäänlaista opiskelumahdollisuutta luotua. She-Ruinista löytyisi tiloja vaikka millaiselle kampusalueelle, harmi vaan että se oli täynnä epäkuolleita. Toinen sinällään aiheeseen liittymätön harmi oli Adrian joukkoineen. Joten voisiko nämä kaksi harmia saada tuhoamaan toisensa? Siitä joka tapauksessa tuli Sir Sigurdin tehtävä, ja palkkioksi onnistumisesta She-Ruiniin perustettaisiin hänen nimeään kantava koulu Boggostoliiton Diplomaateille.

Seuraavana aamuna, kuten oli sovittu, Sir Malantur ja Boggo tapasivat Elmerin työpajan edessä. Sir Malantur sai kantaakseen Bogon puulohikäärmeen yllä olleen koukuin varustetun köysikiepin. Matkalla kohti Inin luolaa kaverukset miettivät parasta tapaa ilmaista lohikäärmeelle uutinen siitä että hänestä oli juuri tullut orpo. Sellaista ei tullut mieleen, ja eikä lopulta ollut tarpeenkaan, sillä luola oli tyhjä. Boggo jätti luolaan köysikiepin, Kuparinpunaiselta otetun suomun, yhden surmatun lohikäärmeen luolasta otetun kultakolikon ja kaksi paperinpalaa, toisessa oli Sir Sigurdin piirros lohikäärmeellä ratsastavasta Jaskasta, toisessa Bogon ihan itse kirjailema teksti:

Olet nyt orpo. Olet nyt yhden velkaa. Terveisin, Boggo

Voiko sitä enää kauniimmin ilmaista? Paluumatkalla pojat pääsivät asian ytimeen. Kauan sitten, Boggo oli syönyt yksisarvisen lihaa, ja sen jälkeen tajunnut oppivansa tiettyjä asioita paljon nopeammin kuin hänen oikeastaan pitäisi. Harmi vaan että melko hyödyttömiä asioita. Voisiko sitä lihaa oikein valmistamalla saada kyvyn oppia nopeasti asioita joita oikeasti haluaa oppia? Esimerkiksi surmaamaan lohikäärmeitä niitä veljeskunnan ihmeellisiä iskuja ja huutoja käyttäen. Sir Malanturin tehtäväksi jäi saattaa yhteen kaksi henkeä joilla yhdessä olisi halua ja mahdollisuus saada tämä toimimaan, Rordon ja Nostarieth. Kun Boggo saisi syödäkseen yksisarvisen lihaa joka nopeuttaisi hänen Iskujen oppimiskykyä, palkinnoksi Sir Malantur voisi vaalita Saaren asumattomista osista 50 x 50 mailin kokoisen alueen, Sir Malanturin Luonnonpuiston, ja kasvattaa siellä rauhassa elikoitaan ilman yhdenkään kuninkaallisen riistanvartijan väliintuloa.

Turnajaispäivä

Vieraita saapui pitkin turnajaisviikonloppua edeltävää viikkoa, ja heitä majoitettiin joen varsilla oleville leiripaikoille, majataloihin, ja arvovieraiden tapauksessa linnakkeelle. Bogon valmistautuessa avajaispuheeseensa kutsuvieraista Indiel ja Jarlaxle loistivat poissaolollaan. Súlkano oli jo aiemmin toimittanut Bogolle Indielin kirjoittaman kirjeen, jossa tämä kaunissanaisesti selitti poissaoloaan.

Menestyksekkään avajaispuheen jälkeen, juuri kun Juri alkoi selittämään turnajaisten sääntöjä, paikalle saapui kovaan ääneen myöhästymistään anteeksi pyydellen Jarlaxle. Boggo tunsi kuinka Rakelin ote hänen käsivarrestaan tiukkeni hobitin nähdessä pimentohaltian. Turnajaistehtävä oli selvittää mahdollisimman nopeasti läpi rata tuhoten siellä olevat esteet. Rata koostui risteilevistä erisyvyisistä juoksuhaudoista, ja neljästä erivärisiä lohikäärmeitä esittävästä maalitaulusta. Lohikäärmeitä tuntevalle jokaisen väri paljasti kohteen heikkouden, jonka tietämällä tehty vahinkoa oli huomattavasti vakavampi. Jos osuma ei tiputtanut maalitaulua, ne iskivät vastaan. Yksi kerrallaan Juri kuulutti kilpailijoita radalle, muut olivat odottamassa paikassa josta ei nähnyt kisapaikalle.

Yleisö sai nähdäkseen monta loisteliasta suoritusta, hötkyilyjä tiukassa paikassa, verta maalitaulujen onnistuneiden vastahyökkäysten seurauksena, aseiden tuhoutumiseen päättyneitä suorituksia ja voiton uhoa. Vedonlyöntitilastoissa korkeilla kertoimilla rankattu yllättäjä, Algorin kääpiöihin kuuluva soturi Bandekar, nappasi lopulta voiton lähes täydellisellä suorituksellaan. Jarlaxlen edustajana kisaan lähtenyt voitonvarma ennakkosuosikki, ja jokaisen mieskatsoja märkä päiväuni, pimentohaltianeito Alluriel, jäi viime hetken kompuroinnin ylimääräisen, odottamattoman ja erittäin vaikean akrobatiaesityksen (PJ huom.) takia toiselle sijalle. Ryhmän jäsenten välisessä Ambon pieksi Shaunin, mutta molemmat olivat kaukana ihan kärkisijoista.

Kisan kuluessa Rakel kuiskutteli Bogon korvaan miksi oli niin säpsähtänyt nähdessään Jarlaxlen. Rakelin versio näiden kahden kohtaamisesta oli kovasti erilainen kuin silmälappua kantavan pimentohaltian.

He joutuivat örkkien väijytykseen, ja heidät kaikki sidottiin tasangolle ja jätettiin siihen makaamaan. Rakel ei ymmärtänyt örkkien puheesta mitään, mutta pian heidän aikeensa kävi ilmi. He hakkasivat hänen ryhmänsä tajuttomaksi, ja pieksivät häntäkin, ja lähtivät viemään häntä jonnekin pois jättäen hänen tajuttomat kumppaninsa tasangolle virumaan lujasti sidottuina. Samaan aikaan hän kuuli kaukaista suden ulvontaa. Örkit naurahtivat ja puhuivat jotain hilpeästi toisilleen, ja tuuppasivat Rakelin kävelemään.

Rakel jo ehti miettiä, että näinkö tämä kaikki päättyy; minä joudun örkkien mukana johonkin luolaan ja ryhmäni joutuu suden suuhun. Juuri kun hän oli alistumassa kohtaloonsa, ja kuulleessaan, kuinka sudet haukahtelivat suurin piirtein siellä, minne hänen ryhmänsä oli jäänyt, jokin valtava lentävä olento laskeutui taivaalta aivan örkkien päälle. Se ei ollut lohikäärme, vaan pikemminkin jättiläiskokoinen haukka. Sen selässä oli synkkäilmeinen pimentohaltia leveälierinen musta hattu päässään, ja käsissään tikarit. Rakel ei nähnyt selvästi tapahtumia, mutta haltia tuntui liikkuvan epäinhimillisen nopeasti ja olevan useassa paikassa yhtä aikaa. Hänen oikea kätensä pumppasi heittotikareita örkkeihin uskomattomalla osumatarkkuudella. Ei mennyt kauaa, ennenkuin hengissä olevat örkit joutuivat pakokauhun valtaan tämän hämmästyttävän haltian, ja hänen hämmästyttävän ison lintunsa vimman takia.

Kun haltia surmasi vakavasti haavoittuneen örkin keskusteltuaan tämän kanssa ensin lyhyesti, esittäytyi hän Jarlaxleksi, ja hän sanoi olleensa iloinen tavatessaan Rakelin. Kun Rakel kysyi ryhmästään, Jarlaxle totesi, että ”minun kumppanini pelastavat heidät, älä huoli”. Heidän keskustelleessaan Rakel näki, kuinka valtava haukka kutistui, kunnes se oli normaalin kokoinen, ja asettautui istumaan Jarlaxlen hatun päälle, ja menevän siihen makuulle. Yhtäkkiä koko lintua ei enää ollut, vaan Jarlaxlen hattuun oli tullut iso sulka, joka näytti siltä kuin se olisi aina ollutkin siinä. He lähtivät palaamaan takaisin örkkien jälkiä, kohti sitä paikkaa, missä Rakelin ryhmä oli. Heidän kävellessään Jarlaxle sanoi, että ”nämä olivat Dúramaelin värväämiä örkkejä; miksiköhän hän on sinusta kiinnostunut?”. Rakel ei osannut kertoa syytä, mutta myönsi olleensa menossa tiedustelemaan Kuunkiven linnaketta.

Jarlaxlen ryhmä aukoi Rakelin kumppaneiden siteitä, ja sitoi heidän vammojaan heidän saapuessaan sinne. He päättivät viettää loppuyön yhteisessä leirissä Jarlaxlen sanojen mukaan ”molempien yhteisen edun vuoksi”. Aamulla molemmat saisivat jatkaa matkaansa kuten haluaisivat. Jarlaxlella oli tusinan verran haltioita mukanaan.

Aamunkoiton aikaan, juuri ennen auringonnousua, leiri kuitenkin herätettiin valmiuteen lähestyvien hyökkääjien takia. Jarlaxle ja Rakel huomasivat kuitenkin pian, että heillä oli vastassa ylivoimainen vihollinen. Hyökkääjiä oli yli sata, ja mukana oli lisäksi lentäviä petoja, jotka tunnistettiin manticoreiksi. Jarlaxle sanoi Rakelille, että suojaisi tämän henkeä omansa kautta, mutta ei voisi taata hänen ryhmänsä henkeä. Olkoon niin, sanoi Rakel. Jarlaxle keskusteli jotain örkkien johtajan kanssa, mutta tästäkin huolimatta örkit pieksivät Rakelin toverit. Häneen ne eivät koskeneet.

Tämän jälkeen Rakelin muistikuvat ovat hyvin sekavia; heidät huumattiin, ja marssitettiin johonkin; hän muistaa välähdyksenomaiseksi, kuinka Jarlaxle on taka-alalla Dúramaelin katsoessa Rakelia vihasta leiskuvin silmin ja sivaltaessa tätä kasvoihin. Sen jälkeen Rakel muistaa örkin kammottavan pahanhajuisen hengityksen, kun se lähestyi häntä tehdäkseen … kauheita asioita. Seuraavaksi hän muistaakin Bogon ja ryhmän...

Bandekarin saatua palkintonsa Juri kuulutti että seuraavaksi esiintyisi Boggostoliiton Kääpiöarmeijan Kuoro, yleisö saisi kuulla kantaesityksen Kuningaskunnan synnystä kertovan eepoksen nimeltä Boggostoliiton Hymni. Ajatus kääpiökuorosta sai osan yleisöstä pyrskähtämään vaivoin tukahdutettuun nauruun, mutta hymy hyytyi heidän kuullessaan kuoron kolmiäänisen taidonnäytteen joka kuului näin:

Boggostoliiton hymni


Oi suuri ja mahtava Boggostoliitto
Sun synnytti muinainen Garaninmaa
Sun luonut on kuninkaamme rautainen tahto
Sun mahtis on säilyvä aikojen taa

Oi rakas Johtaja
Sun puolestas ma kuolla saan
Ylevyytes meit yhdistää
Sun kanssasi ma kuljen vaan
Sun seurastas ma voimaa saan
Lippusi liehuu iäti

Suurin on Boggo hän johtavi meitä
Viisain on Sigurd vallan kunniaksi
Heit auttavi Malanturin luontainen vaisto
Ja Wainamrun kieltää kuoleman ain

Oi rakas Johtaja
Sun puolestas ma kuolla saan
Ylevyytes meit yhdistää
Sun kanssasi ma kuljen vaan
Sun seurastas ma voimaa saan
Lippusi liehuu iäti

Keskeltä myrskyn me Saaremme saimme
Kuin myrsky tää valta on voittamaton
Maailman myrskyissä rakkain on meille
Boggostoliiton armollisuus

Oi rakas Johtaja
Sun puolestas ma kuolla saan
Ylevyytes meit yhdistää
Sun kanssasi ma kuljen vaan
Sun seurastas ma voimaa saan
Lippusi liehuu iäti

Kuka olisi uskonut että Ambonin karskin soturikuoren alla sykkii herkän runopojan sielu?

Ennen markkinahumua ryhmä kokoontui vielä linnan saliin keskustelemaan päivän tapahtumista. Mutta sitä ennen yleisön joukosta löydetty Pain sain lopulta ansionsa mukaan, ja Boggo löi hänet Sir Painiksi, luovuttaen kaapunsa kätkössä olleen mitalin hämmentyneelle kääpiölle.

Pikkupöytien keskustelijoista Sir Wainamrun ilmoitti että hänen osuutensa on lähestulkoon varma nakki, sekä Cúlindë että Arwen tulevat jollain aikavälillä liittymään veljeskuntaan. Eöl ja Súlkano olivat sortuneet tarinoimaan taikaesineiden tekemisestä tarkkuudella joka kiinnostaa vain, no, taikaesineiden tekijöitä. Sir Sigurdin mukaan Colombon ja Galadrielin välillä oli tapahtunut lievää lähentymistä, mutta mitään papereita he eivät vielä olleet valmiita allekirjoittamaan. Sir Malanturin mukaan Dracula ja Jarlaxle tunsivat toisensa jo entuudestaan, ja heillä molemmilla oli sekä tietoa että kykyä toimia mantereella, mutta taaskaan mitään täsmällistä ei oltu puhuttu. Mielenkiintoisin tiedonpala oli väite että Hiuksettomien hyökkäykset Wallacea vastaan olisivat bluffia. Suurimmalle osalle ryhmästä jäi kuitenkin vaikutelma ettei Sir Malantur kertonut ihan kaikkea mitä siinä pöydässä oli tapahtunut…

Boggo vetäytyi linnakkeelle valmistautumaan hääpäiväänsä muun ryhmän lähtiessä viettämään iltaa markkinahumuun. Tori oli täynnä monenlaista kauppamiestä, pitkään eristyksissä olleista haaksirikkoisista paljastui ihan uusia puolia heidän tuntiessaan olevansa jälleen normaalin elämän piirissä. Mitään erityisen mullistavaa ei kuitenkaan sen illan aikana tapahtunut.

Tahdotko Sinä?

Kun häävieraat olivat asettuneet paikoilleen kauniisti koristeltuun saliin, astelivat Boggo ja Rakel musiikin soidessa saliin rakennetulle alttarille, jossa Rakelin erityisestä pyynnöstä heitä odotti Äiti Amma. Hän piti vaikuttavan puheen ja seremoniallisten kysymysten jälkeen vihki Rakelin ja Bogon mieheksi ja vaimoksi. Sir Sigurd toimi Bogon uskottuna miehenä, ja antoi tälle sormuksen jonka Boggo pujotti nuorikkonsa sormeen. Seuraavaksi Rakel kruunattiin kuningattareksi, Algorin valitsemat kääpiöt saivat kunnian kantaa kuningattaren kruunun alttarille. Viimeinen osuus seremoniasta oli pikku-prinssin nimeäminen, kaava noudatteli hobittien vanhoja perinteitä. Maustetytöt kantoivat alttarille lapsen, sekä kaksi maljaa joista toisessa oli kessun puruja ja toisessa olutta. Äiti Amma suti olutta ja kessua lapsen jalkapohjiin ja julisti että lapsen vanhemmat olivat hänelle päättäneet antaa nimeksi Boggo Tyrion Kiiltävä.

Ruokailun jälkeen oli vuorossa häälahjojen luovutus. Bogon Ritarit antoivat kuninkaalleen Rakastavan Johtajan Rintamerkin, joka teki kantajastaan, jos mahdollista, vieläkin empaattisemman ja ymmärtäväisemmän lähimmäisiään kohtaan. Súlkano toi mukanaan korillisen kiviä, hänen mukaansa se oli kuuminta hottia haltioiden rentoutumis- ja puhdistautumisalueelta, laite oli Kiuas, oleellinen osa Sauna nimistä kompleksia. Jää nähtäväksi. Muilta vierailta tuli tavanomaisempaa nuorenparin onnen ja lapsenhoitoon liittyvää tavaraa. Sitten Jarlaxle halusi jälleen varastaa näyttämön, yleisöstä kerättyjen vapaaehtoisten kauniiden neitosten avustuksella hän suoritti taikatempun, jonka seurauksena keskelle salia ilmestyi valtavan kokoinen lahjapaketti. Bogon nykäistyä rusetista paketti avautui ja paljasti suuren sylinterin, jonka ympärillä oli ohut hopeiselta vaikuttava kiekko. Jarlaxle selitti että vekotin oli hobittikokoon rakennettu aseistettu lentolaite; heidän omalla kielellään sitä kutsuttiin Unknown Flying 'Obbit eli lyhyemmin UFO. Bogon alahuuli väpätti kun Jarlaxle alkoi luettelemaan laitteen ominaisuuksia. Myös Eölin ilme oli vähintään näkemisen arvoinen.

Tanssin ohessa kuunneltiin puheita, Sir Sigurd oli säästellyt omaa ylistyslauluaan juhlan viimeiseksi helmeksi, mutta valitettavasti niin pitkälle ilta ei koskaan edennyt. Selvästi jo humaltunut Colombo halusi vielä eritoten kohottaa maljaa Bogon kanssa, ja näin tehdessään hänen käteensä ilmestyi tikari jonka hän iski suoraan Bogon sydämeen. Boggo tippui lattialle samaa tahtia Colombon tikarin ja maljan kanssa. Kääpiövartijat ja Sir Malanturin loitsu painoivat Colombon maahan tämän aloittaessa syyttömyyden vuodatuksensa. Bogon onneksi Sir Wainamrun oli lähistöllä ja toimintakykyinen, ja hän siirsi välittömästi kuninkaansa vamman itseensä.

Boggo nousi pystyyn kasvot vihan vääristämänä ja iski tikarinsa Colombon kasvoihin, kymmeniä kertoja useammin kuin miehen tappamiseksi olisi ollut tarpeen. Ritareiden antama empatiakoru ei näköjään ollut vielä ehtinyt lahjapöydältä Bogon kaapuun saakka. Boggo käski riisua ja polttaa Colombon ruumiin, sekä heittää tämän seurassa tullut Cook tyrmään. James toki vannoi tietämättömyyttään koko asiaan kääpiöiden raahatessa häntä kellariin. Sitten Boggo nappaisi Rakelin mukaansa ja vetäytyi mitään muuta sanomatta makuukammariinsa.

Juhlatunnelma katosi samoin kuin palvelijoiden moppaama veri kivilattialta.

Kohtalon poika

Aamulla Galadriel pyysi tuoreen ukkomiehen aamiaisseurakseen. Hän totesi ettei paljon tämän suorempaa sodanjulistusta voi lähettää, ja että haltianeuvosto tulisi apuun, mutta hintana olisi Aulendilin sormus. Heikkona hetkenään Boggo päätti luopua sormuksestaan, mutta sepä ei suostunut hobitin ponnisteluista huolimatta irtoamaan tämän sormesta. Boggo meni jopa niin pitkälle, että levitti vasemman kätensä pöytää vasten, ja valmistautui iskemään tikarillaan sormussormen irti. Mutta hänen tahdonvoimansa ei riittänyt tähän tekoon. Hän laittoi tikarin pois ja poistui paikalta.

Drul ja Shaun yrittivät päästä murhayrityksen taustoihin kiinni kuulustelemalla Cookia, sekä Colombon seurueessa kaupunkiin tulleita Kauppayhtymä Keskisen kauppiasveljeksiä. Mutta tuloksetta. Kukaan ei tuntunut tietävän mitään Colombon motiiveista.

Myös Nostarieth halusi tavata ryhmän ja käydä lävitse turnajaisten tuloslistaa, sekä päättää keitä lähestyttäisiin mahdollisuudella liittyä veljeskuntaan. Kääpiöt, pimentohaltiat ja suurin osa haltioista hylättiin koska heillä tiedettiin entuudestaan olevan sitoumuksia jotka olisivat vastahangassa veljeskunnan aatteen kanssa. Valituiksi tulivat Hurstin veljekset, ja näistä toisen parantajavaimo. Veljekset olivat sattumoisin samaa katrasta kuin Garethissa kuoliaaksi kivitetty Adravin palvoja Veli Hursti. Lisäksi valittiin kaksi soturia, nimeltään Berek Selmy ja Arn De Gothia, sekä Súlkanon matkassa paikalle tullut haltia Megil. Vaikka viimeksi mainittu ei rataa päässytkään maaliin saakka hajonneen aseen takia, mutta oli siihen saakka hyvässä vauhdissa.

Jel’Nallakin oli asiaa Bogolle. Hän pyysi lupaa tunkeutua Smeagolin aivoihin menetelmällä jota hän kutsui mentaaliseksi kirurgiaksi, sitä hellemmät temput eivät tuntuneet tepsivät. Jos asiat menisivät isosti pieleen potilas kuolisi, tai jäisi aivokuolleeksi. Mutta koska tämä tapaus oli jo matkalla kohti kuolemaa, Boggo ei nähnyt mitään syytä kieltää toimenpidettä. Jel’Na ei osannut arvioida kuinka kauan tähän kuluisi aikaa, mutta sinä aikana hän olisi itsekin tiedottomassa tilassa, ja vaati Eölin vierelleen vahtimaan itseään. Hän myös pyysi että Boggo ryhmineen kävisi Durbaugin linnakkeessa, hän halusi itselleen todisteen siitä että hänen äitinsä oli todella kuollut.

Pitkän linnakkeella jumittamisen jälkeen ryhmälle kelpasi huonompikin syy päästä taas liikkeelle, joten retkireppuja pakattiin suurella innolla. Matkavalmistelut vaan tyssäsivät kun vartijat ilmestyivät kertomaan että jokiveneillä oli saapunut todella omalaatuisen oloinen ryhmä joka halusi tavata paikan kuninkaan.

He kertoivat olevansa Wômawas Drûsin maalta, kaukaa kaukaa idästä, olevia astrologeja, jotka olivat noin vuosi sitten nähneet punaisen tähden nousevan, ja välittömästi tämän nähtyään varustaneet retkueen ja lähteneet kohti tähden merkitsemää paikkaa. Heidän kulttuurissaan nimittäin elää voimakkaana seuraava ennustus joka

kertoo lapsesta, jota punainen tähti ohjaa jo ennen tämän syntymää. Tämä lapsi ottaa kuninkaan valtaistuimen ja jatkaa tämän työtä, mutta suuremmin; hänestä tulee suurin hallitsija, jonka kansa on koskaan tuntenut, jopa suurempi kuin entinen, jonka sanaa lohikäärmeiden valtiaskin kerran totteli. Lapsi on muodostunut vain alhaisesta palvelijasta, niin, lähes orjasta, ja kuninkaasta, ja kuinka entisen kädessä oleva pyhä valo hävittää epäpyhän pimeyden, ja että lapsen syntymän jälkeen lohikäärmeet tulevat hävittävät Idän, ja sitten Lännen. Etelän tuhon jälkeen lohikäärmeet kääntyvät sitä vastaan, jolle annettiin valta yhteen käskyyn.

Ennustuksen kuultuaan Boggo antaa vieraiden nähdä Tyrion. Lapsen näkeminen tekee heihin selvästi suuren vaikutuksen. Tämän jälkeen he antoivat kuningasparille lahjoja kuninkaaltaan Mûl Komûl I:ltä, kultaa, mirhamia, orjia, undulaatteja, sapelihammastiikerin, sekä punainen epäsäännöllisen muotoinen palanen laenia. Tämän palasen ryhmän johtajan Dâon piti Komûlin käskyn mukaan ojentaa suoraan sen paikan kuninkaalle, minne astrologien näkemä tähti heidät johdatti.

Kiitokseksi lahjoista Bogon kuningaskunta ruokki ja majoitti vieraansa. Omalla kielellään he kutsuivat itseään nimellä Ma´gi. Sir Sigurd luonnollisesti ehti lyhyen yhteisen illanvieton aikana omaksua vieraiden kielen ja tavat. He kertoivat pitkät pätkät maastaan ja kulttuuristaan. Ja lopulta yksi yhteinen kiinnekohta löytyikin, aikoja sitten ryhmä oli kohdannut epäkuolleen astrologin nimeltä Golmoto, ja paljastui että tämä oli vieraiden keskuudessa suuresti kunnioitettu tietäjä, jonka hautapaikalla he mieluusti haluaisivat käydä. Kertomatta sen enempää ryhmän ja Golmoton kohtaamisen laadusta, ryhmä piirsi vieraille kartan jonka avulla he legendaarisen tähtitieteilijän tornin löytäisivät.

Hyvissä merkeissä vietetyn yhteisen illan jälkeen yllätysvieraat lähtivät jatkamaan matkaansa. Sir Malantur pyysi oppipoikaansa ottamaan lahjaksi saadut eläimet hallintaansa, ja Kuningatar Rakel jäi ihmettelemään miten hänen tulisi suhtautua orjiinsa, kuuteen kahlittuun alastomaan ihmiseen, kolmeen mieheen ja naiseen, rotunsa ulkoisilta piirteiltä ylväimpiin edustajiin.

Aamuhämärän laakso – lopultakin

Vieraiden aiheuttaman viivästyksen jälkeen ryhmä pääsi lopulta irti hovielämän kahleista ja matkalle kohti tuntematonta. Reitti kohti Durbaugin linnaketta sujui ilman merkittäviä tapahtumia, kunnes noin päivä ennen arvioitua saapumisaikaa heitä vastaan käveli mies, tosin valtava järkäle mieheksi. Mies oli alasti lukuun ottamatta säkkikankaasta tehtyjä, nyörillä lanteille sidottuja, housuja. Vasta kun hahmon silmistä paljastui punainen hehku, ryhmä yhdisti tämän hahmon aiemmin nähtyyn metalligolemiin, Arnoldiin, nyt ranka vain oli saanut lihaa ympärilleen. Kohdatessa Arnold tiedusteli mistä mahtaisi löytää Eölin, ja kun Boggo näsäviisain sanakääntein kieltäytyi asiaa kertomasta, Arnold lähti tulemaan kohti hobittia. Boggo ehti lingota yhden Eölilta häälahjaksi saadun mithril kiven kohti vihulaista, näytti kelpo osumalta – mutta ilman tulosta – ennen kuin Arnold löi nyrkillään hobitin tajuttomaksi.

Muu ryhmä hyökkäsi golemin kimppuun, saaden läpi painavia osumia, mutta Arnold tuntui olevan täysin immuuni saamilleen haavoille. Kun myös Ambon oli isketty maahan, Drul sai idean, ja huusi tietävänsä missä Eöl on. Arnold lopetti pieksäjäiset, ja Drulin sanottua Eölin lähteneen Joensuun kautta Garethiin – näytti oikein kartalta paikat – lihamöykky lähti kävelemään pois. Lupasi toki tulevansa takaisin jos huomaisi että hänelle on valehdeltu.

Kun Sir Wainamrun oli saanut tajuttomat toverit takaisin jaloilleen, matka jatkui kohti Durbaugin linnaketta. Siellä ryhmää odotti lohduton näky, ruumiita ruumiiden perään. Ainakin useita kuukausia vanhoja. Päälinnakkeen ovi oli murrettu, sisältä ulospäin. Ryhmä kolusi paikat ja keräsi kaikki kiiltävät esineet, ei mitään erityisen mielenkiintoista, jollei oteta lukuun aseita joita ainoastaan pimentohaltiapapittaret pystyisivät käyttämään. Yhtäkään ruumista ryhmä ei varmuudella pystynyt varmentamaan Jel’nan äidiksi. Tässä he luottivat suuresti Elricin ja Vaesin valistuneisiin arvauksiin, että ainakaan mikään löydetty tavara ei ollut tarpeeksi hyvälaatuista kuuluakseen niinkin ison Huoneen matriarkalle, kuin mitä matriarkka K'yorl Oblodra oli ollut.

Kun saalis oli kasattu, ryhmä lähti jatkamaan matkaa edelleen kohti länttä, siellä oli heidän kartassa edelleen tuntematonta aluetta. Melko pian vuorten välistä löytyikin sola, jota seuraamalla ryhmä saapui suureen kauniiseen laaksoon. Laaksoa ympäröiviltä vuorilta vesi juoksi puroja, jokia ja putouksia pitkin laakson keskellä olevaan järveen. Veden reittiä pois järvestä ei näyttänyt olevan, ainakaan maan päällä.

Järven rannalla oli uudehko asutusta vaille valmis kylä, peltoineen, puutarhoineen ja eläinsuojineen. Luonto vain oli hiljalleen alkanut ottaa omaansa takaisin, mutta pienellä työllä paikasta saisi hyvinkin elinkelpoisen. Ympäröivillä vuorilla näkyi luolien suuaukkoja ja suuri harmaa kartano.

Laiturin nokasta näkyi kolme veteen heitettyä katiskaa, ryhmä päätti jäädä väijymään ja katsomaan tulisiko joku niitä nostamaan. Yön tultua, kuunvalon osuessa kartanoon, se alkoi hehkumaan kauniin valkoisen marmorin värisenä. Aamulla kolme tavallisen näköistä, hivenen vanhempaa ihmismiestä tulikin laiturin nokkaan katiskoja kokemaan.

Ryhmä meni morjestamaan miekkosia, ja alkujännityksen lauettua selvisi että he olivat myös haaksirikkoisia Garethista, jotka olivat joutuneet Duramaelin joukkojen vangiksi. Duramael oli jättänyt kymmenen ihmistä huolehtimaan kartanostaan viedessään muut sotaan. Sen jälkeen naista ei ollut näkynyt, ja hyvä niin, sillä hänen johtamistyylinsä oli vähemmän lempeä. Ryhmä meni miesten mukana kartanolle tapaamaan muita haaksirikkoisia, kartanon ovea vartioi kaksi soturipatsasta, jotka kuitenkin pysyivät patsaina kun niille sanoi oikean tunnussanan.

Ryhmät vaihtoivat tarinansa haaksirikon jälkeisistä ajoista. Kaksi haaksirikkoista oli Natasen veli ja täti, ryhmä jätti kuitenkin kertomatta että he tunsivat Natasen ja tiesivät tämän olinpaikan. Mihinkään Duramaeliin liittyvään ei oikein luoteta. Osa heistä oli Garethissa ollut merkittävissä tehtävissä talouden- ja politiikan saralla, heistä saattaisi olla apua kasvavan kuningaskunnan byrokratian pyörittämisessä.

He kertoivat että Duramaelin käskyn mukaan, jos tämä ei puoleen vuoteen palaisi, he olivat polttaneet kaikki tämän yksityisissä tiloissa olleet paperit ja sitten sulattaneet avaimen. Mutta ei heillä ollut mitään sitä vastaan jos ryhmä vähän penkoisi paikkoja. Boggo tiirikoi Duramaelin työhuoneen oven auki ja ryhmä meni sisään. Suuressa huoneessa oli kaksi samanlaista patsasta kuin ulko-ovea vartioimassa, sama salasana vaan ei tehonnut ja patsaat heräsivät henkiin. Ryhmä tuhosi viholliset ilman mainittavia hankaluuksia.

Työpöydästä löytyi salalokero jossa oli palanen punaista laenia, samankaltainen jonka Boggo oli saanut Ma’gilta. Lisäksi siellä oli hyvin merkillinen tikari, kun sen käyttäjä ääneen lausuisi kohteensa oikean nimen, tikari olisi täysin ylivertainen tappoase. Valitettavana haittapuolena olisi se, että jokainen tehty isku ikäännyttäisi lyöjää huomattavasti, rodusta riippuen, mutta käytännössä yhden iskun tekeminen johtaisi vanhainkotiin ja toinen jo varmaan kuolemaan. Sir Sigurd nappasi aseen niin nopeasti itselleen että hänellä lienee joku ajatus kirouksen kiertämiseksi. Muuten kartano oli täynnä hienoja taide ja koriste-esineitä, sisälsipä se oman pienen tähtitorninkin. Mielenkiintoisesti kartanoa hallitsevasta observaatiosta löytyi säpäleinä ollut lasinen arkku; hetken pohdinnan jälkeen tämä tunnistetiin siksi arkuksi, missä Eöl oli näyssään nähnyt Dúramaelin makaamassa muutama muu henkilö ympärillään.

Lähistöllä olevat luolat olivat kaivosluolia, paitsi yksi luola kuului alueeseen, johon palvelijoilla ei ollut lupa mennä. Koska ryhmä ei kokenyt olevansa palvelijoita, lähtivät he sitä tutkimaan. Jo luolaa lähestyttäessä ilmapiiri alkoi tuntumaan painostavan ahdistavalta. Heti luolan suuaukon jälkeen seinissä on usealla kielellä teksti Varoitus! Luolaan astuminen kielletty kuoleman uhalla! Tämähän ei toki ryhmää pysäyttänyt. Mutta sen jälkeen vastaan tuli vankka ovi jossa luki samoilla kielillä

Valkoinen Tuli Älä Häiritse

Ovi ja sen ympärillä olevat seinät oli suojattu vahvoilla loitsuilla, joten Sir Malanturin perinteiset keinot olisivat käyttökelvottomia. Ovessa oli myös pieni tähden muotoinen syvennys, ja kun sitä oli hetki mallailtu, ryhmä tajusi että laenin palaset sopivat syvennykseen, mutta niitä tarvittaisiin lisää. Jos puuttuvat palaset olisivat samankokoisia kuin jo löydetyt, niitä tarvittaisiin vielä kolme. Tämä luola sai jäädä odottamaan parempia aikoja.

Katoamistemppuja

Huoli Arnoldin tekemisistä painoi ryhmäläisiä, ja he päättivät, että kunhan Galadrielin sauva olisi oppinut tunnistamaan kartanon, Elric hyppäisi Bogon linnoitukselle antamaan varoituksen. Näin tapahtuikin, mutta sitten Elriciä ei alkanut kuulua takaisin. Kolmen vuorokauden odottelun jälkeen Vaes hermostui ja lähti juoksemaan kohti linnoitusta. Hivenen yllättävä käänne. Mutta kun asia jotenkin pitäisi selvitellä, niin Sir Malantur muutti itsensä kotkaksi ja lähti lentämään kohti linnoitusta. Ryhmä sopi että jollei Sir Malantur määräaikaan mennessä palaisi takaisin, koko porukka lähtisi takaisin.

Kun uupunut kotka pääsi määränpäähänsä, se muuttui takaisin mieheksi. Sir Malantur meni tapaamaan Algoria, joka kertoi että Elric oli saapunut, jättänyt viestin Eölille (Jel’Na ja Eöl olivat edelleen tunkeutumassa Smeagolin aivoihin, eikä heitä voinut häiritä) ja heti 24 tunnin odotusajan jälkeen pimentohaltia oli pompannut sauvan avulla pois. Mutta minne? Levähdettyään riittävästi Sir Malantur muutti itsensä jälleen kotkaksi ja lensi ryhmän luokse kertomaan uutiset.

Koska asialle ei mitään voinut tehdä – paitsi arvuutella ja spekuloida loputtomiin – ryhmä hyvästeli haaksirikkoiset ja poistui laaksosta länteen kohti karttansa valkoisia alueita. Vuorten läpi pääsi lautalla joenuoman halkomaa kanjonia pitkin, hankalaa ja hidasta matkanteko tosin oli. Vuorten jälkeen seurasi muutama päivä tapahtumaköyhää taaperrusta, kunnes eräänä yönä vartijat huomasivat leiriä lähestyvän pienen örkkipartion. Sir Malantur loitsi kaikille kyvyn nähdä maagisessa pimeydessä ja Drul pimeyden leirin ympärille. Örkkien lähestyessa he saivat nuoliryöpyn niskaansa, suurin osa kuoli niille sijoilleen, mutta pari ehti juosta karkuun.

Ryhmä lähti jäljittämään örkkejä, mutta melko pikaisesti takaa-ajajista tuli takaa-ajettavia. Örkit olivat ehtineet viedä hälytyksen perille, ja ryhmää vastaan tuli 30-päinen joukko hukilla ratsastavia örkkejä. Nuolet ja loitsut harvensivat vihollisen rivejä hivenen, mutta ryhmä joutui piiritetyksi pikaisesti pystytettyyn puolustusasemaan. Örkit eivät kuitenkaan hyökänneet vaan jäivät vartioon nuolenkantamaan ulkopuolelle, katkaisten ryhmältä sen reitin, mikä ei ollut vuorien tai joen ympäröimä.

Pattitilannetta kesti tovin, kunnes Sir Malantur korppinsa silmien kautta havaitsi että paikka oli lähestymässä noin 150 örkin vahvistusosasto. Osasto näytti vielä liikkuvan hyvin sotilaallisissa muodostelmissa, ja yksi viidentoistahengen joukko oli selvästi muista suurikokoisempia örkkejä. Tunnistapa Sir Malantur vielä senkin, että mukana oli kaksi hyvin epätavallisesti pukeutunutta örkkiä: näillä kun oli kaavut haarniskan sijaan.

Tilanne alkoi näyttämään huonolta, jopa Vaesia oli yllättäen vähän ikävä. Vaihtoehtoisia pako-, taistelu- ja piiloutumisskenaarioita riitti, mutta lopulta suunnitelmaksi tuli lentää pakoon. Shaun osasi heittää kaikkiin lentoloitsun, ongelma oli vain että lentäen he olisivat hitaampia kuin hukilla ratsastavat örkit, eikä loitsu kestäisi niin kauas että ryhmä pääsisi kunnolliseen turvapaikkaan. Joten Sir Malantur muutti itsensä kotkaksi, ja lensi melko lähellä olevan vuoren rinteelle tekemään tunnelin alun. Sitten ryhmä lähti lentoon, ja kun loitsun vaikutus oli loppumassa, Sir Malantur heitti heidän eteen pimeyden, jonka turvin Shaun pystyi uusimaan loitsun ja ryhmä onnistui lentämään tunnelinpätkään piiloon. Se oli niin korkealla että örkit eivät pystyisi vuorenrinnettä pitkin rynnäköimään heidän kimppuun. Mutta oli vain päästy jumista toiseen…

Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen H. Jokinen. Kuittaa höperöi jotain tarkennuksia ja lisäyksiä.

[Edellinen osa] [Seuraava osa]