Uudisraivaajat 48
[Edellinen osa] [Seuraava osa - Epilogi]Kohti valoa
Aikansa tuumailtuaan Sir Wainamrun teki sen johtopäätöksen että seuraava siirto olisi avun huutaminen. Hetken kuluttua palvelijat johdattivat Sir Malanturin paikalle. Hän totesi loitsuillaan että jossain Eölin pään sisällä oli kirous joka esti tätä paranemasta. Kirous ei kuitenkaan ollut siirtynyt vammojen mukana parantajaan, joten hänen ongelmassa oli jotain muuta. Sir Malantur eikä kukaan muukaan ryhmässä kyennyt poistamaan kirousta, joten ryhmä lähti suuntamaan kohti Korkean Taikuuden Tornia avun toivossa.
Paikalla selvisi että Eöl oli aiemmin käynyt Tornilla samoilla asioilla, eikä kukaan ollut silloin osannut. Nähtävästi kelpo seppä oli naukkailut kipulääkettä siihen malliin että lähimuisti oli mennyt hetkeksi pois päältä, ja nyt tilanne siltä osin näytti olevan menossa kohti pimeää puolta ja kääliöintiä. Jotenkin miekkonen kuitenkin saatiin pidettyä aisoissa kunnes tämä joko sammui tai vamma vei tajun.
Kun asiaa tarpeeksi oli tuumailtu, jäi parhaaksi arvioksi se että Sir Wainamrunin silmät kyllä kasvaisivat takaisin, mutta huomattavasti hitaammalla vauhdilla kuin normaalisti. Linnakkeen ja Tornin parantajat saattoivat toipumista nopeuttaa, mutta kyllä siihen silti ainakin vuorokausi menisi. Räjähtäneestä tikarista oli luultavasti jäänyt kirottu osa Eölin pään sisälle, ja siellä se jatkaisi matkaansa kohti tämän aivoja ja lopulta tappaisi haltian. Saatuaan näkönsä takaisin, Sir Wainamrun voisi yrittää erittäin vaativaa kirurgista toimenpidettä ja poistaa vieraskappaleen.
Varsin viehkon näköinen parantajatar sitoi sitten Sir Wainamrunin silmäkuoppien ympärille, laski huulensa siteille ja alkoi laulamaan kauniilla, rauhoittavalla äänellä. Puolen vuorokauden kuluttua siteet avattiin, ja parantaja kykeni tuolloin jo näkemään valon. Toiset 12 tuntia ja näkökyky oli palautunut.
Torniin oli Sir Wainamrunin toipumista odotellessa rakennettu huone, jossa leikkauksen saattoi suorittaa. Esine oli tunkeutunut Eölin päähän tuhoutuneen silmän kautta, ja samaa reittiä parantaja lähti sitä onkimaan takaisin. Eihän siitä siistiä jälkeä tullut, mutta esine lähti irti, se paljastui kahvan ja terän väliseksi liitoskappaleeksi. Huono uutinen oli se, että kirous ei ollut kappaleessa, vaan edelleen Eölin päässä. Ja se, että esine oli ehtinyt aiheuttamaan lievän aivovammaan, joten sitä eikä silmiä voitaisi loitsuilla parantaa ennen kuin kirous oli saatu pois. Mutta välitöntä kuolemanvaaraa ei enää ollut, eikä kirouksen pitäisi pystyä aiheuttamaan enempää vahinkoa. Eölia pidettäisiin koomassa kunnes lohikäärmeongelma olisi ratkaistu.
Viestejä ja viestintuojia
Perjantaina, lähdön aattona, Galadrielin lähettämät vapaaehtoiset saapuivat; Aredhel, Cúlindë, Elanor, Elanora ja 150 jousimiestä joita Boggo voisi hyödyntää parhaaksi katsomallaan tavalla. Koska 150 soturin marssittaminen pohjoiseen herättäisi turhan paljon huomiota, heidät päätettiin jättää suojaamaan kaupungin muureja Aredhelin johdolla – osittain tämän omasta pyynnöstä. Vierailla oli huonoja uutisia; Gondolin, Mithlondin, Alqualondën ja Brithombarin tiedettiin tuhoutuneen lohikäärmeiden hyökkäyksissä, toivoa eloonjääneistä ei juuri ollut.
Lounaan jälkeen Raestlin saapui ennalta sovittuun tapaamiseen. Keskustelu keskeytyi heti alkuunsa kun kiireellinen linnun tuoma viesti Suur-Marathista juoksutettiin Bogolle. Se kuului näin:
Sir Denneth, kapteeni kuningas Bogolle lohikäärmeet hyökkäsivät valtavan mustan johdolla 6.3. aamuyöllä Suur-Marath poltettu Garaninmaa antautunut kuningasperhe ja hovi kuollut kaupunki raunioina olemme saarrettuja ei ulostietä valmistautukaa
Kun paperinpala oli kiertänyt kädestä käteen, Raestlin otti taskustaan pienen esineen, asetti sen pöydälle, ja pian siitä muodostui ilmaan vihertävää liikkuvaa hologrammikuvaa. Se ei ollut mieltä ylentävää katseltavaa.
Hologrammi oli ikään kuin tallennettu katsojan silmin, ja kuvasi kuinka lohikäärmeet tuhosivat Suur-Marathia, välillä kuva kävi taivaalla jossa lenteli valtava musta lohikäärme. Kun kaupunkia tuntevat vertasivat lohikäärmeen siipien kärkiväliä maamerkkeihin, he arvioivat että se oli lähes virstan. Sitten esineen kantaja kuolee ja kuvaan astuu Painin kasvot, hän kuljettaa esineen upseerineuvostolle, tekee eleen jota ryhmä alkuaikoina oli sopinut käyttävänsä merkkinä siitä että kaikki kunnossa. Sitten Pain juoksee liekkeihin ja nauhoitus päättyy.
Ryhmä sopi Raestlinin kanssa että tämä järjestäisi ennen ryhmän lähtöä näille kaksi pientä keppiä - vihreän ja punaisen - vihreän katkaisemisesta lähtisi Tornille viesti että ryhmän tehtävä oli onnistunut, punaisen katkaiseminen taas merkitsisi että toivo oli menetetty ja Tornin pitäisi nostaa Kupu Saaren suojelemiseksi.
Illan tultua vapaaehtoiset kokoontuivat pieneen saliin, ja kun palvelusväki ja muut ulkopuoliset oli hätistelty tilasta sekä ovet lukittu, aloitti Boggo puheensa jonka Jimi huolellisesti tallensi jälkipolville.
"Ystävät,
kiitos kun olette vastanneet kutsuuni näin runsaslukuisena. Huomenna lähdemme kohti örkkien kansoittamaa Aamuhämärän laaksoa tehdäksemme Saarelle ja maailmalle vielä yhden palveluksen. Tai ainakin minä laitan taistelukaavun narikkaan tämän jälkeen.
Koska seinilläkin on korvat, olemme pitäneet meteliä örkkijahdista, mutta kuten varmasti olette arvanneet, se ei ole syy täällä oloonne.
Osa teistä on kulkenut rinnallani kaikki nämä vuodet, joten tarina on teille tuttu, mutta sallinette kuitenkin pienen historiikin. Unien ajan lopussa Mahdin alasimet – joiden päällä kaikki oleva taottiin – hajotettiin palasiksi. Alasinten osat palasivat tietoisuuteen vasta Toisen ajan alussa, kun nykyisin Varjokansana tunnettu heimo valjasti niiden voimat omaan käyttöönsä, ja alisti niin haltiat, ihmiset kuin lohikäärmeetkin valtansa alle. Varjokansan herruutta kesti Toisen ajan loppuun, jolloin Valontuojan johdolla vapaat kansat yhdistivät voimansa ja nousivat menestyksekkääseen kapinaan. Heidän murheekseen vain tyranni vaihtui toiseen kun lohikäärmeet kaappasivat Varjokansan paikan maailman hallitsijana.
Niissä merkeissä alkoi Kolmas aika. Varjokansan rippeet eivät enää kyenneet avoimeen vastarintaan, mutta he punoivat suunnitelman. Varjokansa opetti entisille orjilleen mitä tiesivät lohikäärmeistä ja niiden heikkouksista, ja näin sai alkunsa järjestö joka myöhemmin opittaisiin tuntemaan Lohikäärmesurmaajien Veljeskuntana. Kolmannen ajan lopussa Veljeskunta oli levittäytynyt kaikkialle, ja he olivat kehittäneet aseen jota kutsuttiin Valkoiseksi tuleksi.
Neljännen ajan katsotaan alkaneen siitä kun Veljeskunnan viisi jaosta surmasivat lohikäärmeiden viisi prinssiä, ja muut lohikäärmeet painuivat piiloon odottamaan parempia aikoja. Veljeskunnan suurmestarien neuvosto päätti että Valkoinen tuli oli niin voimakas mahti, että se oli parempi kätkeä, ja pilkkoa piilon avaava avain viiteen osaan, joista yhden jokainen suurmestari pitäisi tallessa ja välittäisi seuraajalleen. Mutta Veljeskunnan toiminnan loppuessa tämä tarina ja sirpaleiden sijainti katosivat.
Noin kuusi vuotta sitten, melko pian Saarta suojannen kuvun tuhoutumisen jälkeen, Ancalagon niminen lohikäärme – uskon hänen olevan lohikäärmeiden uusi prinssi - herätti ja kutsui lohikäärmeet yhteen ja siitä lähtien he ovat alue kerrallaan kylväneet tuhoa maailmaan. Ja siitä lähtien olen pala palalta kasannut tietoa Veljeskunnan historiasta, sen aseista ja taidoista, etsinyt hajoitetun avaimen palasia, ja katsokaa pääsy Valkoisen tulen ääreen. Tätä sanoessaan Boggo paljasti vaaleanpunaisen liinan alta Sirpaleet.
Tämä ystäväni, on tehtävämme. Viemme sirpaleet Aamuhämärän laaksoon, vapautamme Valkoisen tulen ja hoidamme lohikäärmeongelman lopullisesti! Nyt, nostakaamme malja Sirpaleiden Saattueelle!
Ja koska suuresti arvostan seremonioita, niin tämä lienee hyvä hetki sellaiselle. Seuraavat suuret soturit nostetaan Bogon ritarikunnan arvoon: Ambon, Berek, Harald ja Drul.
Ja seuraavat saavat Saattueen Sankarin arvonimen: Cúlindë, Elanor, Elanora, Jimi, Vaes ja Sven Ja nyt, syökää, juokaa, juhlikaa, seuraavaan mahdollisuuteen voi tovi vierähtää."
Kun ruokailun yhteydessä oli tulevan retken taktiset yksityiskohdat saatu sovittua, salin ovet avattiin ja pian karmiin koputti vielä yksi lähetti. Tyylikkäästi pukeutunut herrasmies kertoi viestinsä ulkomuistista:
”Rauhaa rakastava ja hyväntahtoinen Ancalagon, Maailman Herra, tarjoaa armossaan ja hyväntahtoisuudessaan kuningas Boggo Ensimmäisen kuningaskunnalle mahdollisuutta antautua täysin ja ilman ehtoja rauhaa rakastavan ja hyväntahtoisen Ancalagonin, Maailman Herran alaisuuteen ja tahtoon. Antautuessaan kuningas Boggo Ensimmäinen perheineen saa poistua Saarelta elävänä, mutta paluu merkitsee kuolemaa. Muut henkilöt, hovi ja muu ryhmä mukaan lukien, saavat jäädä asumaan Saarelle. Antautumisen merkiksi riittää, että kuningas Boggo Ensimmäinen itse käy sytyttämässä merkkitulen linnakkeen katolle viimeistään 20.3. klo 23.59 mennessä. Mikäli merkkitulen sytyttää joku muu, se sytytetään liian myöhään, tai tulta ei sytytetä laisinkaan, rauhaa rakastava ja hyväntahtoinen Maailman Herra Ancalagon käyttää kaikkia hallussaan olevia keinoja kuningaskunnan valtaamiseksi kuolonuhrien lukumäärästä piittaamatta. Näin puhuu rauhaa rakastava ja hyväntahtoinen Ancalagon, Maailmojen Herra, armossaan ja hyväntahtoisuudessaan.”
Pian tämän jälkeen ryhmä hajaantui omille teilleen viettääkseen viimeisen illan rippeet lähimpiensä tai omien ajatustensa kanssa. Sir Berek oli ominut Arnin entisen huoneen itselleen ja kutsunut Morganan viettämään kanssaan mahdollisesti viimeistä iltaa. Morgana kertoi että Raestlinin suunnitteleman kuvun pystytys oli niin vahvasti kokeellisella asteella että sen mennessä pieleen koko kaupunki mahdollisesti pyyhkiytyisi pois. Todettuaan että eipä asialle mitään kuitenkaan voisi, he siirtyivät mielekkäämpiin puuhiin.
Lopultakin matkaan
Aamiaisen jälkeen ryhmä lähti taivaltamaan kohti pohjoista. Bogon pienen lentoretken jälkeen lohikäärmeet olivat nostaneet valvojien määrän kymmeneen, näistä kahdeksan lähti seuraamaan ryhmää. Se kyllä kertoi kaikille ettei tässä ihan tavanomaisella retkellä oltu.
Kolmannen matkapäivän aamuna, juuri kun leiriä ollaan purkamassa, vartijat antoivat hälytyksen että muutamien kymmenien metrien päähän oli muodostumassa jotakin. Ryhmä oli taisteluvalmiudessa ilmaantuneesta portista astui esiin tulihirviö palrock. Ennen kuin ryhmä ehtii hyökätä hirviö alkoi puhua, hän paljastui Balon Ammetiksi, samaksi jonka lohikäärme Ashardalon oli vanginnut sydämekseen, ja jonka ryhmä tahtomattaan oli vapauttanut surmatessaan Ashardalonin Syntymättömien Sielujen Linnakkeella. Ammet kertoi seurailleensa ryhmää voidakseen maksaa velkansa, ja nyt tilanne näyttää siltä että tähän tarjoutuu tilaisuus. Hän sanoo ilmestyvänsä - kerran – kun Boggo huutaa hänen nimeään.
Seuraavan kerran matka päättyi tien päässä. Koko rakennusporukka on raadeltu. Kukaan ei halunnut jäädä tutkailemaan veristä näyttämöä vaan matka jatkuu tasankoja pitkin. Taivaalla lohikäärmeet vaihtoivat vahtivuoroa ja veivät sanaa eri ilmansuuntiin, mutta jatkuvasti niitä vähintään kahdeksan päivysti.
Aamuhämärän laaksoa vartioivaa solaa lähestyessä ryhmä huomasi suuren joukon tuoreita jälkiä matkalla samaan suuntaan. Rautasaappaiden painaumia. Vaikkapa örkkejä. Leiriytyessään Sir Malantur lähetti korppinsa tiedustelemaan solaa, valtava joukko örkkejä istui tulilla halki koko solan. Gundabadin linnoituksen ympärillä näkyi taistelun jälkiä, örkkien keskinäinen kahina jonka lopputuloksena Harmonisoijan valkokätinen tunnus oli nostettu linnakkeen salkoon.
Levoton yö sujui pohtien vaihtoehtoisia kierto- tai tunkeutumisreittejä, mutta mitään toteuttamiskelpoista ei löytynyt. Auringon noustessa levottomuus lisääntyi kun linnakkeelta lähti Harmonisoijan johdolla noin satapäinen örkkilauma ryhmää kohti, yläpuolella pyörivät liskot olivat aika hyvä merkki siitä että jotain mielenkiintoista siinä väijytään. Koska Bogon ja Harmonisoijan edellinen kohtaaminen ei ollut päättynyt erityisen lämpimissä merkeissä, hän päätti jättää sirpaleet ja tikut Sir Malanturille ja lähteä yksinään kohtaamaan Harmonisoija ja katsomaan onko sijaa diplomatialle. Sir Sigurdin henki elää edelleen.
Ryhmä lähti seurailemaan Boggoa reilun etäisyyden päästä, lohikäärmeistä yksi lenteli Bogon päällä. Kun Harmonisoija ja Boggo kohtasivat, löysi hobitti oikeat sanat, hän kertoi vaihtaneensa mielipiteensä lohikäärmeiden hallinnasta, ainoa oikea valinta oli niiden täydellinen tuhoaminen. Hän jatkoi vielä kohdanneensa Vladin, oppineensa Muodon ja saaneensa haltuunsa kaikki avaimen palaset. Harmonisoija pyysi Boggoa todistamaan että todellakin hallitsee Muodon, siinä yrityksessä hobitti epäonnistui, mutta sai aikaiseksi niin vaikuttavan Huudon että se riitti vakuuttamaan Harmonisoijan.
Kun loput ryhmästä oli viitottu paikalle Harmonisoija kertoi olevansa sotaretkellä tarkoituksenaan yhdistää örkit yhden lipun alle. Aamuhämärän laaksossa oli noin 5000 Gundabadin örkkiä, Harmonisoijalla joukkoja oli vain parisen tuhatta. Harmonisoija oli kuitenkin luottavainen omien miestensä taistelutahdon ylivoimaisuudesta. Linnakkeella oli tarjolla muonaa ja pirtua, seurueeseen liittyi muutamia yleiskieltä osaavia örkkejä. He tulisivat toimimaan ryhmän yhteysmiehinä huomisessa hyökkäyksessä, ryhmäläisiä ei eturiviin päästettäisi, mutta he toimisivat tulitukena niissä kohdissa joissa rintama näyttäisi olevan katkeamassa.
Ryhmä kertoi Harmonisoijalle tietonsa Nostariethista ja Ancalagonista, ja epäilynsä siitä että Nostarieth oli Ancalagonin äiti, ja että Ancalagon olisi myös Suuri Musta. Harmonisoija piti mahdottomana että lohikäärme kykenisi ottamaan ihmisen muodon, mutta jatkoi saman tien että monta muutakin mahdottomana pidettyä asiaa oli osoittautunut mahdolliseksi. Hänkään ei kuitenkaan pystynyt kertomaan mikä olisi Suuren Mustan heikko piste jos ja kun tilanne etenenisi taisteluun saakka.
Örkkisota
Aamun sarastaessa örkit marssivat sotaan, ryhmäläiset heidän keskellään. Sir Malantur vaikutti laaksossa vaikuttaviin tuuliin niin että Harmonisoijan jousimiehet saivat selkeä edun, mutta kilpimuurissa puolustajien miesylivoima kävi selkeäksi. Suurin uhrauksin ja tahdonvoimalla Harmonisoijan joukot saivat vihollisensa perääntymään syvemmälle laaksoon ja ensimmäinen taistelupäivä päättyi. Joukkosidontapaikalla Sir Wainamrunilla piti kiirettä.
Toinen taistelupäivä sujui Harmonisoijan joukolta heikosti, rintamat pysyivät paikallaan, mutta tappiot olivat merkittävät. Harmonisoijan arvion mukaan ilman hämmentävää käännetä huomisesta ei enää selvittäisi. Boggo lupasi tällaisen käänteen järjestää. Harmonisoija ei tainnut luottaa Bogon kykyyn tämän asian suhteen vaan yritti innostaa miehensä viimeiseen taistoon äänellä joka kaikui koko laaksossa niin että se kuultiin myös vastapuolella.
”Kuulkaa minua, te Gundabadin mahtavat soturit. Te tunnette minut, ja tiedätte tekoni ja tavoitteeni. Te tiedätte, mihin pyrin. Vaan kuulkaa; kääntäkää katseenne ylös. Te kuulitte Kûlkodarin huudon. Ja minä tiedän, mitä se merkitsee. Minä TIEDÄN, mitä se merkitsee. Se merkitsee sitä, että vapautuksemme aika on lähellä. Ei minun kädestäni, eikä ansiosta, vaan teidän kädestä. Teidän – kaikkien yhdessä; Kohtalon miekka on kädessänne. Halveksunnan aika on loppumassa; viimeinen toivomus täyttymässä, myrskykausi alkamassa. Edessämme on armottomin tulikaste, mitä olette koskaan kokeneet. Kohdatkaa se niin kuin örkki sen kohtaa! Ja pian me vuodamme hurmiossa verta, emme enää Pääskytornin ja järven Neidon kunniaksi, vaan meidän kaikkien kunniaksi, eikä se ole mitään siihen, kuinka paljon vihollisemme vuotaa!
Nyt, veljeni, taistelutoverini – sillä tovereitani te olette aina olleet ettekä vihollisiani koskaan – nyt on aikamme kohdata meitä kaikkia uhkaava vitsaus. Sillä kuka voisi kestää tulevaa helvettiä, ellemme me? Haltiain veri, Shakûtarbikin veri, ihmisten veri – se tulee vapisemaan, mutta meidän veri ei vapise minkään uhan edessä! URAA! URAA! URAA! Veljeni, kohottakaa katseenne etelään, ottakaa pirturyyppynne, huutakaa ja melutkaa, sillä pian kohtaamme mahtavan Kûlkodararmeijan. Taistelkaa kuin paholaiset. Ja minä taistelen rinnallanne. URAAA!!!”
Aamulla Boggo huusi ilmoille Ammetin nimen, pian portti ilmestyi ja hirviö astui esiin. Boggo antoi tälle käskyn tuhota vihollisörkit ja raivata ryhmälle tie luolan suulle. Ammet kutsui paikalle suuren joukon kavereitaan, eikä örkeillä ollut mitään mahdollisuutta moista demoniarmeijaa vastaan. Tuhonsa tehtyään ne katosivat samoista porteista joista olivat tulleet.
Harmonisoijan armeijan rippeet muodostivat luolan suuaukon eteen puolikaaren muotoisen puolustustusrintamaan, samalla kun Boggo asetteli sirpaleiden palat ovessa oleviin syvennyksiin. Hetken kuluttua ovet liukuivat auki ja valtaisa maaginen aalto purkautui oviaukosta. Ryhmän loitsijat olivat hetken aikaa sekaisin, mutta kaikille tuli selväksi että tämä maaginen torven törähdys kuului ja kauas. Paikalle taistelun aikana kertyneet lohikäärmeet alkoivatkin hyökkäillä örkkien kimppuun.
Ryhmä meni luolaan, lyhyen suoran jälkeen tunneli kääntyi vasemmalle ja avautui suurehkoon holvikaarelliseen huoneeseen. Huoneen keskellä on paasi, jonka yllä Valkoinen Tuli lepää. Itse Tuli on jalan kokoinen, läpikuultava erittäin ohutkuorinen lasimainen pallo, jonka sisällä kieppuu ja pyörii usvamaisesti ja nestemäisesti vihreän, punaisen, valkoisen, sinisen ja mustan värisiä aineita. Pallolla on kultainen hehku, eräänlainen kultainen aura.
Kammion lattia on jaettu neljään isoon osaan, ja nämä on vielä jaettu ohuella jakolinjalla kahteen osaan; yhteensä kahdeksaan osaan. Jakolinjat kulkevat pohjois-etelä- ja itä-länsi-suunnissa. Luoteisen neljänneksen lattia on vihreä, koillinen punainen, kaakkoinen valkoinen ja lounainen sininen. Neljännesten keskellä kulkee ohut uurrettu jakolinja, ja kaikki linjat yhtyvät keskellä olevaan jalustaan, ja nousevat sen reunoja pitkin aina suoraan jalustan keskelle, Valkoisen Tulen alle. Kaikki jakolinjat ovat täysin mustia. Jokaisen jakolinjan seinän puoleisessa päässä on noin metrin korkeudelle ulottuva pieni seinäteline, johon on kiinnitetty täysin musta pikari.
Vihreän osion seinällä on täysvärillisiä, joskin taiteellisia koristekuvioita haltioista ja siitä, kuinka heidän kuninkaansa ja ruhtinaansa alistuvat Varjokansan vallan alle, ja näyttävät valavan alamaisuusvalan ja vahvistavan sen kämmeneen viilletyllä haavalla. Kuninkaat ja muut ovat kuvattu selästä päin eikä heidän kasvojaan näy. Valan ottaa vastaan Aulendil.
Sama symboliikka toistuu punaisen osion seinällä, mutta siinä roolissa ovat kääpiöt. Tässä valaa ottaa vastaan lyhyt ja hyvin parrakas ihminen, jonka tämän asennon ja kasvonpiireiden häivähdyksen voi liittää Vladiin. Valkoisen osion taiteen pääosassa ovat örkit, ja siellä valaa ottaa vastaan lähes kaikkien näkemä hieman örkkimäinen ihminen, joka ryhmä tunnistaa Harmonisoijaksi, sillä erotuksella, että hänen nenänsä on ehjä. Sininen taide keskittyy ihmisiin ja heidän valaansa; vastaanottajana on kruunupäinen henkilö, joka vaivatta tunnistetaan Kreivi Draculaksi.
Jokaisen ohuen jakolinjan seinän puoleisessa päässä on noin metrin korkeudelle ulottuva pieni seinäteline, johon on kiinnitetty täysin musta pikari. Jokainen pikari näyttäisi olevan suurin piirtein siinä kohdassa, johon eri rotujen valalla vahvistama kämmenestä vuodatettu veri näyttäisi valuvan. Seinätelineessä on kaatomekanismi, joka mahdollistaisi pikarissa olevan aineen kaatamisen ohueen jakolinjaan.
Mustalle taustalle maalattu kattotaide esittää lyhyesti lohikäärmeiden murtautumista Varjokansan mahdin alta. Suurimman osan katosta täyttää taidokkaasti maalattu mustavartaloinen, viisipäinen sievä lohikäärme, jonka jokainen pää näyttää haukkaavan tai purevan tai syövän kullakin seinällä olevan Varjokansan ruhtinaan. Lohikäärmeen keskimmäinen pää näyttää katsovan odottavan ja ahnaan näköisenä keskellä huonetta olevaa Kuninkaan Sydäntä. Viisipäisen lohikäärmeen vartaloon on maalattu tähtitaivaan osia ikään kuin kuvastaen sitä, että lohikäärme ei ole täysin materiaalinen.
Lohikäärmeen eri väriset päät on kuvattu ehkä liioitellun pitkiksi siten, että niiden kaulat näyttävät kiertyvän pääjakolinjojen kohdalta matkallaan Varjokansan ruhtinaiden ylle. Pääjakolinjojen vieressä seinässä on samanlainen pikarimekanismi, mutta nämä pikarit ovat eri kultaisia. Pohjoinen pikarin yllä oleva kaula on vihreä, idän pikarin yllä oleva on punainen, etelän pikarin yllä oleva on valkoinen ja lännen yllä oleva pikari on sininen.
Sir Wainamrun käräytti kulmakarvansa selvittäessään että pallon ympärillä oleva halo suojasi Valkoista tulta sähköllä. Homma tuntui toimivan niin että vuodattamalla tauluissa kuvattujen rotujen verta kultaisiin pikareihin pallon suojaukset poistuisivat, ja neljän eri värisen lohikäärmeen verta valuttamalla pallo irtoaisi jalustastaan. Ryhmä koetti riittäisikö neljän eri rodun veri, kupit kyllä kaatuivat ja veri valui uria pitkin jalustan juurelle, mutta sitten ei mitään. Ryhmä pyysi Vaesin ottamaan yhteyttä Jarlaxleen ja pyytää tätä toimittamaan pullollinen kääpiön verta, 'maksoi mitä maksoi'. Vaes katosi hetkeksi kulman taakse ja ilmoitti pian että noin tunnin päästä olisi toimitus tulossa.
Ryhmä meni ulos auttamaan hätää kärsiviä örkkejä. Kun surmaajien Huudot, nuolet ja kivet olivat tiputtaneet kolme lohikäärmettä örkkien miekkojen armoille, liskot nostivat korkeutta ja jäivät sinne pyörimään ja odottamaan. Pudonneista lohikäärmeistä Sir Ambon kävi keräämässä puhtaan sinisen ja punaisen veren talteen, vielä valkoinen ja vihreä pitäisi saada alas. Sitä ihmetellessä eteläiselle taivaalle alkoi kertyä vastatuuleen eteneviä tummia pilviä. Harmonisoija totesi että varjokansan viimeinen kuningas näyttää saapuvan...
Jostain paikalle ilmestyi myös Jarlaxle. Hetken aikaa taistelutannerta, taivaanrantaa ja taivasta tuijoteltuaan hän päätti jättää pitkitetyt hintaneuvottelut väliin, luovutti pullon verta ja lupasi tulla keräämään velkansa sitten paremmalla ajalla. Sitten hän katosi yhtä salaperäisesti kuin oli saapunutkin.
Kreivi Draculan ja tämän joukkojen – Sir Malanturin helpotukseksi kreivin tyttäret eivät näyttäneet olevan matkassa – otettua ruumiillisen muodon, hän tuli ryhmän luokse luolaan. Ihailtuaan hetken maalauksesta kuinka nuorelta ja komealta hän olikaan joskus näyttänyt, hän kertoi ryhmälle että Valkoinen Tuli vapautuisi kun palloa lyö aseella johon on kiinnitetty pala Varjokansan kristallia, ja juuri sillä hetkellä kun vihollinen on näköpiirissä.
Sitten Kreivi Dracula ja Harmonisoija pitivät melkoisen kiihkeä taktiikkapalaverin jonka lopputuloksena oli se, että Kreivi lähettää vampyyrinsa pakottamaan yhden valkoisen ja vihreän lohikäärmeen sen verran alemmas että ne voidaan koettaa Erikoishuudolla tuoda maahan.
Näin tapahtuikin, vampyyrit onnistuvat repimään kahden lohikäärmeen siivet hajalle niin että ne lähtivät hiljalleen laskeutumaan. Tosin siinä yrityksessä lohikäärmeet tuhosivat suurimman osan vampyyreista.Kreivi Draculan ja Harmonisoijan lisäksi Boggo, Sir Malantur ja Sir Wainamrun osasivat Erikoishuudon, yhteinen ponnistus toi tulosta ja haavoittuneet lohikäärmeet kyenneet ohjaamaan itseään poispäin ryhmästä.
Noin kymmenessä sekunnissa Surmaaja Boggo linkosi Suden Tassulla ilmoille kaksi kiveä jotka osuivat lohikäärmeiden silmiin ja tappoi liskot. Harmonisoija sortui vilkaisemaan epäuskoisena Boggoa. Välillä kivet vaan rokkaa – vanha linkomiesten sanonta.
Sir Ambon kävi keräämässä lohikäärmeiden veren talteen, ja ryhmä meni luolaan Harmonisoijan ryhmittäessä joukkonsa viimeiseen epätoivoiseen puolutuskeen, sillä Suuri Musta oli ilmestynyt taivaalle, ratsastaja selässään. Ryhmäläiset ja yksi Harmonisoijan örkeistä menivät omille paikoilleen ja joko kaatoivat tai vuodattivat verta kuppeihin. Kun kupit täyttyivät ne kaatuivat ja veret valuivat jakouria pitkin jalustaan, jossa ne yhtyivät. Pienen hetken jälkeen pallon aura sammui ja jalusta painui lattiaan jättäen pallon leijumaan ilmaan. Svenin avustuksella Boggo nappasi pallon ja lähti juoksemaan kohti luolan suuaukkoa.
Ennen kuin Boggo pääsi kammiosta käytävään hän näki kuinka Harmonisoija lensi selkä edellä seinään ja rusahduksista päätellen luita murtui isolla kädellä. Päästyään käytävään Boggo näki ihmishahmoisen Ancalagonin ja Nostariethin luolan suulla. Ancalagon nosti kätensä ja alkoi puhumaan, mutta se keskeytyi Bogon iskiessä tikarillaan palloa.
Valkoinen Tuli Vapaa
Pallo räjähti tikarin iskeytyessä siihen, ja Valkoinen Tuli vapautui ryöppynä kohti luolan suuta. Ancalagon kuoli ikään kuin palamalla sisältä päin, ja Nostariethin höyrystyi Tulen vaikutuksesta lonkasta ylöspäin. Vaikka Tuli ei kohdistunut ryhmään, räjähdys oli niin voimakas etteivät hekään vammoitta selvinneet. Cúlindë menehtyi välittömästi, yhden örkeistä, Svenin ja Sir Drulin keuhkot painuivat kasaan ja he alkoivat tukehtumaan omaan vereensä, Sir Haraldin ja Sir Ambonin lonkat murtuvat, muut selvisivät enemmän tai vähemmän lyhytaikaisella pökerryksellä sekä kivulla & säryllä.
Sir Wainamrunin toivuttua omasta osumastaa hän ehti pelastamaan Sir Drulin hengen, mutta örkki ja Sven menehtyivät. Ei ole kuninkaallisen kilvenkantajan osa kadehdittava. Parantajan alkaessa laulomaan potilaita kuntoon Boggo käveli ulos luolasta, taivaalta satoi Valkoisen Tulen hiukkasista muodostuneita kukkasia ja kuolleita lohikäärmeitä. Örkit juoksivat mahdollisimman kauas ja mahdollisimman nopeasti. Kreivi Dracula istui kivellä luolan edessä, hän oli vanhentunut ja vanheni edelleen kuolemaa tehden. Boggo meni Kreivin rinnalle ja kiitti tätä avusta. Draculan viimeiset sanat olivat ”Boggo, sinä et ole tyranni.” Kreivin kuoltua Boggo katkaisi vihreän kepin.
Parantajalta kului päivä kaikkien vammojen parantamiseen. Sven haudattiin laaksoon, mutta Elanor vaati että Cúlindën ruumis vietäisiin haudattavaksi tämän kotimetsään. Aamulla ryhmäläiset tajusivat että he osasivat hämmentävän määrän uusia tietoja & taitoja, loitsijat tunsivat pystyvänsä heittämään loitsuja joista aiemmin vain isot pojat olivat kertoneet. Sir Malantur oli erityisen ilahtunut kyvystään loitsia ilmasta kärryt joilla lennättää ryhmää eteenpäin noin kahdensadan virstan tuntinopeudella. Tosin piti tehdä kaksi reissua, kaikki eivät mahtuneet kerralla kyytiin.
Ryhmä kävi ensi hautaamassa Cúlindën miekkoineen, eteni sieltä Bogon linnakkeen lähistölle josta matka jatkui jalan. Linnake ja sen ympärillä oleva kaupunki olivat koskemattomia, ja ryhmä sai sankarin vastaanoton kulkiessaan kaupungin halki kohti linnaa. Kaikki uutiset eivät kuitenkaan olleet hyviä, lohikäärmeet olivat tuhonneet Artamarin ja Kuningatar Galadriel oli kuollut.
Vaimon kuoleman aiheuttama lamaannus katosi Elanorista vielä synkemmän huolen tähden, hänen kaksosensa olivat jääneet Artamariin. Sir Malantur lennätti haltian ja pienen joukon muita penkomaan Artamarin hiiltyneitä raunioita, ja Elanorin suureksi helpotukseksi he löysivät eräästä kellarista 40 henkiin jääneen joukon, näiden joukossa Elanorin ja Cúllindën lapset. Muiden palatessa linnakkeelle Elanor jää johdattelemaan selviytyneitä maita pitkin kohti Bogon linnaa.
Sir Malantur ja Sir Drul lensivät ympäri saaren vieden sanaa ja tilannetta hahmottaen, Joensuu oli autioitunut, mutta haltiayhteiskunnat, Kitee ja Kuunkiven kylä olivat ennallaan. Sir Berek koki oman henkilökohtaisen tragediansa kun Morgana kertoi että hän oli kokenut keskenmenon.
Pari päivää paluunsa jälkeen Boggo kutsui kaikki kynnelle kykenevät linnan suureen saliin. Nostettuaan suurieleisesti taistelukaapunsa naulaan, pyydettyään Rakelia vierelleen valtaistuimelle ja kerrottuaan mitä laakossa oli tapahtunut hän jatkoi varustavansa retkikuntia purjehtimaan tuhoutuneille alueille, viemään apua ja keräämään tietoa. Ensimmäisen, kapteeni Mietuksen aluksella tehtävän retken johtajaksi hän pyysi Sir Wainamrunia, tähän pyyntöön haltia suostui sillä ehdolla että ensimmäinen määränpää olisi pohjoinen. Tämä toki sopi Bogolle.
Kohti pohjoista lähtevät alkoivat valmistautumaan matkalle, siviiliin jäävät pohtimaan mitä sitä elämällään oikein pitäisi tehdä.
Myöhemmin Bogon istuessa kiikkustuolissaan, sytyttämätöntä piippua pureskellessaan, lasten touhuja tutkaillessa, hänen katseensa kohdistui naulassa roikkuvan taistelukaavun huppuun, ja jostain kaukaa alitajunnasta tunki mieleen Nostariethin sanat siitä ettei mikään voisi surmata Lohiikäärmeiden Kuningatarta. Kuningas nousi tuolistaan, ja huusi ”Tyrion, Xena, hakekaapa linkonne niin mennään ulos viskelemään vähän kiviä, isi kertoo teille samalla pari asiaa lohikäärmeistä...”
Omia muistikuviaan vapaasti mukaellen H. Jokinen. Kuittaa teki lisäyksiä ja tarkennuksia.