Uudisraivaajat 47
[Edellinen osa] [Seuraava osa]Vaihtoehtoinen suunnitelma
Ryhmä avasi seuraavalle sillalle johtavan oven, ja huomasi että päätornia ympäröi yli kymmenen metriä korkea kuusikulmainen metallimuuri, jonka laella oli taisteluhammastus. Jokaisella kulmassa oli muuria korkeampi torni joiden avoimilla katoilla oli kaksi vartijaa pyöriviin tukiin kiinnitettyjen ballistojen kanssa. Muurin sisältä nousi korkein torni jonka huipulla oli lasiseinin varustettu katettu tasanne.
Tilanne vaikutti niin hankalalta että ryhmä jäi arpomaan vaihtoehtoja kunnes kääpiöt pääsivät tuliseinien läpi ja saivat haavoitettua Vaesia lievästi vasamillaan. Sir Wainamrun nostatti käytävän tukkeeksi kiviseinän ja paransi Vaesin haavat. Tällä välin ryhmä päätti että Sir Malantur lennättäisi korppinsa avulla pimeiden muurin eteen jonka avulla ryhmä ryntäisi hyökkäykseen.
Muuten hyvä, mutta vaikka korppi sijoitti pimeyden keskipisteen siltaan, se kosketti muuria, jonka suojaukset räjäyttivät vastapallon korpin kynsille. Siipiveikko kuitenkin selvisi säikähdyksellä. Tämä, sekä miehitetty muuri ja vartiotornit saivat ryhmän suorittamaan taktisen vetäytymisen.
Tämä tapahtui niin että Sir Malantur loitsi kaikki ryhmäläiset leijumaan, heitti pimeyden käytävän suuaukkoon ja köyteen jossa ryhmäläiset roikkuivat, ja sen jälkeen Sir Malantur hallitsi tuulen suuntaa ja Berekin lentokyvyn avulla ryhmä siirtyi ulkokautta samaan luolaan johon Killan vene oli heidät tuonut.
Odotellessaan pimeää ryhmä peitti parhaansa mukaan oleskelunsa jäljet, ja lastasi kaksi kuollutta örkkiä veneeseen. Auringon laskettua he hyppäsivät veneeseen joka lähti luomansa sumupilven keskellä purjehtimaan lähtöpaikkaansa. Suunnilleen puolimatkassa örkkien ruumiit laskettiin vetiseen hautaansa.
Päästyään uloimmalle luodolle ryhmä lepäsi aamuun saakka ja nuoli tappion aiheuttaman häpeän haavoja. Oli kuitenkin tullut selväksi ettei ilman isompaa voimaa tähän linnoitukseen tunkeuduttaisi.
Valon taas voitettua pimeyden ryhmä veti veneensä vesille, nosti purjeen ja Sir Malantruin avustamien suotuisien tuulien mukana lähti purjehtimaan kohti pohjoista ja Taurangin linnoitusta, jossa Killan tietojen mukaan saattaisi olla vankeja. Ja linnan herrat jopa mahdollisesti ymmärtäisivät muutakin kieltä kuin väkivaltaista tiedustelua. Mahdollisesti.
Useamman päivän ryhmä purjehti rantaviivaa noudattaen kohti pohjoista, yöpyen maissa, kunnes he saapuivat Korlanin kaupunkiin. Paikka oli niin iso ja monikulttuurinen että ryhmä jäi sinne useammaksi päiväksi keräämään voimia, hankkimaan tietoa, levittämään epätietoa ja luomaan yhteyksiä.
Ryhmä majoittui kaupungin keskustassa olevan kasinon yhteydessä olevaan hotelliin, ja hinta oli sen mukainen. Mutta suunnitelmana olikin saada Taurangin vakoojat kiinnostumaan. Ja huomion vetämiseen itseensä ryhmä hallitsi, tarkoituksella tai ilman. Bogon pitäessä matalaa profiilia, Sir Malantur ja Ambon kiertelivät temppeleitä esittäytyen Kuningas Bogon lähettiläinä, tarinana kauppareittien etsimen ja sen sellainen. Arn ja Berek tekivät samaa työtä vähemmän pyhiin paikkoihin tutustuen. Kuninkaan paikalla oloa ei saisi mainita. Lopulta ainoa tieto mikä Taurangista irtosi oli ettei siitä paikasta kukaan suostunut puhumaan.
Muutama päivä myöhemmin Sir Malantur siirtyi suunnitelman seuraavaan vaiheeseen ja käytti korttipakkaa ottakseen yhteyden Khelekariniin, Taurangin kakkosmieheen ja siellä majaansa pitävän pappiskillan johtajaan. Sir Malantur oli niin vakuuttava väitteessään, että etsi tietoa kuninkaan salamurhaa suunnitelleesta miehestä, joka oli saanut haltuunsa Sir Malanturin käyttämän pakan, että Khelekar lupasi lähettää virallisen kutsun saapua Taurangiin. Ryhmä toki ryhtyi moninaisiin varotoimenpiteisiin, olihan tiedossa että pappien lisäksi Taurangissa majaa pitivät näkymättömyyteen kykenevät demonisalamurhaajat.
Ja se teidän lopullinen tarina on?
Jokunen päivä myöhemmin hotellin vastaanotossa Sir Malanturia odotti viesti saapu vieraaksi Taurangiin. Ryhmä käytti välipäivät hyväkseen nauttiessaan suurkaupungin ostosmahdollisuuksista. Kerrankin paikka jossa arvostettiin kultaa ja sille sai vastinetta. Etenkin asekauppiaan mithril-kärkiset nuolet olivat suuressa suosiossa. Alkemistin luona Ambon sai vaihdettua raahaamansa lohikäärmeen suomut ja kynnet hanskaan jonka avulla pystyi viidesti päivässä heittämään valotikarin. Hanska siis loi tuon tikarin tyhjästä, joten tämä voisi olla hyödyksi jos joskus pitäisi kulkea näennäisesti aseettomana.
Pitäessään leiriä ensimmäisen päivän purjehduksen jälkeen leiriin tallusteli Jarlaxle. Eöl oli kuulemma pyytänyt häntä etsimään pikaisesti Bogon ja luovuttamaan tämän rasian hänelle. Rasiassa oli 12 Bogon ritarikunnan hopeamerkkiä, ja vähän vihjailevasti neljään niistä oli valmiiksi kaiverrettu Ambonin, Arnin, Berekin ja Haraldin nimet. Rasia upposi Bogon taskuun. Pimentohaltialla oli myös uutisia lohikäärmeiden liikkeistä, kuulemma Etelä oli nyt valloitettu ja nujerrettu, ja armada oli matkalla kohti seuraavaa kohdetta.
Parin päivän purjehduksen jälkeen sai näkyviinsä korkean kukkulan päällä olevan Taurangin linnoituksen. Ryhmä palautteli mieliinsa purjehduksen aikana monta kertaa Moranin muistiinpanoista luetut tiedot Taurangin linnoituksesta:
Taurangin linnoitus rakennettiinpaljon ennen Ardorin perustamista, Taurclaxin ja hänen apulaisensa Khelekar kirjanpitäjän valvonnassa. Taurang on vaatimattomampi pelkässä koossa ja loistossa mitattuna kuin useimmat Ardorin linnoitukset, mutta silti vahva teräs- ja kivimuuriensa suojassa. Linnoitus toimii kohtaamispaikkana Taurangin Neuvostolle: pappien ja maagien kultille, joka hallitsee ympäröiviä metsiä. Taurangin alkuperäinen käyttötarkoitus oli kahtiajakutunut: ensimmäiseksi palvella keskuksena, josta vakoojat pystyivät operoimaan tarkkaillessaan haltioiden toimia Etelässä aikaisina vuosina ja toiseksi toimia kohteena, jonka kautta kanavoida pimeyden voimia kukistamaan kaiken hyvän, mikä saattaisi vahvistua. Eräs jälkimmäisen kauheimmista ruummillistumista ovat "Tuulet". "Tuulet" ovat luultavasti salamurhaajien piiri, jota verhoavat arvoitukset ja väärät tiedot, ja on ehdotettu niiden olevan todellisuudessa yliluonnollisia. Tämä on puhtaasti arvailua, mutta selittäisi sen tosiasian, että yhdestäkään salamurhaajasta ei ole kuvausta. He jättävät ainoastaan oudon mustan rautaisen tikarin kaltaisen aseen uhriinsa ja sanotaan, että ensimmäinen, joka koskettaa asetta tuntee jäätävän tuulenhenkäyksen. Huhutaan, että "Tuulet" eivät ole koskaan epäonnistuneet kohteensa eliminoimisessa.
Killan sormukset siirtyivät taskujen ja massien pohjille, ja laiva ajettiin rantaan. Ryhmä kiipesi linnan ulko-ovelle, ja kutsukirjeen luettuaan vartijat ohjasivat heidät sisäpihalle. Ryhmän piti luopua aseista ja kantamuksista varsinaiseen linnaan päästäkseen, tämä otti aikansa kun Arn riisuutui panssaristaan ja Ambon yritti muistella minne kaikkialle tikareita olikaan jemmattu. Vaes jäi pihalle reppuvahtiin muiden seuratessa vartijaa sisälle.
Muutaman läpikävellyn huoneen jälkeen ryhmä päätyi valtaistuinsaliin, korteista tunnistettujen Taurclaxin ja Khelekarin lisäksi paikalle oli lähes parikymmentä vartijaa tai muuta väkeä. Ihmisiä ja haltiota, miehiä ja naisia. Sir Malanturin huolella laadittu puheenvuro ajautui karille heti ensi metreillä kun taktiikkapalaverin aikana tissejä tuumaillut Arn möläytti että keskustelukieli pitäisi vaihtaa jotta kuningaskin ymmärtäisi. Sen jälkeen oli vähän paha esittää kuninkaan lähettämää asiamiestä.
Taurclaxin pitkämielisyys oli hämmentävää hänen kuunnellessaan ryhmäläisten toinen toisensa jälkeen esittämiä ’öö tota’ alkuisia selityksiä sille miksi täällä oikein oltiin. Lopulta lohikäärmeiden uhan aiheuttaman aasinsillan kautta löytyi yhteisymmärrys. Ryhmän tarinan mukaan Jarlaxle niminen palkkasoturi oli lähestynyt heitä, ja pyytänyt etsimään listalla olevat henkilöt ja esineet, ja vastineeksi ryhmä saisi hänen toiselta – anonyymina pysyttelevältä - asiakkaalta palasen aseesta jonka avulla ryhmä voisi torjua lohikäärmeet.
Ryhmän nauttiessa lounasta Taurclax esikuntineen piti kokousta jonka päätöksella he maailman yhteisen hyvän nimissä luovuttivat ryhmälle Durten-nimisen haltiavankinsa kiltasormuksineen, mutta vailla muuta varustusta. Tosin kahdella ehdolla, ryhmän piti kertoa kaikki mitä tiesivät Veljeskunnasta ja viedä Jarlaxlen kautta tämän asiakkaalle sana että Killan kaikki aktiviteetit Taurangin alueella tulisi lopettaa. Ryhmä lupasi välittää sanan ja Boggo tarinoi pitkän kaavan mukaan Veljeskunnan historian, jonka Khelekarin kirjasi talteen, poislukien Iskuja, Huutoja ja Muotoa koskevat yksityiskohdat.
Ryhmän päästyä merille Durten osoitti vain vähän tai tuskin lainkaan kiitollisuutta ryhmälle tämän pitkän vankeuden päättämisestä. Vaesin - tämän luonteelle poikkeukselliset – vinoilut eivät varsinaisesti parantaneet tilannetta, Durten vain luuli tämän olevan jotain suurta hämäystä. Eikä tilanne siitä muuksi muuttunut.
Vai että siellä saakka
Puolessa välissä Kokkolaa ja Nurmesta ryhmä laivaili rantaan ja piilotti veneen parhaansa mukaan. Kartan mukaan muutaman päivän kävelymatkan päässä keskellä metsää olisi teleporttipiste jonka kautta ryhmä pääsisi Laurrën kartanon lähistölle. Pientä harhailua lukuun ottamatta tämä osa suunnitelmasta toteutui.
Kartanolla ryhmä ja Durten otettiin sankareina vastaan, ja lopultakin pelastettu haltia uskoi että ryhmä oli oikealla asialla. Morelenin suudelmat varmasti auttoivat asiaan. Vaan katkeruus vankeudesta oli jäänyt kytemään, ja muutama pikarillisen jälkeen se leihahti syytöksiksi Morania vastaan siitä että tämä oli jättänyt hänet selliin lojumaan. Pojat juoppottelivat ja selvittelivät välejään pitkälle yöhön.
Sillä välin Morelen kertoi palkkionsa perään kyselevälle Bogolle että ryhmä tosiaan oli tehtävänsä suoritettu, ja heidän etsimänsä esine oli vielä Korlanin kaupungista kauemmas pohjoiseen olevassa Killan piilopaikassa. Ryhmä tarvitsisi mukaan Moranin sekä oppaaksi että avaamaan salatut reitit.
Drogon kohtalo vaivasi ryhmää, ja venematkan aikana oli muodostunut ajatus siitä että Cambragol voitaisiin saada liikkeelle Mirisgrothista soittamalla korttipakalla ja näyttämällä sen kautta kuvaa vangituista sisaruksista. Ja sitten järjestämällä väijytys. Moralen ei tyrmännyt ideaa, mutta sen toteutus saisi jäädä odottamaan kunnes Ardanan tikari olisi noudettu.
Moranin toivuttua massiivisesta krapulastaan ryhmä lähti palailemaan omia jälkiään kohti pohjoista. Harald vaan oli piilottanut veneen niin hyvin että sitä ryhmä joutui tovin jos toisenkin haeskelemaan. Korlanin kaupungista paras reitti kohti määränpäätä oli seurailla jokea Vammalaan saakka ja lähteä sieltä sitten suunnistamaan. Joki vaan oli liian suuri ja ja vuolas jotta sitä pitkin olisi päässyt ryhmän laivalla seilaamaan, joten alus meni myyntiin ja matka jatkui jalkapatikassa.
Vammalaan saakka matka sujui hyvin, mutta siitä eteenpäin ryhmän kartta osoittautui onnettoman epätarkaksi. He haravoivat erämaata kolmatta viikkoa ennen kuin löysivät teleporttipisteen ja edelleen Ty-ar-Ranan. Kertaalleen tänä aikana lauma luonnollisia hukkia tuli kiertelemään ryhmää, mutta kun Harald ja Boggo molemmat tiputtivat yhden elukan 150 metrin etäisyydeltä loput ymmärsivät vaihtaa maisemaa. Myös yksi valkoinen lohikäärme koitti onneaan ryhmän rämpiessä suolla, lisko ei ehtinyt hyökätä kertaakaan Surmaajien käsittelyssä. Vaikkei Moran sanonut näytöksestä sanaakaan, tämän silmistä paistoi hämmästynyt kunnioitus.
Jäätyneitä muistoja
Moran johdatti ryhmän yhteen kolmion muotoisista rakennuksista, heidän noustuaan terassille sille ilmestyi siniseen vivahtava hologrammi haltiasta joka toivotti matkaajat tervetulleiksi ja katosi sitten. Sisällä oli laatta joka toimi hissinä kellarikerrokseen, siellä pitkien käytävien, monien suljettujen ja suljetuiksi jääneiden ovien ja huoneiden päässä oli suuri arkku jonka sisätila oli jäätävän kylmä. Arkusta löytyi Ardanan tikari ja leilillinen brandya jossa oli kiinni lappu ’Kuittaan brandy – älä koske’. Boggo takavarikoi tikarin ja Sir Wainamrun juoman. Sir Malantur tarkasti tikarin muttei löytänyt siitä mitään epäilyttävää.
Matkalla teleporttipisteeseen, keskellä suota, taivaan pimensi lauma lohikäärmeitä. Ryhmä sukelsi suonsilmäkkeisiin piiloon ja laski yli kahdensadan (satojen -GM huom.) lohikäärmeen lentävän heidän ylitseen kohti pohjoista. Tämä sai ryhmän muuttamaan suunnitelmiaan, tarkoituksena oli ollut jatkaa Killan esineiden takavarikointia Hovin linnoituksista, mutta nyt tuli kiire kotisaarelle. Myös poloinen Droggo saisi jatkaa virumistaan Mirisgrothin vankityrmissä.
Kartanolla Boggo kertoi tarvitsevansa epävalon jalokiven voidakseen ostaa lipun kotimatkalle ja jatkaakseen tehtäväänsä lohikäärmeiden kukistamiseksi. Pienen tuumailuhetken jälkeen sisarukset suostuivat pyyntöön ja luovuttivat hobitille hienon suljetun rasian. Boggo malttoi mielensä ja piti rasian suljettuna. Ennen kotimatkaa kuninkaalla oli kuitenkin vielä yksi ehdotus. Koska Elementtien killan ja Lohikäärmesurmaajien veljeskunnan välinen yhteistyö oli toiminut näinkin hyvin, heidän kannattaisi tiivistää yhteistyötä ja nimittää yhteysupseerit toistensa tukikohtiin. Boggo ottaisi Durtenin mukaansa ja jättäisi Arnin Killan luokse. Ehkäpä jopa Bogon omaksi yllätykseksi kaikki osapuolet suostuivat ehdotukseen ilman mutinoita, ja ehkäpä Arnin mielessä oli Morelenin Durtenille antama suudelma. Ja niin ryhmäläiset hyvästelivät Arnin, luovuttivat Killan sormukset takaisin ja lähtivät kohti kohtauspaikkaa pimentohaltioiden kanssa. Svenkin pääsi taas matkaan mukaan.
Kohtauspaikalle odotteli itse Jarlaxle joka silmät kiiluen raotti Bogon ojentaman rasian kantta ja nyökkäsi leveästi hymyillen. Tämän jälkeen hän nostatti portin jonka kautta ryhmäläiset pääsivät siirtymään takaisin Saarelle.
Vapaaehtoisia, onko heitä?
Tiistaina ryhmä saapui linnalla jossa ei sen kummepia ollut sattunut. Mitä nyt lohikäärmeet olivat alkaneet pitämään jatkuvaa valvontaa korkeuksissa. Koska Aredhel oli Artamarissa Sir Wainamrun lähti keskiviikkona ratsastamaan pienen sotilasaattueen kanssa sinne. Berek ryhtyi järjestämään tapaamista Morganan kanssa, mutta sellainen järjestyi vasta muutaman päivän päähän. Aviollisista velvollisuuksista selvittyään Boggo kertoi Rakelille etelän tapahtumista. Rakel kysyi miksi Boggo oli valinnut juurin Arnin yhteysupseeriksi, ja Boggo kertoi Kuningatar Galadrielin antaneen hyvin selkeästi ymmärtää ettei Arn olisi tervetullut Saarelle. Ja vallitsevissa oloissa haltioiden tuki olisi Arnia arvokkaampi tekijä.
Bogon kutsumana Eöl saapui aamulla linnalle, ja kuningas ojensi tälle Ardanan tikarin ja pyysi tätä irrottamaan kahvan sirpaleesta. Seppä ei nähnyt tässä mitään sen suurempia ongelmia, lupasi lähettää sanan kun homma olisi hoidettu. Durten lähetettiin Shaunin mukana Veljeskunnan tukikohtaan, Nostarieth saisi hoitaa kaverin asenneongelman. Drul oli palannut retkiltään Saarelle, ja kun tämä lupasi että asiat Valtojen kanssa olivat taakse jäänyttä elämää, kuningas toivotti miehen takaisin ryhmään. Kaikessa hiljaisuudessa ryhmäläiset alkoivat värväämään joukkoa joka aikanaan lähtisi Aamuhämärän laaksoon, vakoojien varalta puhuttiin örkkien lahtaamisesta. Nostarieth ja Veljeskunnan palveluksessa olevat jäsenet pidettiin pimennossa. Vaes oli yksi ensimmäisistä joka pyysi päästä mukaan.
Seuraavana aamuna Eölilta tuli Bogolle viesti jossa häntä pyydettiin saapumaan tornille. Hobitti lähti viipymättä matkaan. Seppä löytyi työhuoneestaan, tytön ja Jel’nan leikkiessä lattialla. Sirpale oli kahvasta irrotettuna pöydällä, mutta Eölin silmien ympärillä oli verinen side, ja kädessä mukillinen kipulääkettä. Kahvaan oli piilotettu pirullistakin pirullisempi ansa joka oli lävähtynyt sanamukaisesti sepän silmille tuhoten ne. Boggo jäi tarinoimaan etelän tapahtummista, Eöl oli erityisen kiinnostunut teleporttien toiminnasta. Bogon pyytäessä haltiaa liittymään mukaan vapauttamaan Valkoista tulta, tämä lupasi harkita asiaa jos vaan lähtölupa heltiäisi ja silmät olisivat kunnossa. Eöl oli myös sitä mieltä että sirpaleet kannattaisi liittää yhteen vasta viime hetkillä, epäilemättä siitä tapahtumasta vapautuisi niin paljon maagista värinää että epätoivottavaa huomiota heräisi. Lähtiessään Boggo lupasi lähetyttää Sir Wainamrunin sepän luokse heti kun parantaja palaisi Artamarista.
Perjantaina treffeillään Morganan kanssa Berekiltä meni kyljys väärään kurkkuun kun nainen kertoi olevansa raskaana. Sen jälkeen alkoikin hivuttava suostuttelu siitä että eikö sen seikkailemisen jo voisi vaihtaa siistiin ja turvalliseen sisätyöhön.
Lauantaiaamuna Boggo lensi lentolaitteellaan Artamariin, Cúlindëlla oli prinssin ja prinsessan kouluttamisesta vapaapäiviä, ja Boggo ehdottomasti halusi miekkanaisen rinnalleen tälle matkalle. Yksi lohikäärmeistä lähti korkeuksissa seuraamaan kuninkaan matkaa. Artamarissa Boggo laskeutui linnan etupihalle kymmenien pelokkaiden vartijoiden tähdätessä häntä jousillaan. Aseet laskeutuivat kun Boggo poistui lentolaitteesta ja vartijat tunnistivat hänet. Kuningatar Galadriel kiiruhti paikalle ja johdatteli hobitin pieneen saliin lounaalle yhdessä Sir Wainamrunin, Aredhelin ja Cúlindën kanssa.
Boggo kertoi etelän retken tapahtumat ja kertoi olevansa valmis lopulliseen kohtaamiseen lohikäärmeiden kanssa. Kohdistaen sanansa Cúlindëlle hän kertoi kokoavansa ryhmää tätä tehtävää varten, haltianainen nyökkäsi hyväksyvästi, ja lupasi vähän kysellä löytyisikö kaupungista muitakin soveliaita lähtijöitä. Boggo kertoi ryhmän kokoontuvan linnalle seuraavana perjantaina, ja lauantaiaamuna matka alkaisi. Ennen lentomatkaa kotiin Boggo vielä kertoi parantajalle Eölin tilanteesta.
Parantajan palattua linnalle hän järjesti rauhallisen parannushuoneen ja haetutti sepän paikalle. Alkuun näytti että Sir Wainamrunin laulut saivat Eölin silmät hiljalleen paranemaan, mutta parin tunnin jälkeen ne romahtivat takaisin alkutilanteeseen. Lääkäri päätti käyttää toista tapaa ja siirsi sepän vammat itseensä, jonka jälkeen hänen alitajuntansa olisi pitänyt kyetä parantamaan vammat. Näin ei kuitenkaan käynyt, eivätkä edes Eölin silmät parantuneet. Joten huoneessa istui kaksi sokeaa haltiaa miettimässä seuraavaa siirtoa…
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen H. Jokinen. Kuittaa teki lisäyksiä ja tarkennuksia.